keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Ecce homo


#JeNeSuisPasAleksi

Syytän itseäni. Se olin minä joka yhdisti homot ja maidon, täällä näin, osoitteessa.

http://haukunkaikki.blogspot.fi/2015/09/aito-ku-kahen-desin-maito.html

Sellainen potilas X, ensimmäinen, josta sitten lähtee leviämään. Minä itte. Sitten teki Lidl vähän mainoskampanjaa maidosta. Että kun identiteettiä ja sensellaista. Mainos oli loukkaava, Lidl pahoitteli ja veti pois. Homma hoidossa.

Paitsi... ettei.

Helmikuisessa Haukunkaikissa Kuninkaan puhe (http://haukunkaikki.blogspot.fi/2016/02/kuninkaan-puhe.html) esiintynyt internet-hahmo Aleksi Valavuori päätti avata 140 merkin sanaisen arkkunsa ja twiittasi. Kuninkaan puheessa Valavuoren meriiteiksi lueteltiin pelkästään "lähinnä jonkinlainen juontaja", mutta ilmeisesti tämä on myös jonkin urheiluseuran tai minkä ikinä jokin hahmo. En tiedä kun en seuraa urheilua, eikä ihan suoraansanottuna kiinnostakaan, joten en aio myöskään ottaa tarkemmin selvää.

Löytynee helposti jos joku haluaa tietää.

Hauska sivufakta! Edellinen Valavuori-keissi liittyi Teemu Selänteeseen. Kuka on tunnettu klassinen maitopoika? Teemu Selänne. TUN-TUN-TUU - FOLIOHATUT PÄÄHÄN!

Kuvan Teemu ei ole Teemu Selänne eikä liity tapaukseen.

Eeeeeenivei! Twiittasi! Että


Hienosti se menee! Mutta eipä tässä vielä kaikki! Joku sitten kyselemään, että näinkö se urheiluseura tai mikä ikinä suhtautuu kaikkiin vähemmistöihin, joten


Oikein! Ei siis se että ei palkata homoja, vaan että tehdään tällä tavalla se reilusti selväksi! On sitten parempi myöhemmin näyttää että näin, tässä näin sanoit niin, eikä jää sillä tavalla tulkinnanvaraa että oltiinkohan tässä nyt syrjiviä vai ei. Jos vaikka tulee jotain sanomista. Tuleehan sitä.

Valavuori on jo pahoitellut että oli vitsi, sosiaalinen koe, homokaveri ja mitämuuta. Palaneita siltoja on paha korjata, jos joki on laavaa.

Mutta nyt. Nyt täytyy kyllä sanoa yksi hommeli. Haukun kaikki! ja allekirjoittanut, tai siis paremminkin Haukun kaikki! eli allekirjoittanut pitää samaa linjaa. Meille ei homoja palkata. Siis Haukun kaikkiin. Se tosin ei johdu homoista vaan siitä ettei tänne palkata yhtään ketään. Koska ei ole rahaa, ja rahatta ei voi palkata. Hommia ja hommeleita voisi tarjota esim. modernisti "näkyvyyttä" vastaan, mutta siitä avautukoot muut. Tosin! Jos tarjoaisi hommia modernisti "näkyvyyttä" vastaan ja paikan saisi vaikkapa kaksi homoa, niin olisiko se homma sitten sellaista homojen hommaa? Sitä sopii kysyä.

En välttämättä vastaa.

Mutta niin, ei palkata siis homoja koska ei palkata  yhtään ketään. Se urheiluseura tai mikä ikinä ilmeisesti on tosin palkkaamassa väkeä, ja Valavuorella olisi ilmeisesti jotain valtaa tähän valintaan. Valavuori ei tällöin, toisin kuin sen urheiluseuran tai minkä ikinä joku merkittävämpi edustaja väitti, toimi yksityishenkilönä lausuessaan sen urheiluseuran tai minkä ikinä nimissä asioita. Ihan sama tapahtuuko se omassa twitterissä.

Tämä ammattiin liittyvien asioiden latelu "yksityishenkilönä" on lisääntynyt selityksenä viime aikoina Ihan eduskunnassa saakka. Että hyvin on oppi mennyt ainakin perille.

Mutta NIIN, ei palkata siis homoja, koska ei palkata yhtään ketään. Luulen kylläkin että kannattaisi palkata. Siis Haukun kaikkia ylläpitämään ja kirjoittelemaan. Koska silloin voisi ainakin vaatia ajantasaisia, jatkuvia ja säännöllisiä päivityksiä. Koska joku saisi oikein palkkaa. Ei pelkkää näkyvyyttä. Jota muuten ei Haukun kaikilla saa. Tämä teksti on muuten historiallinen ajantasaisuudessaan: tulee ihan jo samana päivänä kuin se mistä puhutaan!

MUTTA NIIN, ei palkata siis homoja, koska ei palkata yhtään ketään. Mutta jos palkattaisiin, palkkaisin ennemmin useammankin tehtävään sopimattoman homon kuin yhtäkään tehtävään sopivaa Valavuorta.

