Se saattaa aina vähän kestää, mutta se tulee kuitenkin ennen pitkää. Kerron kyllä sitten, kun lopetan. Paitsi jos mana vie ennen aikojaan. Enkä puhu siitä taikoihin tarvittavasta energiasta. Sitä saa lisää kun lepää puoli minuuttia.
Toiseksi uusimmassa (elokuu 2008) Pelit-lehdessä on ilmeisesti alkuaihetta sivuava kolumni, jota en tilaajana vielä ole päässyt lukemaan. Lehti menee eri osoitteeseen kuin missä itse vakituisesti asustan, koska sillä on useampi lukija. On mahdollista, että sen otsikkona tai ingressivitsinä on tämän entryn otsikkoa muistuttava lause, mutta en tiedä, koska en ole lukenut. Jos molemmat jutut lainaavat legendaarista lausetta jota ennakkotiedoista poiketen ei popularisoinut Juice, on se puhdasta sattumaa, ja johtuu siitä että viittaus on helppo.
"Ei enää tule seikkailupelejä." "Seikkailupelit on kuollut genre." "2000-luvulla ei oo tullut yhtään hyvää seikkailupeliä." Kuten nokkelat jo arvaavat, ei tässä pohjimmiltaan ole kyse seikkailupeleistä, mutta niistä on hyvä lähteä. Ja ensiksi tehdään rajaus: freeware-/harrastelijaprojekteja ei oteta mukaan tähän, olivat ne kuinka hyviä tahansa. Pois jäävät siis umpimainio Chzo Mythos -quadrologia (5 Days a Stranger, 7 Days a Skeptic, Trilby's notes ja 6 Days a Sacrifice, tässä järjestyksessä) ja jouluinen PKE: Viimainen lahjaretki. Vain kaupan hyllyille päätyneet huomioidaan.
Jos seikkailupelit ovat mielestäsi kuolleet, montako uutta seikkailupeliä olet pelannut tällä vuosituhannella? Kahta? Viittä? Miksi niin vähän? Koska niitä ei ole enempää? Koska olet viimeksi käynyt pelikaupassa? Katsoitko hyllyä? Niin.
Tälläkin hetkellä kaupassa on uutena myytävänä yli puolentusinaa seikkailupeliä, ja tässä siis puhutaan ainakin nimellisesti täysihintaisista, uudehkoista (~vuosi) peleistä. Sanooko nimi Keepsake mitään? Entäs Sinking Island? Pelasithan uusimmat, lähes varauksetonta suitsutusta saaneet Sam & Maxit? Miten helvetissä voit arvostella genreä, josta et tiedä mitään?
"Niin mutta ei niitä tule yhtä paljon kuin ennen." Lucasarts (eli entinen Lucasfilm Games) julkaisi kaikkiaan 15 seikkailupeliä vuosina '86-'00. Viisitoista seikkailupeliä melkein viidessätoista vuodessa. Kyllä, 90-luvun loppuvuosina tahti hiipui. Siitäkin huolimatta vain kahtena vuonna "kultakaudella" ilmestyi 2 peliä. Tahti ei aivan kuulosta varsinaiselta liukuhihnatoiminnalta.
"Mutta ku nykyään tulee vaan jatko-osia ja Sierralla oli paljon enemmän ku 15 peliä." Kuten Larryt 1-7? Space Questit 1-6? King's Questit 1-7? Quest for Glory... No niin. Wanna try me on this?
Sanooko nimi Secret Files: Tunguska mitään? Gilbert Goodmate (ja joku alanimi, en muista enkä jaksa tarkistaa)? Agatha Christie pelilöinnit And Then There Were None ja muut? Ai ei?
"Niin mutta ei ne pelit ole niin hyviä ku ennen." Mistä tiedät? Ethän ole edes kokeillut. Montako osaat luetella? Myös huonoja saa nimetä.
Niin, se pointti. Olkiukot. Nimenomaan ilmiöihin ja tämänkaltaisiin asiohin liittyvät olkiukot. Olkiukot, jotka sanovat "vanhoina hyvinä aikoina" käyttämättä näitä sanoja suoranaisesti. Peliteollisuuden tilaa haukutaan vetoamalla siihen miten seikkailupelit ovat kuollut genre. Musiikkiteollisuutta haukutaan koska "70-luvun jälkeen ei ole tullut hyvää musiikkia". Nykyelokuvien efektit ovat paskaa koska ne on tehty digitaalisesti. Olkoonkin että ensimmäisellä ja viimeisellä näistä väittämistä ON historialliset perusteet (seikkailupelit OLIVAT jos eivät aivan kuollut niin ainakin kituva genre, samoin digiefektit OLIVAT pääasiassa skeidaa, molemmat juuri ennen vuosituhannen vaihdetta).
Perkele! Sanooko Benoit Sokalin Paradise mitään? Oletko edes kuullut? Jos Syberiat (1 ja 2) ja Longest Journey (sekä Dreamfall) menivät ohi, kannattaa vakavasti harkita oman päänsä syömistä!
Äh. Jos vellot menneisyyden auvossa väittämällä jotakin nykytilasta, väitä edes sellaista mikä on totta. Ja jos ei muuten, ota ainakin vittu selvää mistä puhut. Jos et ole seurannut jotakin ilmiötä kymmeneen vuoteen, et voi väittää tietäväsi miten se hengittää. Ja tästä kiinni jäätyäsi uudet selitykset ja kiemurtelut ne vasta ovatkin säälittävää katsottavaa.
Kai edes Gabriel Knight kolmosen pelasit, vai pitikö 3d poissa? Parhaita seikkailupelejä jota on koskaan tehty, todennäköisesti Sierran paras. Sisältää ehdottomasti parhaan puzzlen ikinä (tai no, ok, Guybrush veden alla idoli jalassa on aika tasaväkinen). Vastapainoksi toki myös ainakin yhden täysin tyyliin ja ympäristöön sopimattoman ongelman, mutta hei, kyllä näitä oli vanhoina aikoinakin.
"3d. Se viimeistään tappoi seikkailupelit." Toki. Montako 3d-seikkailua pelasit? Broken Sword 3? (Ok, ihan rehellisesti, kolmosessa olisi voinut parempi käyttöliittymä) Broken Sword 4? NE UUDET SAM & MAXIT? Ei 3d itsessään mitään tuhoa. Se että sitä käytettiin välillä hyvin, välillä huonosti, välillä hyvin erinomaisesti, ei sinällään ole tekniikan vika. Ja se on täällä. Totu. Lisäksi sillä on myös ehdottomasti hyviä puolia, joita olisi perinteisellä 2d-tasotekniikalla mahdoton toteuttaa.
Sherlock Holmes -seikkailut! Jack Keane! Black Mirror! Ja nämä kaikki ovat omasta ulkomuistista (enkä ole edes kaikkia ehtinyt pelata vielä), joten unohtuneita on paljon. Herätkää nyt pahvit!
Ja jos mentäisiin niihin harrastelijatuotoks-- Ei mennä. Ei.