Onneksi ei tarvitse, koska ei ole rahaa, eikä Valavuori kuitenkaan sopisi tehtävään.

qb


lauantai 5. maaliskuuta 2016

50% tämän blogin teksteistä on keskimääräistä tyhmempiä


Aina se tulee. Puhutaan jostain asiasta ja sitten joku homma onkin tyhmää, ja että miten ihmiset VOI olla niin tyhmiä että tekee niin silti. Tai jotain vastaavaa. Ja sitten aina se tulee. Se yksi besserwisser sieltä sivulta, tai voi olla että se on ottanutkin jo keskusteluun osaa, mutta tulee sen lauseensa kanssa kuin MOUKARI siihen keskustelupöytään. Se pöytä voi olla kuvainnollinen. Esim. nettikeskustelu. Mutta MOUKARI ei ole. Se on totisinta totta. Niin tyhmä se lause on.

"No, puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä. Että mieti sitä."

Ja tämä toteamushan siis selittää sitten kaiken. Aivan kaiken. Lopettaa mietinnän kuin seinään ja moukaroi viimeisenkin pisteen paikallee. Kyllä näin on. Piste.

Vai ei vai juu vai?

Ettei nyt olisi päästy taas siihen, että joku on jostain lukenut fraasin ja toistelee sitä totuutena ja hehheh, kyllähän ihmisten tyhmyys tiedetään. Johan Einsteinkin sanoi että rajatonta on vain avaruus ja ihmisen tyhmyys ja hän ei ole ihan varma ensimmäisestä. Hehheh.

Ja sitten jos hyvin käy, tämä ajatusten Vantaa (vihreää vettä virtaa Vantaa) päättää vielä TODISTAA että ei olekaan mikään TYHMÄ jätkä ja sitä ämpärinjonottajien ja tyynynpurijoitten sukua, koska siis on FAKTILLINEN TOS'ASJA että keskiarvo on siinä puolivälissä. MATEMAATTISFAKTILLINEN ITSE ASIASSA.

Sillä stupid is as stupid does, ja yli puolet ihmisistä on keskimääräistä vitusti tyhmempiä.


I'm a box of chocolate.


"Ihan simppeliä matematiikkaa, opetettiin jo ala-asteella." Älä kaiva enää. Sillä niin opetettiin. Keskiarvo ei ole mikään määrän puoliväli. Vaan ARVOJEN puoliväli. Opetettiin ala-asteella. Ainakin silloin kun ala-asteella sai vielä numeroita todistukseen.

Keskiarvohan lasketaan niin, että arvot lasketaan yhteen ja jaetaan arvojen määrällä. Esimerkiksi viidennen luokan todistuksessa voisi olla vaikka kymmenen seiskaa ja kaksi kasia, ja silloin sen keskiarvo on jotain hiukan seitsemän päälle. Onko 50% todistuksen tuloksista keskimääräistä huonompia? Ei. Tai siis on, mutta paljon enemmän kuin 50%. Nimittäin vähän reilut 80%. Eli tässä todistuksessa yli 80% ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä. Helvetinperkele nyt!

Mutta ei, piste. Katsos älykkyysosamäärä, joka ei mitenkään kuulu tähän, koska älykkyysosamäärä ei mittaa mitään aktuaalista älyä vaan älykkyystasojen SUHTEITA. Määritelmällisesti keskimääräinen älykkyys, siis jos puhutaan älykkyysosamäärästä, mittaa suhteita, eli 50% tyhmempiä on totta. Pitämättä kuitenkaan täydellisesti paikkaansa.

"Käytännössä älykkyysosamäärä ei noudata aivan normaalijakaumaa, koska sen määrittelyssä käytetty populaatio on rajallinen eikä riittävän edustava ääripäissä. Niinpä huippupisteitä saavien osuus on korkeampi kuin ÄO-asteikon perusteella ennustaisi." (lähde: wikipedia)

Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, koska "keskimääräistä tyhmempiä"-argumenttia käytetään lähes aina, lähes poikkeuksetta tilanteissa, joissa älykkyysosamäärällä ei ole merkitystä tai siitä ei edes puhuta tai se ei suoraan korreloi. Parhaimmillaan jopa sanotaan, ettei puhuta älykkyysosamäärästä, vaan ihan vaan tyhmyydestä, ja keskiarvo, ihan kuten ala-asteella opetettiin.

Voi perse teidän kanssanne.

Homma on nimittäin niin että suurin osa ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä. Siinä aika heti keskiarvon alla pääosin. Koska ne muutamat superälyt kuten minä, Einstein ja Shodan ollaan niin korkealla, että keskiarvo nousee suurimman osan yläpuolelle. Sen suuren harmaan massan, joka on keskimääräistä tyhmempää. Noin 80% ihmisistä.

Juuh elikkäs seuraavan kerran kun joku sanoo että puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä, ensin pyydätte nähdä lähteen, faktaa (ei perusteluita vaan faktaa), tilastoja ja niin edelleen. Ja koska väistämättömästi kuitenkin käy niin ettei näin käy, huudatte kutsuhuudon ja saavun paikalle ja käy *tam* *tam*. Myönnän, oli tällä kertaa aika heikko musiikkiviittaus. Mutta ehkä tämä on yksi niistä keskimääräistä tyhmemmistä teksteistä.

qb



tiistai 1. maaliskuuta 2016

Tosimies ei soita ovikelloa, jos ovi kestää taputtamisen


Oscarit oli ja Oscarit meni ja Leonardo DiCaprio sai viimeinkin pystin. Pystin sai myös Mad Max: Fury Roadin puvustaja Jenny Beavan. Hieno homma!

Jenny Beavan asteli lavalle tyylikkään räväkässä keinonahkatakissa. Just sillai sopivasti rokki kuin voisi Mad Maxin puvustajan pukeutuvankin. Hieno homma!

SKANDAALIPAS! SKANDAALI SAATANA! Sillä osa tähdistä, MIESTÄHDISTÄ, ei taputtanut hänelle matkalla lavalle. SEKSISMIÄ! SYRJIVIÄ ASENTEITA! VIDEOTODISTEITA, PLESE!

Here you go:



Saatanan sovinistit kohdasta 1:50 (tai tarkemmin 2:05) eteenpäin!

Siellä Iñárritu istuu kädet puuskassa eikä läpsytä! Siellä Donald Sutherland! Siellä moni muu seksisti ei hyväksy sitä että NAINEN vie palkinnon eikä edes suostu pukeutumaan kuten NAISEN kuuluu! Tätä tämä on! Tämä on naisen osa Hollywoodissa kun ukot johtaa. Kyllä on surun ja murheen aalto.

Tätä on ollut Oscareiden jälkipyykki nyt toista päivää.

Jännästi menee ohi, että läpsyttämättömiä herroja näkyessä KUVASSA NÄKYVÄT NAISET TAPUTTAVAT SUUNNILLEEN SAMALLA PROSENTILLA, TOISIN SANOEN HYVIN HARVA! Mutta ei, maltoiset vihaa syövät elokuvamiehet siellä ovat sikoja.

Vähät siitä, että Iñárritu ryhtyy taputtamaan kun Beavan nousee lavalle. Vähät siitä, että Sutherland näyttäisi (tässä voin olla väärässä) lopettavan taputtamisen juuri ilmestyessään kuvaan kun kamerakulma on takaapäin. VÄHÄT SIITÄ ETTÄ USEAMPIKIN, NIIN MIES KUIN NAINEN JOKA "EI TAPUTA" ALKAA TAPUTTAA BEAVANIN OHITETTUA HEIDÄN RIVINSÄ ELI TULTUAAN NÄKYVIIN.

Mutta ei, kohua on saatava. Jotain on pakko syyttää seksismistä, muuten ei ole hyvä gaala.

No, plussana Beavan ja palkintonsa saivat reilusti medianäkyvyyttä, joka yleensä näiltä taustavoima-Oscareilta jää saavuttamatta. Mutta paskaahan se olisi ollutkin, että puhuttaisiin saavutuksesta itsestään eikä keksittäisi SKANDAALEJA.

qb

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kuninkaan puhe


Noniin. Sitä on patsasteltu alamaisten edessä ja annettu lausunto. Kyllä on hyvä presidentti meillä nyt. Kerrankin joku puhuu suoraan. Tätä on odotettu. Tätähän tietyt tahot ovat sanoneet jo vuosia, mutta rasisteiksi on haukuttu. Vihdoinkin oikein korkeimmalta taholta myönnetään että ongelmia on ja sopimuksia pitää rikkoa. Hyvä meidän Sauli.


Puheen pitäjä puheen päätteeksi. Tai 90% kuulijoista.


Niin, Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti puheen pari viikkoa sitten maahanmuuttokeskustelun tilasta ja siitä, miten keskustelukulttuuri on polarisoitunut ja jyrkistynyt. Oli aika kaikkien pahastua, kuka Niinistölle, kuka jollekin muulle taholle koska kommentit Niinistön puheeseen, polarisoituneesti ja jyrkästi. Ja on tietysti qb:n aika haukkua kaikki pari viikkoa myöhässä, kun savu on hälvennyt ja kytkennät tarkistettu. Sillä puheensa perusteella istuva presidentti todella taitaa olla aiemmin liputtamansa kaltainen Tolkun Ihminen: yhtä aikaa äärioikeistolainen, rasisti, suvakki ja voi ei kuinka se kehtaa. Noin siis niinku puheensa perusteella. Eli että jos puheesta pitäisi päätellä. Koska niin ihmiset päättelivät. Kuinka tässä nyt näin kävi?

"Kun minä haluun miellyttää massaa,
kun minä haluun miellyttää kassaa,
en voi tätä selväksi selventää
kun jokaiselle jotakin on ei mitään kellekään."