Jos mieltä kaivaa ajatus, miten seikkailupelit ovat kuollut genre, tässä tekstissä olevista voi aloittaa. Ja lähimmän pelikaupan hyllyltä. Siellä niitä on. Avoimin mielin kohti uusia haasteita, ja sitten voi kostoksi pelata jotain vanhoja klassikoita jotka aikanaan menivät ohi (itsellä olisi paljonkin Sierraa pelaamatta, mutta en voi sietää jumiinjääntimahdollisuuksia ja äkkikuolemia), ja huomata, että molemmilla aikakausilla on helmiä ja sikoja. Ja lisäksi vihdoin tajuaa ne kaikki pikkutuhmat vitsit, jotka 10-vuotiaan englannintaidoilla menivät ohi.
QB
ps. Alkoi epäilyttää. Julkaistiinko Gilbert Goodmate (tarkistin kuitenkin) and the Mushroom of Phungoriaa koskaan Suomessa? Niin, tarkistin. Kyllä. Yhteispohjoismainen julkaisu 2003. Peli ilmestyi jo 2001 joissakin maissa, ja mielenkiintoisesti wikipedian mukaan peliä on oltu julkaisemassa Amigalle ennen peruutustaan. Strange.
tiistai 12. elokuuta 2008
maanantai 28. heinäkuuta 2008
14. Toivottavasti tulee hyvä, mutta kumminkin tulee ihan huono
Ai ai! Kuukausi kulunut, eikä ainoatakaan päivitystä haukkuihin! Kesä ei ole ollut mitenkään erityisen hyvä kesäksi, mutta johonkin sellaiseen, ja työntekoon, se aika on kulunut. Ei ole ollut mitään mistä haukkua, ja tärkeintä on ettei ala tekemällä keksiä syitä.
Säitä ei viitsi haukkua, koska ne eivät paranna tapojaan. Ruohonleikkaajasta ei viitsi marmattaa, koska on tullut vettä siinä määrin, että ruoho on kasvanut ja sitä on tarvinnutkin ajaa. Mitäkö tarkoitan, "ruohonleikkaajasta ei viitsi marmattaa"? Parina viime kesänä taloyhtiön nurmikko on ajettu kerran-kaksi viikkoon, vaikka se on ollut kuivaa, kuollutta preeriaa. Se, jos mikä on turhaa ja ikävää. Mutta toisin siis tänä kesänä, ei valitettavaa.
Pyykkitupa toimii / ei toimi aivan yhtä hyvin / huonosti kuin keväälläkin. Netti on puhdasta skeidaa, niin teknisesti kuin sisällöllisestikin. Netti on täynnä... Niin!
Internet-supersankarit, nuo kaulapartaan (jos se jo kasvaa) naamioituvat Oikeiden puolustajat, joiden salaisena aseena on sipsinmurut vatsakummun päällä ja rasvasta näljäinen ohjausrootas. Päivisin nämä Ihmiskunnan Valtatien ritarit elävät joko äidin helmoissa ehkä koulua käyden, ehkä lorvien, tai omassa kammiossa, joka kaipaisi kipeästi äitiä, pääasiassa lorvien, ehkä joskus töiskennellen duunissa, jota vihaavat. Öisin näistä sankareista kuoriutuu ihmisen irvikuvia, jotka käyttäytyvät kuusivuotiaan sosiaalisilla taidoilla, puolustavat Oikeita asioita tietämättä niistä mitään ja kiristävät hermoja enemmän kuin kouluttamattoman yh-äidin kommentti hesarin juttujen keskustelussa. Näissä ihmisissä on monia vikoja, mutta pahinta on Levottomat-kompleksi, "kun mikään ei riitä".
Internet-supersankarien päämaja, kohtauspaikka, HQ, tukikohta, on keskustelufoorumi. Foorumin taso ja sisältö eivät vaikuta supersankarien keskittymään kuin ehkä tiheydessä. Aina supersankarit eivät edes varsinaisesti kokoonnu, jos viestiväylän yleinen käyttäjäkunta on pykälää fiksumpaa sakkia. Aina niitä kuitenkin lymyää varjoissa, joista äidin pikku nihiilimadot tekevät täsmähyökkäyksiään keskusteluun, tuomiten kaiken, nauraen ilkeästi ja halveksuvasti kaikelle ja toivoen kidutuskuolemia raiskaajille.
Mitä pienempi ja helpompi kohde on, sitä suuremmalla innolla ja joukolla internet-supersankarit hyökkäävät. Kaikki uusi on pahasta, niin elokuvat ("näkemättä paskaa"), pelit ("toivottavasti tulee ihan huono [sic], mutta kumminkin tulee ihan huono"), musiikki ("mä kuuntelin näitä silloin näitten ekan demon aikaan, mutta nykyään nää on ihan liian ylituotettua ja muovista", tässä toki samankaltaisuus ihan vaan musiikkifakkiintuneisiin) kuin vaikkapa tekniikka ("se on microsoft, eli ihan paska konsoli"). Pienten ihmisten kiusaaminen saa absurdit mittasuhteet: kun esiteini ymmärtämättömyyttään laittaa hassun kuvan itsestään nettiin, ei kestä varttia kun kuva on väännetty ja käännetty ja tekstitetty ja videoitu ja esiteinistä tehty pelle. Useimmiten jälki ei ole hauskaa. Joskus harvoin on.
Internet strikes back. "Internet ei unohda", "We are legion" ja "minulla on kuuden vuoden counterstrike-koulutus (source on paskaa, 1.6 on ainoa oikea!) joten tiedän miten erikoisjoukkojen olisi PITÄNYT toi metroasema vyöryttää jotta henkilövahingoilta olisi vältytty" on syvälle kotiinsa jämähtäneen, elämästä irtaantuneen vässykän tapa puolustella olevansa Erikoinen ja Jotain Suurempaa. Kanssaihmistä ei arvosteta, mutta tämä puute peitetään tehokkaasti sillä, että kun jossain on tapahtunut Jotain Pahaa (luettiin se sitten yksipuolisesti uutisoidusti roskalehdestä tai oli asialla J.A.G.-tyyliin faktillisia tosiasioita taustalla), otetaan joukolla kuvainnolliset soihdut ja talikot ja lähdetään lynkkaamaan Pahantekijä Internetin nimeen. Näin Oikeita asioita puolustamalla palataan jälleen hyväksyttävän ihmisolennon marginaaleihin, ja voi taas alkavankin viikon haukkua Yön ritarin ja Sormusten herrat paskimmiksi. Leffoiksi. Ikinä.
Ja olla asiasta tosissaan.
Huvittavia piirteitä kotona istuvien läskien elämättömyys ja marmatus saa siinä vaiheessa, kun hyökätään netissä jotain sellaista vastaan, joka on vaatinut oikeaa tekemistä. Kädentaitoja tai oman fyysisen minänsä liikuttelemista, käsinkosketeltavaa tai vaikka sitten digitaalista työtä. Jos joku rakentaa lapsilleen kuusimetrisen mechwarrior-leikkimökin pihaan, se kaveri ei ole "vitun pelle", vaan n. miljaardi kertaa kovempi jätkä kuin Fallout kolmosta trailerin perusteella arvosteleva kolakuolaa valuva säkki pimeässä kammiossaan. Kun n. 13-vuotias kaveri rakentaa itselleen pahvista kaikki Halo 3:n aseet "lähes toimivina", Master Chiefin haarniska mukana luettuna, ja esittelee niitä tuubivideossa (http://www.youtube.com/watch?v=e45J0SCXO5s), se on oikeasti saanut JOTAIN AIKAAN, eikä ole verrattavissa Star Wars Kidiin. Linkitä ihmeessä, linkitä ällistyneenä. Älä linkitä, koska on naurettavaa.