Presidentin puheesta on nimittäin onnistuttu tulkitsemaan muun muassa seuraavat näkökannat seuraavista näkökannoista:

Natsit, rasistit, maahanmuuttokriittiset ja kaikki muut vastaavat öyhöttäjät, henkilöstä mutta ei niinkään aatteen palosta riippuen joko että "ei ottanut suvakki tarpeeksi kantaa, tämmöstä hyysäystä vaan presidentiltäkin" tai enemmistössä ollut "hyvä! vihdoinkin sanoi että rajat kiinni ja vitut kansainvälisistä sopimuksista!".

Ihmisyyden puolesta liputtajat ja kaikki muut vastaavat "siinä toisessa ääripäässä", henkilöstä mutta ei niinkään aatteen palosta riippuen joko että "saatanan oikeistolainen fasisti ei tarpeeksi tuominnut rasismia ja suorastaan sanoi ettei kansainvälisistä sopimuksista tarvitse pitää kiinni" tai enemmistössä ollut "hienoa! kyllä sielläkin ymmärretään, että ongelmia on mutta näistä selvitään, ja jyrkkä ei rasismille!".

Siinä välissä olevat välimallin ihmiset, vissiin sitä Tolkun väkeä ja kaikkea muuta vastaavaa, henkilöstä mutta ei niinkään sanan "tolkku" tulkinnasta riippuen joko että... no, you get the point. Jostain syystä tämä leiri tuntui (ja tämä on ihan oma näkemykseni eri nurkista, viittaan tohtori Harrisoniin, kts. edellinen blogiteksti) myös pitävän eniten meteliä siitä, miten presidentin puhetta EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA PYSTY TULKITSEMAAN VÄÄRIN, ja että se oli SELVÄSANAINEN, ja että mitä siellä nyt ns. suvaitsevaiset fasismista huutavat. Vaan hyvin vähän siitä, että siellä natsi suvakkiutta huutaa saman puheen perusteella. Tai rajat kiinni, riippuen natsista.

Ja tässä piilee se jännä juttu.


Usein ns. vihaajat ovat itse kaikkein vihaamattomimpia.


Joku käsittää aina, että joku puhuja on toista mieltä kuin mitä itse on, tai mitä puhuja edes varsinaisesti on. Silloin vastuu on kuulijalla.

Mutta jos näin eri näkökannoista ihmiset pystyvät lukemaan puhujan olevan SAMAA MIELTÄ, tai "puhuvan oikein" mutta tarkoittavan aivan eri asioita... no, vastuu on silloinkin kuulijalla. Osittain. Kyse on määrästä. Joku Aivan Helvetin Luotettava Nettikysely antoi statistiikkaa, että yli 90% suomalaisista oli sitä mieltä että presidentin puhe oli hyvä. Pakkohan se on uskoa. Ja ei kai siinä, hyvähän se varmaan olikin. Siis sillä tavalla omalla tavallaan. Sillai poliitikon tavalla.

Presidenttihän joutui ensin tarkentamaan mitä sanoi. Ja myöhemmin sanoi vielä lisää. Että mistä kansainvälisistä sopimuksista tässä nyt oikein olikaan kyse ja mistä ei. Ja että mitä mieltä oli ja mitä ei, ja mitä sanoi ja mitä ei. Aivan selvästi siis "väärin" ymmärtäneet eivät olleet mikään häviävän pieni ryhmä. Heitä oli paljon. Mutta jokaisen "väärin" oli eri. Ja jokaisen "väärin" oli oikein.

Otetaan tähän väliin pieni sivulatu toisen kuninkaan puheeseen. Koska se tavallaan liittyy. Tai ei se ollut puhe. Mutta taas piti selitellä. Nimittäin Teemu Selänteen keissiin.


"No nyt se sotkee tähän vielä Selänteenkin."


Huomaatteko, miten ajan hermolla olen? Eniveis. Ilmeisesti jonkinlaisena juontajana merkittävyytensä ansainnut Aleksi Valavuori teki facebook-päivityksen, jota en tässä ala lainata, koska tämä on lähinnä taustoitusta. Koska en lainaa, ei seuraavaa tarvitse uskoa, ja kyseessä on muutenkin tulkintakysymys. Siis sellainen että eihän se mitään rasismia ole vaan roturealismia, tai sitten toinen näkökulma että kyllähän se nyt hiukan rasistiselle haiskahtaa, että toiset etniset ryhmät nyt ovat hiukan heikompaa ainesta. No, tähän viitaten Selänne kuitenkin twiittasi että hyvä, rangaistukset kuntoon, asiapuhetta! Selänteen twiiteistä nousi kohu ja häly ja rasismisyytöksiä, ja että eihän Selänne mitään rasistista sanonut. No ei sanonut ei, mutta viittasi hyväksyvästi tekstiin, joka sanoi.

No, tätäkin piti sitten tietysti selitellä. Koska 140 merkkiä twitterissä, tai 280 merkkiä kun viestejä taisi olla kaksi, ei sitten ihan riittänytkään avaamaan koko asiaa. Tämä on tietysti ymmärrettävää, ja positiivisena puolena Selänteen blogiteksti sinällään oli hyvä. Tästä kuitenkin päästään asiaan, jonka takia tämä koko sivujuonne tässä puheasiassa on (siis sen lisäksi, että se niputtuu kivasti Kuninkaan puhe -tittelin alle), nimittäin niihin syytöksiin, että Selänteen somekanavia hallinnoisi Valavuori, ja että myös blogiteksti olisi ollut Valavuoren kirjoittamaa.