Tätä ei tule nyt ymmärtää väärin. Arvostelu on sallittua, jopa suotavaa, kun itsensä ja/tai teoksensa julkistaa nettiin. "Tee sitten ite parempi" on huono seivi. Jotakin asiaa ei tarvitse tehdä itse, hitto, ei tarvitse edes osata tehdä, jotta sitä voi muiden tekemänä arvostella. Ei sillä, etteikö se auttaisi.
Supersankarien Liiga ei vain koskaan arvostele, ainakaan perustellen. Arvostelu ja silkka haukkuminen tai pilkkaaminen on eri asia. "Näkemättä paskaa" ei ole arvostelu. Edes "katoin, paskaa" ei ole arvostelu kuin aivan jumalattoman harvoissa tapauksissa. Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta mielipide on valitettavasti samassa suhteessa faktoihin kuin sopimukset ja laki: jos sopimus on ristiriidassa lain kanssa, mennään lain mukaan. Jos mielipide on ristiriidassa faktojen kanssa, mielipiteesi on VÄÄRÄ. Olet toki oikeutettu siihen, mutta Kummisetä ei ole huono elokuva, vaikka sinä et siitä tykkäisikään. Samalla logiikalla D.O.A. ei ole Oikeasti Hyvä Elokuva, vaikka annan sille neljä tähteä puhtaasti viihdyttävyydestä ja siitä että se on ymmärtänyt lähdemateriaalinsa (peli, jossa on tappeluita ja tissejä) paremmin kuin mikään muu pelielokuva, edes Silent Hill. Objektiivisesti arvioiden kun se ei ole kovinkaan kummoinen.
Harhailen hiukan. Fuck this shit. Kaikki, mitä aiheesta tarvitsee sanoa, on tässä:
http://www.buzzlife.com/forums/showthread.php?t=97662
Sarjakuva on pitkä ja englanniksi. Jos ei keskittymiskyky riitä, imase paskaa. Jos ei kielitaito riitä, opiskele. Pätkä on puhdasta Totuutta.
Itse siirryn nyt juomaan kolaa, syömään sipsiä, surffimaan foorumeita, laukomaan totuuksia Oikeista asioista, arvostelemaan elokuvia objektiivisesti ja tekemään töitä. Illalla, kun kaupunki hiljenee, vedän kumimaskin päähän ja säntäilen pitkin tiedon valtatien kattoja yrittäen vältellä luovaa kirjoittamista. Oma Master Chief -kypäräni jäi parinkymmenen työtunnin jälkeen kesken, ja toivon että joskus vielä saisin tilaa maalata öljyväreillä kankaalle.
"What the fuck have you done lately?"
QB
EDIT: korjasin linkin sarjakuvaan, koska originaali linkki kuvaan näytti vain ensimmäisen osan.
Internet strikes back. "Internet ei unohda", "We are legion" ja "minulla on kuuden vuoden counterstrike-koulutus (source on paskaa, 1.6 on ainoa oikea!) joten tiedän miten erikoisjoukkojen olisi PITÄNYT toi metroasema vyöryttää jotta henkilövahingoilta olisi vältytty" on syvälle kotiinsa jämähtäneen, elämästä irtaantuneen vässykän tapa puolustella olevansa Erikoinen ja Jotain Suurempaa. Kanssaihmistä ei arvosteta, mutta tämä puute peitetään tehokkaasti sillä, että kun jossain on tapahtunut Jotain Pahaa (luettiin se sitten yksipuolisesti uutisoidusti roskalehdestä tai oli asialla J.A.G.-tyyliin faktillisia tosiasioita taustalla), otetaan joukolla kuvainnolliset soihdut ja talikot ja lähdetään lynkkaamaan Pahantekijä Internetin nimeen. Näin Oikeita asioita puolustamalla palataan jälleen hyväksyttävän ihmisolennon marginaaleihin, ja voi taas alkavankin viikon haukkua Yön ritarin ja Sormusten herrat paskimmiksi. Leffoiksi. Ikinä.
Ja olla asiasta tosissaan.
Huvittavia piirteitä kotona istuvien läskien elämättömyys ja marmatus saa siinä vaiheessa, kun hyökätään netissä jotain sellaista vastaan, joka on vaatinut oikeaa tekemistä. Kädentaitoja tai oman fyysisen minänsä liikuttelemista, käsinkosketeltavaa tai vaikka sitten digitaalista työtä. Jos joku rakentaa lapsilleen kuusimetrisen mechwarrior-leikkimökin pihaan, se kaveri ei ole "vitun pelle", vaan n. miljaardi kertaa kovempi jätkä kuin Fallout kolmosta trailerin perusteella arvosteleva kolakuolaa valuva säkki pimeässä kammiossaan. Kun n. 13-vuotias kaveri rakentaa itselleen pahvista kaikki Halo 3:n aseet "lähes toimivina", Master Chiefin haarniska mukana luettuna, ja esittelee niitä tuubivideossa (http://www.youtube.com/watch?v=e45J0SCXO5s), se on oikeasti saanut JOTAIN AIKAAN, eikä ole verrattavissa Star Wars Kidiin. Linkitä ihmeessä, linkitä ällistyneenä. Älä linkitä, koska on naurettavaa.
Tätä ei tule nyt ymmärtää väärin. Arvostelu on sallittua, jopa suotavaa, kun itsensä ja/tai teoksensa julkistaa nettiin. "Tee sitten ite parempi" on huono seivi. Jotakin asiaa ei tarvitse tehdä itse, hitto, ei tarvitse edes osata tehdä, jotta sitä voi muiden tekemänä arvostella. Ei sillä, etteikö se auttaisi.
Supersankarien Liiga ei vain koskaan arvostele, ainakaan perustellen. Arvostelu ja silkka haukkuminen tai pilkkaaminen on eri asia. "Näkemättä paskaa" ei ole arvostelu. Edes "katoin, paskaa" ei ole arvostelu kuin aivan jumalattoman harvoissa tapauksissa. Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta mielipide on valitettavasti samassa suhteessa faktoihin kuin sopimukset ja laki: jos sopimus on ristiriidassa lain kanssa, mennään lain mukaan. Jos mielipide on ristiriidassa faktojen kanssa, mielipiteesi on VÄÄRÄ. Olet toki oikeutettu siihen, mutta Kummisetä ei ole huono elokuva, vaikka sinä et siitä tykkäisikään. Samalla logiikalla D.O.A. ei ole Oikeasti Hyvä Elokuva, vaikka annan sille neljä tähteä puhtaasti viihdyttävyydestä ja siitä että se on ymmärtänyt lähdemateriaalinsa (peli, jossa on tappeluita ja tissejä) paremmin kuin mikään muu pelielokuva, edes Silent Hill. Objektiivisesti arvioiden kun se ei ole kovinkaan kummoinen.
Harhailen hiukan. Fuck this shit. Kaikki, mitä aiheesta tarvitsee sanoa, on tässä:
http://www.buzzlife.com/forums/showthread.php?t=97662
Sarjakuva on pitkä ja englanniksi. Jos ei keskittymiskyky riitä, imase paskaa. Jos ei kielitaito riitä, opiskele. Pätkä on puhdasta Totuutta.