Minä en suoraan sanottuna tiedä urheilusta enkä kummastakaan miehestä niin paljoa, että tietäisin, mihin tämä kuitenkin ilmeisen tosissaan väitetty salaliittoteoria perustuu. Eikä sillä ole oikeastaan väliäkään, henkilökohtaisesti en usko että asia näin on. Mutta se pointti: oli Selänteen teksti sitten Selänteen omaa tekstiä tai ei, PRESIDENTIN PUHEEN TEKSTI TUSKIN OLI.

Ei, tämä ei ole salaliittoteoria, enkä tarkoita, etteikö presidentti puhuisi omia ajatuksiaan. Ei liene kuitenkaan salaisuus, että johtavilla poliitikoilla on avustajia. Suuressa maailmassa presidenteillä on puheiden kirjoittajat erikseen. En tiedä onko Suomessa. Jos ei, ehkä pitäisi. Mutta ihmettelen, IHMETTELEN SUURESTI mikäli puhetta ei kukaan avustaja tai muu ennakkolukija kirjoittajan lisäksi nähnyt ennen kuin se vapautettiin rahvaan korviin.


 
No minä kuuntelen, lakkaa huutamasta saatana.



Jonkun olisi pitänyt ennakkoon huomata, että puhe ei sano mitään. Tai oikeammin, se sanoo kaiken. Yhtä aikaa. Se ei sano mitään niin selvästi, etteikö toinen ei-selvästi sanottu asia voisi lukijan painotuksen mukaisesti sitä ohittaa. Ei epäselvästi, ei-selvästi. Ero on tarkoituksellinen. Epäselvä olisi aktiivisesti epäselvä. Ei-selvä on sellainen puolitiehen jätetty, ettei tehdä tarpeeksi selväksi, mutta on sinällään ymmärrettävissä.


OIKEIN HYVÄ POLIITIKON PUHE SIIS!

Tykkäsin kyllä siitä, kun puheessa erikseen sanottiin myös sitä (tai tulkinnasta riippuen tämä oli puheen pääpointti), että kun on tämä poteroitunut keskustelukulttuuri, ja liikaa kiinnitetään sanavalintojen tulkintaan huomiota, niin eikös sitä joku kommentoinut myös ilman ironian häivää, että "erittäin hyviä sanavalintoja presidentiltä". SE SE OLI IRONISTA NIINKUIN KYMMENEN TUHATTA LUSIKKAA SILLOIN KUN NE LUSIKAT ON TEHTY RAUDASTA.

Ja nyt kun tämän loputtua tulee sellainen olo että vittu mitä paskaa se taas kirjoittaa, presidentin puhe oli ihan selvä, ja muut ovat vain väärässä, myös ne joiden mielestä se oli selvä mutta eri asiassa, niin et ymmärtänyt yllä lukemaasi. Se nimenomaan ei ollut selvä, sinä vain luulet, koska se oli niin taitavasti ei-selvä, että luulisi että se oli sitä tarkoituksella. En ole varma toivonko, että se oli, vai että kyseessä oli vahinko. Koska kerrankin te olette kaikki oikeassa. Ja koska te kaikki olette oikeassa, te kaikki olette väärässä, ja vain minä tiedän totuuden. Nyt tiedätte tekin.

Toistan palan ylläollutta lainausta Ruger Hauerin Jokaiselle jotakin -kappaleesta:

"En voi tätä selväksi selventää
kun jokaiselle jotakin on ei mitään kellekään."

Jos ongelmana on keskustelun polarisoituminen, vastaus ei ole puhua niin ympäripyöreitä, että kaikki eri mieltä olevat ovat samaa mieltä. Ollen yhä eri mieltä. Puhu varovasti, tai galloni halgeaa.

qb

torstai 28. tammikuuta 2016

Vanhemmat, nuo perheidemme pikku kuninkaalliset


No ja nyssissaatana. Välillä kun internetissä kliketiklikkailee menemään, tulee olo niin kuin olisi se yksi Fast Shown kaveri:

THIS WEEK I'VE BEEN MOSTLY READING ABOUT [...]

Tällä viikolla. Tässä kuussa. Tänä vuonna. On tämänhetkinen vuosi. Viikko. Ääääää! Samat jutut kiertää kehää eikä kukaan opi mitään eikä varsinkaan ota opikseen siitä että jutut kiertää kehää eikä kukaan opi mitään. THIS WEEK I'VE BEEN MOSTLY EATING SHIT.