Itse siirryn nyt juomaan kolaa, syömään sipsiä, surffimaan foorumeita, laukomaan totuuksia Oikeista asioista, arvostelemaan elokuvia objektiivisesti ja tekemään töitä. Illalla, kun kaupunki hiljenee, vedän kumimaskin päähän ja säntäilen pitkin tiedon valtatien kattoja yrittäen vältellä luovaa kirjoittamista. Oma Master Chief -kypäräni jäi parinkymmenen työtunnin jälkeen kesken, ja toivon että joskus vielä saisin tilaa maalata öljyväreillä kankaalle.
"What the fuck have you done lately?"
QB
EDIT: korjasin linkin sarjakuvaan, koska originaali linkki kuvaan näytti vain ensimmäisen osan.
maanantai 30. kesäkuuta 2008
13. Intia intiaaneille
Kauan ennen kasinoiden perustamista Amerikan alkuperäiset asukkaat keksivät, että kun maissinjyvää kuumentaa, se auki pamahtaessaan vapauttaa jyvän sisällä asuvan vihaisen jumalhengen. Lopputuloksena on vieläpä herkullinen eväs eläviin kuviin, lähimmän luolamaalausluolan seinillä olevien tarinoiden katseluun nuotion loisteessa.
"Apua, geenimanipuloitua ruokaa", huutavat hipit yhteen ääneen, ja vaikka on toki hyvä olla huolissaankin, esimerkiksi GM-viljalla on kuitenkin kiistatta hyviä puolia. "Mut ku geenimanipuloitua ruokaa ku syö, ja kato ku sä olet mitä syöt, niin ei niistä tiedetä tarkasti, voi olla että meistä tulee sammakoita ku semmosta syö", hipinretku jatkaa. Niin. Kun vain tulisikin, niin päästäisiin teistäkin.
Popcornin huono puoli on ikävät kuoret, jotka ovat johtava ientulehdusten aiheuttaja (Stetson-tutkimus, 2008) joutuessaan hampaitten väleihin ja hampaitten ja ienten väliin. Lisäksi aina silloin tällöin kupinmuotoinen kuori jää kiinni kielen takaosaan imaisten itsensä alipaineella kiinni lihaan. Ja sekös on ärsyttävää! Haukkua pitäisi intiaanit, mutta niitä on kohdeltu kaltoin sen verran pitkään, että olkoon. Popkornit ovat kuitenkin ihan hyviä.
Apuun voisi rientää geenimanipulaatio. Kannatan suuresti paukkumaissilajikkeiden muuntelua niin, että jyvä auki räjähtäessään joko pehmentää kuoren samankaltaiseksi sisällön kanssa, tai hajottaa sen olemattomiin. Roolipeleissäkin on kovan tason disintegrate-loitsuja!
Niin olisi kuorihuoli pois pyyhitty, ja popcornien syöntiin tuotaisiin takaisin se nautinto mikä niissä pitäisi olla. Ja jos ajatuksesi, rakas lukija, on "eihän toi jätkä tajua mitään, popcornin muodostuminen on riippuvainen nimenomaan kuoren ja ytimen erilaisen rakenteen suhteesta", voit imaista sukkaa. Tai vaihtoehtoisesti olisi oikein, että saat popcorninkuoren ikävästi hampaan väliin.
Toinen asia mikä kismittää ovat nettiadressit. Tietääkö joku, että joku sellainen olisi ikinä, milloinkaan tuottanut tulosta? No joo, ehkä n. 5 kertaa koskaan. Mutta ne ovatkin sitten olleet yleensä aiheesta, kuten että "Jericholle toinen tuotantokausi" (maailmanlaajuinen) tai "en millään keksi toista esimerkkiä, auttakaa!" (kotimainen).
En osaa päättää, kummat kaipaavat enemmän haukkuja, adressien tekijät vai niitä allekirjoittavat. Mikään ei tietysti estä nauramasta molemmille.
Kuvittelevatko adressien tekijät että niillä voidaan vaikuttaa? Varsinkin jos aihe on "enemmän pornoa televisioon" tai "Kaarlo Sarkia pois kirjastoista". Kyse ei ollut nettiadressista, mutta tämän vuoden juhannuskiertokirjeenä oli ilmeisesti pyyntö hidastella kassajonoissa, jotta päättäjät laskisivat oluen hintaa. Anteeksi, vittu, mitä? Ensinnäkään, olut ei ole liian kallista. Menkää töihin tai juokaa vähän vähemmän, saatanan köyhät. Toiseksi, miten helvetissä se vaikuttaa päättäjiin, miten se viesti menee perille, jos hidastelee jonoissa? Olen siinä uskossa, että kyseessä oli epäonnistunut juhannusläppä, eikä viestin alkuun pistäjäkään kuvitellut että kukaan hidastelisi, tai että millään olisi vaikutusta mihinkään, mutta sitä suuremmalla syyllä, MITÄ VITTUA?
Pahinta on toki, että viestiä kuitenkin lähetettiin eteenpäin, ja eteenpäin ja vielä eteenpäin. Niinhän kiertokirjeet tekevät. Niinhän nettiadressit tekevät. Ja ihmiset allekirjoittavat. Jos unohdetaan kaikki Aku Ankat ja Chuck Norrisit sieltä listalta, siltikään nimimäärä tai niiden aitous ei ole mitenkään varmennettavissa.
Ja ihmiset allekirjoittavat. Usein näkee sanottavan "eihän sillä ole mitään merkitystä kun ei noilla kuitenkaan mitään saavuteta, mutta allekirjoitin, asia on hyvä". Nettiadressit siis palvelevat ihmiselle lumelääkkeenä tarpeeseen vaikuttaa. Ei ole väliä, vaikuttaako oikeasti, kunhan voi tuudittautua ajatukseen että ainakin yritti. Tavallaan ihan ymmärrettävää, enkä taida jatkaa tätä ajatusketjua kovin paljon pidemmälle, koska pian se muuttuisi "fight the power 1984"-marmatukseksi. Eivät nettiadressit ole isoveljen keino pitää kansa ruodussa. Ne ovat tavallisen, mitäänsanomattoman kansalaisen väylä kuvitella itsensä tarpeelliseksi, oli sitten adressin perustaja tai allekirjoittaja.
Itse asiassa harkitsen tällä hetkellä nettiadressin perustamista. Se vaatisi päättäjiä nostamaan veroja yhdestä kahteen prosenttia, eli vain ihan vähän, ja näin saaduilla rahoilla geenimanipuloitaisiin popcorneista mukavammin syötäviä. Jos rahaa jää yli, voitaisiin perustaa iso elokuvateatteri, jossa syötäisiin näitä uusia popcorneja. Lisäksi eläimet voisi manipuloida tuottamaan ruusuntuoksuista lannoitetta maissin viljelyvaiheeseen. Näin minä vaikuttaisin yhteiskunnassa.
QB
"Apua, geenimanipuloitua ruokaa", huutavat hipit yhteen ääneen, ja vaikka on toki hyvä olla huolissaankin, esimerkiksi GM-viljalla on kuitenkin kiistatta hyviä puolia. "Mut ku geenimanipuloitua ruokaa ku syö, ja kato ku sä olet mitä syöt, niin ei niistä tiedetä tarkasti, voi olla että meistä tulee sammakoita ku semmosta syö", hipinretku jatkaa. Niin. Kun vain tulisikin, niin päästäisiin teistäkin.
Popcornin huono puoli on ikävät kuoret, jotka ovat johtava ientulehdusten aiheuttaja (Stetson-tutkimus, 2008) joutuessaan hampaitten väleihin ja hampaitten ja ienten väliin. Lisäksi aina silloin tällöin kupinmuotoinen kuori jää kiinni kielen takaosaan imaisten itsensä alipaineella kiinni lihaan. Ja sekös on ärsyttävää! Haukkua pitäisi intiaanit, mutta niitä on kohdeltu kaltoin sen verran pitkään, että olkoon. Popkornit ovat kuitenkin ihan hyviä.
Apuun voisi rientää geenimanipulaatio. Kannatan suuresti paukkumaissilajikkeiden muuntelua niin, että jyvä auki räjähtäessään joko pehmentää kuoren samankaltaiseksi sisällön kanssa, tai hajottaa sen olemattomiin. Roolipeleissäkin on kovan tason disintegrate-loitsuja!
Niin olisi kuorihuoli pois pyyhitty, ja popcornien syöntiin tuotaisiin takaisin se nautinto mikä niissä pitäisi olla. Ja jos ajatuksesi, rakas lukija, on "eihän toi jätkä tajua mitään, popcornin muodostuminen on riippuvainen nimenomaan kuoren ja ytimen erilaisen rakenteen suhteesta", voit imaista sukkaa. Tai vaihtoehtoisesti olisi oikein, että saat popcorninkuoren ikävästi hampaan väliin.
Toinen asia mikä kismittää ovat nettiadressit. Tietääkö joku, että joku sellainen olisi ikinä, milloinkaan tuottanut tulosta? No joo, ehkä n. 5 kertaa koskaan. Mutta ne ovatkin sitten olleet yleensä aiheesta, kuten että "Jericholle toinen tuotantokausi" (maailmanlaajuinen) tai "en millään keksi toista esimerkkiä, auttakaa!" (kotimainen).
En osaa päättää, kummat kaipaavat enemmän haukkuja, adressien tekijät vai niitä allekirjoittavat. Mikään ei tietysti estä nauramasta molemmille.
Kuvittelevatko adressien tekijät että niillä voidaan vaikuttaa? Varsinkin jos aihe on "enemmän pornoa televisioon" tai "Kaarlo Sarkia pois kirjastoista". Kyse ei ollut nettiadressista, mutta tämän vuoden juhannuskiertokirjeenä oli ilmeisesti pyyntö hidastella kassajonoissa, jotta päättäjät laskisivat oluen hintaa. Anteeksi, vittu, mitä? Ensinnäkään, olut ei ole liian kallista. Menkää töihin tai juokaa vähän vähemmän, saatanan köyhät. Toiseksi, miten helvetissä se vaikuttaa päättäjiin, miten se viesti menee perille, jos hidastelee jonoissa? Olen siinä uskossa, että kyseessä oli epäonnistunut juhannusläppä, eikä viestin alkuun pistäjäkään kuvitellut että kukaan hidastelisi, tai että millään olisi vaikutusta mihinkään, mutta sitä suuremmalla syyllä, MITÄ VITTUA?
Pahinta on toki, että viestiä kuitenkin lähetettiin eteenpäin, ja eteenpäin ja vielä eteenpäin. Niinhän kiertokirjeet tekevät. Niinhän nettiadressit tekevät. Ja ihmiset allekirjoittavat. Jos unohdetaan kaikki Aku Ankat ja Chuck Norrisit sieltä listalta, siltikään nimimäärä tai niiden aitous ei ole mitenkään varmennettavissa.
Ja ihmiset allekirjoittavat. Usein näkee sanottavan "eihän sillä ole mitään merkitystä kun ei noilla kuitenkaan mitään saavuteta, mutta allekirjoitin, asia on hyvä". Nettiadressit siis palvelevat ihmiselle lumelääkkeenä tarpeeseen vaikuttaa. Ei ole väliä, vaikuttaako oikeasti, kunhan voi tuudittautua ajatukseen että ainakin yritti. Tavallaan ihan ymmärrettävää, enkä taida jatkaa tätä ajatusketjua kovin paljon pidemmälle, koska pian se muuttuisi "fight the power 1984"-marmatukseksi. Eivät nettiadressit ole isoveljen keino pitää kansa ruodussa. Ne ovat tavallisen, mitäänsanomattoman kansalaisen väylä kuvitella itsensä tarpeelliseksi, oli sitten adressin perustaja tai allekirjoittaja.
Itse asiassa harkitsen tällä hetkellä nettiadressin perustamista. Se vaatisi päättäjiä nostamaan veroja yhdestä kahteen prosenttia, eli vain ihan vähän, ja näin saaduilla rahoilla geenimanipuloitaisiin popcorneista mukavammin syötäviä. Jos rahaa jää yli, voitaisiin perustaa iso elokuvateatteri, jossa syötäisiin näitä uusia popcorneja. Lisäksi eläimet voisi manipuloida tuottamaan ruusuntuoksuista lannoitetta maissin viljelyvaiheeseen. Näin minä vaikuttaisin yhteiskunnassa.
QB
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
12. Kesä! Eikä mitään tekemistä?
No ei niin! 15 tunnin työpäiviä (tai paremminkin -öitä), ja johan jää haukkuminen vähäiselle. Ilmat ovat kesäksi perseestä, mutta eipähän ole kuuma. Siltikin mieli on iloinen, lempeä, tyyni. Yritä tässä nyt haukkua sitten.
Siispä otan sivuaskeleen. Conan, mikä on parasta elämässä?
"Murskata viholliset, nähdä heidän juoksevan karkuun ja kuulla heidän naistensa valitus ja itkuvirret."
No se on sitten hyvä. Minun kesäinen hyvänmielenlistani, ei mitenkään erityisessä järjestyksessä, näyttää nyt tältä:
1. Ventovieraan hymy kun tälle avaa oven
2. Siivouspäivän ensimmäinen olut
3. Kun php/html/css/ie lopulta taipuu ihmisen tahtoon
4. Esikoiskirjailijat
5. Meri
6. Halvennushintalaput kaupan hyllyssä + arkkupakastin
7. Siisti nurmikko
8. Vanhojen ystävien tapaaminen pitkästä aikaa, jos mikään ei ole muuttunut
9. Lämmin sade, silloin kun siihen meneminen on vapaaehtoista, ei pakollista
10. Tuore vihta, ja sen tekeminen
Lisäksi on kivaa kun valmistuu välillä epätoivoiseltakin näyttäneen opiskelun päätteeksi, vaikka se ei mitään muutakaan. Lopuksi, vaikka 15 tuntia onkin turhan pitkään kerralla, on kuitenkin kiva kun on niitä töitä.
Lukija, mikä on parasta elämässä?
QB
Siispä otan sivuaskeleen. Conan, mikä on parasta elämässä?
"Murskata viholliset, nähdä heidän juoksevan karkuun ja kuulla heidän naistensa valitus ja itkuvirret."