Ihmiset on ääliöitä, ja suurin syyllinen siihen on kasvatus. Ja kenen kontolla kasvatus viimekädessä on? Vanhempien. Joskus tietty jonkun muunkin tahon mutta pääasiassa näin. Tämä seuraava asia on nimittäin perustavanlaatuinen ongelma maailmassa, ja uskon että jos tästä päästäisiin kun idiootit vanhemmat lakkaisivat toimimasta kuten toimivat, maailma olisi parempi paikka asua ja yrittää. Nimittäin kun ei riitä että seuraukset ovat kamalat kun tällä tavalla kasvatetaan, mutta kun sitten kun tätä tapahtuu vielä ihan yleisillä paikoilla, niin sitten joudun minä kärsimään kun katson miten lasta huononnetaan ihan aktiivisesti. Tietysti parempi yleisesti kuin suljettujen ovien takana koska näin ilmiö ei ainakaan jää huomaamatta. Mutta joku roti ja muutos tähän pitäisi tulla.

Kaikkien alojen erikoisasiantuntijana voin sanoa, että on se vaan kumma, että lapsi-ihmisestä tulee niinkin itsetietoinen kuin tulee. Tähän epämääräinen ja paikkaansapitämätön viittaus pullamössösukupolveen, vapaan kasvatuksen hedelmiin ja nykynuorisoon, joka on pilalla. On nimittäin niin, että jokainen on vaan MÄÄ MÄÄ MÄÄ. Vaikka onkin täysin käsittämätöntä, mistä lapset ja myöhemmin aikuiset tämän sanan oppivat. Sillä kukaan ei sitä heille opeta, koska kukaan ei sitä heille käytä.

On nimittäin niin, ja se on täysin käsittämätöntä, että vanhemmista tulee vanhemmiksi tullessaan perheen pikku kuninkaallisia. Kai se on sillä tavalla helppo lipsahtaa rooliin kun tulee alamaisia jotka ovat täysin ylivaltiaiden oikkujen armoilla. Puhun nimittäin siitä, miten vanhemmat puhuvat itsestään lapsilleen:

KOLMANNESSA PERSOONASSA.

Voi olla (lue: ei voi olla), että lastenkasvatustsykologiaan kuuluu, että lapsen kehityksen kannalta itseyden kehittyminen ja asioiden abstraktointi toisistaan irrallisiksi helpottuu, jos puheessa kaikesta käytetään substantiivia pronominin sijaan. Ehkä jossain lastenkasvatusoppaassa jonka KAIKKI MAAILMAN VANHEMMAT SAAVAT kerrotaan näin tehtävän. Mutta kun ei, ei se voi olla niin. Koska se ei sitten taas ole järjestelmällistä, ettei pronomineja tai passiivilta haiskahtavaa ei-kolmatta persoonaa käytettäisi. AINOASTAAN VANHEMMISTA ITSESTÄÄN EI.

"Tule Vähä-Einari tänne, isä auttaa."

Miksei se ole "Tule Vähä-Einari tänne, minä autan"? Koska jos tässä joku omasta hatustani perinteisellä Stetson-Harrison-menetelmällä vetämäni substantiiviteorian mukainen passivointi olisi kyseessä, sen pitäisi olla "Vähä-Einari tulee tänne, isä auttaa". Kyllä se lapsi sen isän oppii olevan isä muutenkin. ON AINAKIN ENNEN OPPINUT! Tai ehkä tämä on jotain ameriikkalaista hapatusta, koska olen englantia puhuvien kuullut tekevän samaa! Tätäkö me haluamme lisää Suomeen?

Tässä Stetson-Harrison-menetelmän kehittäjä professori Harrison työnsä ääressä pohtimassa,
mitä oikeastaan tarkoittaa "itseyden kehittyminen ja asioiden abstraktointi toisistaan irrallisiksi".

Tässä professori kuuluisine hattuineen, joka tosin on oikeasti fedora eikä stetson.

"Tuo isälle se." Lause on ihan ok, jos sen sanoo isän vieressä sohvalla istuva äiti. Mutta jos sen sanoo isä itse, niin isää pitäisi KAIKEN JÄRJEN MUKAAN PITÄÄ OMITUISENA! Mutta ei! Kukaan ei tätä kyseenalaista! Annetaan vanhempien käyttäytyä miten sattuu!

Aiemmista teksteistä on voinut ehkä päätellä että tuen tasa-arvoista avioliittoa ja myös homoparien adoptio-oikeutta. MUTTA TÄSSÄ ON KYLLÄKIN YKSI SYY MINKÄ TAKIA VOISIN MELKEIN VASTUSTAA! Jos on perheessä kaksi isää ja istuvat sohvalla, ja toinen sanoo että "Juntti-Vilma, tuo isälle se", NIIN MISTÄ SE LAPSI VOI SIINÄ VAIHEESSA TIETÄÄ ETTÄ KUMMALLE SE MIKÄIKINÄ PITÄÄ TUODAVIEDÄ!?!? Sekaisin menee pieni viaton ihminen, ja kaikki johtui vain jostain omituisesta pianon takaa löytyneestä möhkäleestä joka myöhemmin, perheterapian ja lastensuojelun ja hallituksen selvitettyä kummasta isästä oli kysymys, paljastuu sinitarramöhkäleeseen juuttuneeksi hiuslenksuksi ja pölytolloksi. Onko meillä varaa tähän? Voimmeko näin tuhota lapset ja tulevaisuuden?