No se on sitten hyvä. Minun kesäinen hyvänmielenlistani, ei mitenkään erityisessä järjestyksessä, näyttää nyt tältä:
1. Ventovieraan hymy kun tälle avaa oven
2. Siivouspäivän ensimmäinen olut
3. Kun php/html/css/ie lopulta taipuu ihmisen tahtoon
4. Esikoiskirjailijat
5. Meri
6. Halvennushintalaput kaupan hyllyssä + arkkupakastin
7. Siisti nurmikko
8. Vanhojen ystävien tapaaminen pitkästä aikaa, jos mikään ei ole muuttunut
9. Lämmin sade, silloin kun siihen meneminen on vapaaehtoista, ei pakollista
10. Tuore vihta, ja sen tekeminen
Lisäksi on kivaa kun valmistuu välillä epätoivoiseltakin näyttäneen opiskelun päätteeksi, vaikka se ei mitään muutakaan. Lopuksi, vaikka 15 tuntia onkin turhan pitkään kerralla, on kuitenkin kiva kun on niitä töitä.
Lukija, mikä on parasta elämässä?
QB
lauantai 14. kesäkuuta 2008
11. Mestarietsivä löytää
Microsoft on helppo haukkumisen kohde. Tiiätte kyllä: WINDOWS SUCKS! WINDOWS SUCKS!
No, jos ollaan ihan rehellisiä, Word on hyvä softa (ja muukin Office), W2K hyvä käyttöjärjestelmä, minulla ei ole ollut XP:n kanssa suurempia ongelmia koskaan (skippasin tosin pari ekaa vuotta julkaisun jälkeen), ja Vistaan en ole tutustunut. Windows ME oli irvikuva yhtään mistään, ja Bill Gatesilla olisi varaa kustantaa miehitetty Mars-lento.
Kuitenkin, mikään ei ylitä silkassa paskuudessaan windowsin perus-search-ominaisuuttta.
EVO! huutavat pienet nörtinpoikaset joka puolella. Haistakaa paska. Ei se toimi. Se ei aina ihan oikeasti löydä tiedostoja, joita koneella on, vaikka niitä ei olisi edes piilotettu. En tiedä miksi se näin tekee, mutta näin se vain tekee.
Se ei tee minkäänlaista indeksiä tiedostoista (ei sitä reaaliaikaisesti tarvitsisi tehdäkään, mutta kyllä putkeen toisen koko koneen kattavan haun olisi ihan kiva rullata läpi nopeammin, kuin ensimmäisen...), EIKÄ SE VITTU LÖYDÄ MITÄÄN, mikä on mielestäni (siis löytäminen) aika tärkeä ominaisuus HAKUOHJELMASSA.
Mulla ei ole tällä kertaa muuta sanottavaa, ja täytyy kuluttaa aikaa kuitenkin tiedostojen etsimiseen käsin. Ai miksi ne eivät ole jaoteltu selkeisiin kategorioihin? Ovat ne. Mutta niitä on paljon.
QB
No, jos ollaan ihan rehellisiä, Word on hyvä softa (ja muukin Office), W2K hyvä käyttöjärjestelmä, minulla ei ole ollut XP:n kanssa suurempia ongelmia koskaan (skippasin tosin pari ekaa vuotta julkaisun jälkeen), ja Vistaan en ole tutustunut. Windows ME oli irvikuva yhtään mistään, ja Bill Gatesilla olisi varaa kustantaa miehitetty Mars-lento.
Kuitenkin, mikään ei ylitä silkassa paskuudessaan windowsin perus-search-ominaisuuttta.
EVO! huutavat pienet nörtinpoikaset joka puolella. Haistakaa paska. Ei se toimi. Se ei aina ihan oikeasti löydä tiedostoja, joita koneella on, vaikka niitä ei olisi edes piilotettu. En tiedä miksi se näin tekee, mutta näin se vain tekee.
Se ei tee minkäänlaista indeksiä tiedostoista (ei sitä reaaliaikaisesti tarvitsisi tehdäkään, mutta kyllä putkeen toisen koko koneen kattavan haun olisi ihan kiva rullata läpi nopeammin, kuin ensimmäisen...), EIKÄ SE VITTU LÖYDÄ MITÄÄN, mikä on mielestäni (siis löytäminen) aika tärkeä ominaisuus HAKUOHJELMASSA.
Mulla ei ole tällä kertaa muuta sanottavaa, ja täytyy kuluttaa aikaa kuitenkin tiedostojen etsimiseen käsin. Ai miksi ne eivät ole jaoteltu selkeisiin kategorioihin? Ovat ne. Mutta niitä on paljon.
QB
maanantai 2. kesäkuuta 2008
10. Waterloo, I was defeated, you won the war
On yksi asia, mikä minua on vaivannut jo vuosia. Viitisentoista, itse asiassa. Tämä on valitettavasti henkilökohtaista, joten jos ette pysty samaistumaan, sori. Voitte vaikka imeä sukkianne sitten.
Aikanaan ala-asteella olin jo -ikäni huomioon ottaen luonnollisesti suhteessa- yhtä vankalla tietämyksellä varustettu nuoriherra. Meillä jokaisella on tarinamme kerrottavana vanhoista opettajistamme, mutta näin äkkiseltään mieleeni muistuu hyvin ikävä tapaus joka on kaihertanut siitä lähtien. Oli ala-asteen loppupuoli, ja oli englannitunti.
En muista oliko kyseessä kotitehtävä, vai annettiinko tunnilla aikaa tuottaa lopputulos. Ei sillä ole kuitenkaan varsinaisesti väliä. Tehtävä, sikäli kuin muistan (voi toki olla että kyse on myös omasta lähestymistavastani annettuun suoritteeseen, joka jo silloin oli hyvin omaperäinen ja älyllisyyttä stimuloiva), oli kirjoittaa lyhyehkö englanninkielinen teksti historiallisesta henkilöstä ensimmäisessä persoonassa. Se on siis minämuotoinen juttu, teille jotka nukkuivat äidinkielen tunnilla. Kuten minä tein.
Työthän luettiin luokan edessä, jokainen omansa. Tekstiä kirjoittaessani itse valitsin lyhytkasvuisen (tästä kuulemma kiistellään, mutta mies oli pisimmänkin mitan mukaan lyhyempi kuin minä, joten kääpiö) Napoleonin, vaikka en enää muistakaan, mistä miehen kommelluksesta kerroin. Tekstini alkoi yksinkertaisen suorasukaisesti "Hello, my name is Napoleon Bonaparte".
Kuvittele seuraavan dialogin omat "täh"-lauseeni sellaiseksi nuoren, aran pojan ilmeen ja äännähdyksen sekamelskaksi mitä tilanteessa voi päästä, kun ei ole aivan varma, mitä teki väärin, mitä kysyttiin, mitä pitäisi vastata ja miten täältä pääsisi pois. Olen sen jälkeen oppinut olemaan väenpaljouden edessä. Alasti.
Minä: "Hello, my name is Napoleon Bonaparte." (Opettajan plussaksi on laskettava, että puoliksi nielaisin Bonaparten, koska en ollut varma miten se olisi tullut lausua. Se ei kuitenkaan selitä seuraavaa...)
Opettaja: "Mitä se on?"
Minä: "Täh?"
Opettaja: "Mitä se on englanniksi?"
Minä: "..."
Opettaja: "Mitä Punaparta on englanniksi?"
Minä: "Täh?"
Opettaja: "Se on Redbeard. Napoleon Redbeard."
Minä: "Redbeard?"
Opettaja: "Hyvä. Jatka vain."