EI, sanon minä. EI, ja PISTE!

Nyt sellainen laki, että kun puhutaan lapsille, kutsutaan itseä MINÄKSI tai murteelliseksi tai puhekieliseksi vastineeksi. Mie, mä, mää, ihan hyviä on. JOSTA TULIKIN MUUTEN MIELEENI!

Että kun on näitä kaikkia eri tapoja kutsua isää isäksi, niinku isä, isi, iskä jne, niin kenen, KYSYN VAAN KENEN IDEA on ollut keksiä muoto "iski"? Siitä on onneksi melkein montakymmentävuotta kun olen viimeksi kuullut, mutta tiedän että jossain on joskus joku ollut. Iski? ISKI?! Mitä helvetinperkelettä!? Just tällaiseen sitten mennään, kun ei voida sanoa että MÄÄ. Saatana.

Että nyt sellainen laki! Että kun on kerran demokratia, niin ei sitten olisi perheissäkään itsestään kolmannessa persoonassa nimeltä puhuvia kuninkaallisia. Koska jos tätä rataa jatketaan, se on ennen pitkää:

"Tulkaa tänne, Hän auttaa."

Ja se jos mikä on jeesustelua. Siinä vaiheessa kun vanhemmat julistautuvat jumaliksi, on peli menetetty.

Tässä perheen se isä, jolle sinitarramöhkäle olisi PITÄNYT viedä.

Just smile and wave.

qb

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Anttila kun ampaisee


Täällä taas, laskevan aallon harjalle yrittäen ylös vuoteeltaan, hiukan myöhässä ja ilman mitään uutta näkökulmaa päivän-pari sitten ajankohtaisena olleeseen asiaan. Tai niin on mulla yksi juttu. Tai niinku kolme ja puoli.

Lakatkaa pyytämästä anteeksi kaikkia asioita jotka kaipaavat korjaamista tai ovat muuten vaan tyhmiä.

Lakatkaa perustelemasta tyhmiä asioita hienosti sillä tavalla että ne jotakuta loukkaavat tai aiheuttavat itseään isompia juttuja. Jos ovat ihan vaan tyhmiä. Tuokaa ne jatko-osiksi sitten, lisäperusteluiksi ikään kuin, jos ei muuten uskota.

Lakatkaa olemasta kuvottavia idiootteja internetissä.

Ainiin ja sit ois ihan kiva jos voitais koittaa joskus antaa ensin palautetta ja odottaa hetki, ennen kuin tehdään blogiteksti tai muu somehätäily. Ku sillai kaikista asioista tulee isompia kuin tarvii. Mutta tää on vaan sellainen mieliteko, se puolikas. Että jos ei, niin ei sitten. Tehdään blogeja.


http://img.yle.fi/uutiset/lahti/article8475565.ece/ALTERNATES/w960/anttila2.png 

Juuh elikkäs. Anttilassa oltiin tehty sillei tyhmästi että näytetty tytöille vaan yksi lokero. Ja pojille kanssa. Ja olihan noi nyt ihan umpityhmät kategoriakuvaustekstit.

Ja sitten tarkkasilmäinen kuluttaja huomasi että olipa tyhmät ja teki niistä blogitekstin. Oletan että myös antoi palautetta Anttilalle samassa rytäkässä, mutta tietoa tästä ei ole, ja joka tapauksessa hetki on ollut perjantai-ilta, ei-kovin-otollista aikaa asiakaspalvelulle tällaisissa asioissa.

En yritä viedä kuluttajalta ääntä tai rajoittaa oikeutta huudella asiasta netissä. Korjauspyyntö oli ihan aiheellinen, koska Anttilan tekstit olivat umpityperät. Se mitä toivoisin, että kaikki laittaisivat palautteensa, hengittäisivät syvään, odottaisivat vastaanottavan tahon reaktion... ja SITTEN avaisivat tulvaportit, jos muutosta ei kuulu tai toiveisiin vastataan typerästi. Koska uskon ihmisten ja sitä kautta jossain määrin voittoa tavoittelevien yritysten edustajien perimmäiseen hyvyyteen mutta myös nurkkaan ajetun puolustautumisen järjellisyyden alkukantaisuuteen, veikkaan että parempaa jälkeä ja vähemmän kohua saataisiin aikaan, jos tosiaan otettaisiin ihan rauhallisesti eikä heti huudeltaisi boikotteja ja ärhenneltäisi. Joku huusi ja ärhenteli, joku ei, mutta koska jotkut tekivät niin, lopputulos on että niin tehtiin.

Jolloin yritys siirtyy kriisiviestintään jota ei osaa, boikotoidaan ja ärhennellän lisää ja pullataikina paisuu. Lisäksi apajille saapuvat kuvottavat idiootit, joiden mielestä alunperinkin kuluttajan korjausehdotus oli jotain joka oikeuttaa mm. tappouhkaukset. Ei, kuvottavien idioottien takia ei pitäisi olla hiljaa ja kirjoittamatta ja sekoittamatta pullataikinaa. Mun verenpaineeni takia pitäisi. Koska mä joudun näkemään internetissä sen kaiken boikotin ja ärhentelyn ja kusipäisyyden joka suuntaan, ja kaikki se syö mun uskoani ihmisten perimmäiseen hyvyyteen.