Olen varma, että tämä on käännekohta, jossa menetin uskoni suomalaiseen koululaitokseen, ja tämän jälkeen olen seurannut uskollisesti Tuntemattoman sotilaan Kapteeni Kaarnan unohtumatonta ohjetta Lehdolle: "Oppimiseen ei koskaan olla liian vanhoja. Kannattaa aina tietää enemmän. Aloittakaa historiasta."
Luen, kirjoitan ja kuuntelen englantia nykyään kiitettävästi (paitsi Battlestar Galacticaa, koska ihmiset mumisevat, Edward James Olmos <3, mutta puheesta on hankalaa saada selkoa), kuten tein, jälleen suhteessa, silloinkin. Tänä päivänä englanniksi puhumisessa ei ole muuta ongelmaa kuin että silloin pieni arka poika nostaa päätään. Tilanteen ollessa hallinnassa myös puhuminen on ensiluokkaista. Kuka on vastuussa?
Terroristit. Se on ilmeisesti hyvä selitys, ja Napoleonkin olisi ollut hätää kärsimässä.
QB
Aikanaan ala-asteella olin jo -ikäni huomioon ottaen luonnollisesti suhteessa- yhtä vankalla tietämyksellä varustettu nuoriherra. Meillä jokaisella on tarinamme kerrottavana vanhoista opettajistamme, mutta näin äkkiseltään mieleeni muistuu hyvin ikävä tapaus joka on kaihertanut siitä lähtien. Oli ala-asteen loppupuoli, ja oli englannitunti.
En muista oliko kyseessä kotitehtävä, vai annettiinko tunnilla aikaa tuottaa lopputulos. Ei sillä ole kuitenkaan varsinaisesti väliä. Tehtävä, sikäli kuin muistan (voi toki olla että kyse on myös omasta lähestymistavastani annettuun suoritteeseen, joka jo silloin oli hyvin omaperäinen ja älyllisyyttä stimuloiva), oli kirjoittaa lyhyehkö englanninkielinen teksti historiallisesta henkilöstä ensimmäisessä persoonassa. Se on siis minämuotoinen juttu, teille jotka nukkuivat äidinkielen tunnilla. Kuten minä tein.
Työthän luettiin luokan edessä, jokainen omansa. Tekstiä kirjoittaessani itse valitsin lyhytkasvuisen (tästä kuulemma kiistellään, mutta mies oli pisimmänkin mitan mukaan lyhyempi kuin minä, joten kääpiö) Napoleonin, vaikka en enää muistakaan, mistä miehen kommelluksesta kerroin. Tekstini alkoi yksinkertaisen suorasukaisesti "Hello, my name is Napoleon Bonaparte".
Kuvittele seuraavan dialogin omat "täh"-lauseeni sellaiseksi nuoren, aran pojan ilmeen ja äännähdyksen sekamelskaksi mitä tilanteessa voi päästä, kun ei ole aivan varma, mitä teki väärin, mitä kysyttiin, mitä pitäisi vastata ja miten täältä pääsisi pois. Olen sen jälkeen oppinut olemaan väenpaljouden edessä. Alasti.
Minä: "Hello, my name is Napoleon Bonaparte." (Opettajan plussaksi on laskettava, että puoliksi nielaisin Bonaparten, koska en ollut varma miten se olisi tullut lausua. Se ei kuitenkaan selitä seuraavaa...)
Opettaja: "Mitä se on?"
Minä: "Täh?"
Opettaja: "Mitä se on englanniksi?"
Minä: "..."
Opettaja: "Mitä Punaparta on englanniksi?"
Minä: "Täh?"
Opettaja: "Se on Redbeard. Napoleon Redbeard."
Minä: "Redbeard?"
Opettaja: "Hyvä. Jatka vain."
Olen varma, että tämä on käännekohta, jossa menetin uskoni suomalaiseen koululaitokseen, ja tämän jälkeen olen seurannut uskollisesti Tuntemattoman sotilaan Kapteeni Kaarnan unohtumatonta ohjetta Lehdolle: "Oppimiseen ei koskaan olla liian vanhoja. Kannattaa aina tietää enemmän. Aloittakaa historiasta."
Luen, kirjoitan ja kuuntelen englantia nykyään kiitettävästi (paitsi Battlestar Galacticaa, koska ihmiset mumisevat, Edward James Olmos <3, mutta puheesta on hankalaa saada selkoa), kuten tein, jälleen suhteessa, silloinkin. Tänä päivänä englanniksi puhumisessa ei ole muuta ongelmaa kuin että silloin pieni arka poika nostaa päätään. Tilanteen ollessa hallinnassa myös puhuminen on ensiluokkaista. Kuka on vastuussa?
Terroristit. Se on ilmeisesti hyvä selitys, ja Napoleonkin olisi ollut hätää kärsimässä.
QB
9. Saunan takana on halkoja
Pahoittelen syvästi että pari viime viikkoa jäivät väliin. Kirjoittajan blokkini on edelleen aktiivinen, myös muissa jutuissa kuin tässä blogissa, eli minä passiivinen. Yritän jotenkin, jossain välissä, korvata sen jotenkin. En tosin uskalla luvata kesästä mitään, jos pitelee kivoja ilmoja, kuten nyt on.
Tänään pari yksittäistä lyhäriä.
Huonot häviäjät
Ja nyt puhutaan siis peleissä ja leikeissä ja sensellaisissa häviämisestä. Jos vaan on yksinkertaisesti häviäjä, se on voi voi.
On ihan ymmärrettävää, jos lapset ja nuoretkin eivät osaa käsitellä häviämistä, mutta kun aikuinen ihminen paiskoo pelilaudat menemään ja alkaa kiukutella, alkaa haastaa riitaa tai käy käsiksi, on katujyräaika. Ja jos kyseessä oli rahasta pelaaminen, niin ainakin sitä piti tietää mihin lähti mukaan. Jälkipelit ja tappion kalkki kuuluvat peliin kuin peliin, mutta se on aivan eri asia kuin vinkuminen ja tuittuilu. Tiedän ihmisiä, jotka ovat niin huonoja häviäjiä, että jokainen lautapelisessio omien lasten kanssa päättyy itkuun ku aikuinen ihminen saa itkupotkuraivarin ja paiskoo Afrikan tähden seinään kun häviää jälkikasvulleen. On se kilpailuvietti kiva juttu!
Mainostoimistot
Kun aloin kirjoittaa tätä blogia pari kuuta takaperin, tein periaatepäätöksen, etten koskisi ajankohtaisiin juttuihin, vaan keskittyisin universaaleihin tapauksiin. Nyt on kuitenkin pakko käynnistää katujyrä. Mainokset. Muistan, miten 90-luvulla kirottiin sitä miten huonoja mainoksia televisiosta tulee. Voi kun silloin olisi osattu ennakoida, miten ÄRSYTTÄVIÄ mainoksia seuraavan vuosikymmenen loppupuolella televisiosta tarjoillaan.
Vierivät pantterit: idea on ihan hauska (karkitkin hyviä, ostin pussin ennen kuin olin nähnyt yhtään mainosta, EN OSTA ENÄÄ!) mutta bändin tyypit umpikiristäviä, varsinkin se eniten äänessä oleva kaveri "oikeessa suhteessa, sitä jengi haluu". KATUJYRÄLLÄ YLI!
"Jalkoja särkee": jonkun särkylääkkeen, olisiko aspirinin mainos. "Mut ei mun pää oo kipee, jalkoja särkee". Sanoit sen jo. TYHMÄ! ANSAITSET SEN KIVUN!
Hesen joku kampanjapurilainen: "mamma mia mozarella ja saalami". En mene enää ikinä Hesburgeriin. En milloinkaan tämän auringon alla.
Ja lista on loputon, kaiken maailman mobiiliviihdemainokset olivat vain alkusoitto, eivätkä enää lähellekään ärsyttävimmästä päästä.
Mainostoimistot! Nyt järki käteen! On kovasti vaikeaa saada ihmisten huomio, mutta ei näin. Ei näin!
Hienot biisit
"Kuuntele tän sanat oikein kunnolla, täs on siis upee biisi. Porukka ei tajuu, kuuntele sanat." Joo, hyvä ne onkin kuunnella tässä metelissä, ja ei, ne ei kuitenkaan puhuttelisi juuri mua, vaikka ne tekeekin niin sulle. Tilanteen raivostuttavuutta on vaikea pukea sanoiksi, mutta JOKAINEN tietää sen tyypin, ja sen kappaleen, ja sen tilanteen. Tiedättehän? Tuletteko katujyrän ohjaimiin kanssani?
Hä, vittuileksä?
"Vittuiletsä? Hä, vittuileksä? Mitä? Mitä sä alat vittuilemaan? No miks sitten alat vittuilemaan? Vittuilethan. No tollai vittuilemalla!" Fill in the blanks. You know the drill. Päissään olevilta riidanhaastajilta tämän vielä jotenkin tajuaa, koska joskus on itselläkin känni mennyt pahaan luuppiin, mutta että selvinpäinkin, yli 13-vuotiaana? MITÄ VITTUA?
Vittuile vaan
Hauskan tekstin, varsinkin visuaalisesti kivan, sisältävä paita voi olla hieno ja jopa hauska. "Minulle ei vittuilla"-paita ei ole. Varsinkaan jos se on kuuskytkiloisen kynäniskan päällä. Tosin ilman sitä ei olisi hihityttävää "minulle vittuillaan"-paitaa.
Ei, se ei ole sillai hauskasti omaperäinen, jos sellaisia näkee päivittäin. Juntteja ne on.
Ihmiset, jotka aloittavat
Sellaiset ihmiset, jotka aloittavat asioita. Kuten blogeja. Ihmiset jotka eivät kuitenkaa saata aloittamiaan asioita loppuun, tai jos kyse on jatkuvasta jutusta, pidä edes hiukan sinne päin lupaamiaan asioita. Kuten päivitystahtia. Kuulen katujyrän kaukaista ääntä.
QB
Tänään pari yksittäistä lyhäriä.
Huonot häviäjät
Ja nyt puhutaan siis peleissä ja leikeissä ja sensellaisissa häviämisestä. Jos vaan on yksinkertaisesti häviäjä, se on voi voi.
On ihan ymmärrettävää, jos lapset ja nuoretkin eivät osaa käsitellä häviämistä, mutta kun aikuinen ihminen paiskoo pelilaudat menemään ja alkaa kiukutella, alkaa haastaa riitaa tai käy käsiksi, on katujyräaika. Ja jos kyseessä oli rahasta pelaaminen, niin ainakin sitä piti tietää mihin lähti mukaan. Jälkipelit ja tappion kalkki kuuluvat peliin kuin peliin, mutta se on aivan eri asia kuin vinkuminen ja tuittuilu. Tiedän ihmisiä, jotka ovat niin huonoja häviäjiä, että jokainen lautapelisessio omien lasten kanssa päättyy itkuun ku aikuinen ihminen saa itkupotkuraivarin ja paiskoo Afrikan tähden seinään kun häviää jälkikasvulleen. On se kilpailuvietti kiva juttu!
Mainostoimistot
Kun aloin kirjoittaa tätä blogia pari kuuta takaperin, tein periaatepäätöksen, etten koskisi ajankohtaisiin juttuihin, vaan keskittyisin universaaleihin tapauksiin. Nyt on kuitenkin pakko käynnistää katujyrä. Mainokset. Muistan, miten 90-luvulla kirottiin sitä miten huonoja mainoksia televisiosta tulee. Voi kun silloin olisi osattu ennakoida, miten ÄRSYTTÄVIÄ mainoksia seuraavan vuosikymmenen loppupuolella televisiosta tarjoillaan.
Vierivät pantterit: idea on ihan hauska (karkitkin hyviä, ostin pussin ennen kuin olin nähnyt yhtään mainosta, EN OSTA ENÄÄ!) mutta bändin tyypit umpikiristäviä, varsinkin se eniten äänessä oleva kaveri "oikeessa suhteessa, sitä jengi haluu". KATUJYRÄLLÄ YLI!
"Jalkoja särkee": jonkun särkylääkkeen, olisiko aspirinin mainos. "Mut ei mun pää oo kipee, jalkoja särkee". Sanoit sen jo. TYHMÄ! ANSAITSET SEN KIVUN!
Hesen joku kampanjapurilainen: "mamma mia mozarella ja saalami". En mene enää ikinä Hesburgeriin. En milloinkaan tämän auringon alla.
Ja lista on loputon, kaiken maailman mobiiliviihdemainokset olivat vain alkusoitto, eivätkä enää lähellekään ärsyttävimmästä päästä.
Mainostoimistot! Nyt järki käteen! On kovasti vaikeaa saada ihmisten huomio, mutta ei näin. Ei näin!
Hienot biisit
"Kuuntele tän sanat oikein kunnolla, täs on siis upee biisi. Porukka ei tajuu, kuuntele sanat." Joo, hyvä ne onkin kuunnella tässä metelissä, ja ei, ne ei kuitenkaan puhuttelisi juuri mua, vaikka ne tekeekin niin sulle. Tilanteen raivostuttavuutta on vaikea pukea sanoiksi, mutta JOKAINEN tietää sen tyypin, ja sen kappaleen, ja sen tilanteen. Tiedättehän? Tuletteko katujyrän ohjaimiin kanssani?
Hä, vittuileksä?
"Vittuiletsä? Hä, vittuileksä? Mitä? Mitä sä alat vittuilemaan? No miks sitten alat vittuilemaan? Vittuilethan. No tollai vittuilemalla!" Fill in the blanks. You know the drill. Päissään olevilta riidanhaastajilta tämän vielä jotenkin tajuaa, koska joskus on itselläkin känni mennyt pahaan luuppiin, mutta että selvinpäinkin, yli 13-vuotiaana? MITÄ VITTUA?
Vittuile vaan
Hauskan tekstin, varsinkin visuaalisesti kivan, sisältävä paita voi olla hieno ja jopa hauska. "Minulle ei vittuilla"-paita ei ole. Varsinkaan jos se on kuuskytkiloisen kynäniskan päällä. Tosin ilman sitä ei olisi hihityttävää "minulle vittuillaan"-paitaa.
Ei, se ei ole sillai hauskasti omaperäinen, jos sellaisia näkee päivittäin. Juntteja ne on.
Ihmiset, jotka aloittavat
Sellaiset ihmiset, jotka aloittavat asioita. Kuten blogeja. Ihmiset jotka eivät kuitenkaa saata aloittamiaan asioita loppuun, tai jos kyse on jatkuvasta jutusta, pidä edes hiukan sinne päin lupaamiaan asioita. Kuten päivitystahtia. Kuulen katujyrän kaukaista ääntä.
QB
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)