No niin, nyt on ajettu viikonloppuna kivasti yritys nurkkaan. Ei, en yritä tässä sanoa että voi voi Anttila-parkaa kun joutui tällaisen kohteeksi ja suojella yritystä kuluttajilta. Mutta pitää muistaa että sielläkin on ihmisiä töissä. Ja sitten joku joutuu viikonloppuna äkkiä vähän kriisiviestimään, kun oikeasti ei olisi mitään kriisiä jos ei ihmiset olisi idiootteja netissä. Tai jos olisi vähän odotettu alkuviikkoon.

Ja kun joku on ajettu nurkkaan, se vika ei voi olla pelkästään itsessä. KUTEN SE EI OLEKAAN. Joten alkaa puolustautuminen. Ja sitten puolustaudutaan typerästi koska ei hallita kriisiviestintää. Paremmasta sellaisesta onkin jo joku teksti jossain. On hyvä teksti, kannattaa lukea. Olen tällä kertaa tällainen linkkaamaton kirjoittaja.

Ja alkaa kierros kaksi, jossa boikotoidaan ja ärhennellään koska lausunto oli huono ja ihan typerä, joita se oli, ja jota jatkuu kunnes pyydetään anteeksi.

Ei, älkää pyytäkö anteeksi. Te teitte tyhmästi. ETTE VÄÄRIN.

Sanokaa että juu, tottakai korjataan. Juu, olipa muuten tyhmät tekstit. Juu, kiitos palautteesta ja antakaa ihmeessä seuraavallakin kerralla kun tehdään jotain tyhmää.

Anteeksi on vahva sana. Anteeksi on tärkeä sana ja sitä sanotaan liian harvoin. Mutta näiden lisäksi sitä sanotaan niin väärissä paikoissa, ettei se niissä tarkoita yhtään mitään. Anteeksipyyntöä ei voi vaatia. Tai voi, ja se tulee, mutta se ei silloin tarkoita mitään. KÄSKETTY ANTEEKSIPYYNTÖ EI OLE KOSKAAN VILPITÖN.

Älkää pyytäkö anteeksi jos ei ole anteeksipyydettävää, tai jos se tehdään vain koska sitä odotetaan. Se että tekee umpityhmät tekstit verkkokaupan sivulle, ei ole anteeksipyydettävää. Ei, vaikka siitä joku loukkaantuu. Kaikki tyhmä ei ole loukkaavaa.




Josta päästäänkin asiaan kaksi. Näet aina kun joku älähtää, on siellä aina joku tyynynpurija huutamassa että "jaaha, taas joku ammattiloukkaantuja asialla", vaikka kukaan ei olisi loukkaantunut. Tätä käy sen takia, että puhutaan loukkaantumisesta asioissa joissa ei ketään loukata, tai pyydellään anteeksi niinkuin olisi jotakuta loukattu, vaikka ei ole tehty mitään sellaista, joka olisi loukkaavaa. Tai jonka pitäisi olla loukkaavaa.

En ole varma mahtoiko tälläkään kertaa kukaan loukkaantua. Varmasti joku. Eivät kaikki. Siitä huolimatta idiootit luulivat että tässä on kyse siitä että kaikki tekstejä tyhminä pitävät olisivat loukkaantuneet. Eivät olleet, tekstit vain olivat tyhmät. Koska niin usein vastaavissa tilanteissa on huudeltu että on niin loukkaavaa, niin loukkaavaa, vaikka samalla tavalla ei ollut loukkaavaa.

Siksi pitäisikin ehkä pitää tyhmät asiat ihan vaan tyhminä, eikä yrittää perustella niitä loukkaavuudella tai jollain itseään isommalla. Joskus banaani on vaan banaani. Sikari. Mikä ikinä.

Kuvastavatko Anttilan nettikaupan kuvaustekstin kaltaiset tekstit kankeita sukupuolirooleja? Kyllä. Ylläpitävätkö ne sellaisia maailmassa? Paha sanoa. En tiedä. Mutta et tiedä muuten sinäkään. Ja niin kauan kuin ei tiedetä, voidaan ihan vaan puhua ensimmäisestä. Kuvastamisesta. Ja se ei ole yhtään itseään isompi juttu. Ihan vain typerä.

Ja sitten että lakatkaa olemasta kuvottavia idiootteja netissä. Lakatkaa puskemasta niitä tappo- ja raiskausuhkauksia ja haukkuja ihmisten syliin. Minä saan tehdä kun haukun kaikki! Mutta minä haukun vain pahoja ihmisiä. Sellaisia jotka itse haukkuvat ensin. Tai nimettömiä ihmisiä. Ihmisryhmiä. Sellaisia ihmisryhmiä joita yhdistää se haukun aihe, eikä että ihmisryhmiä joista osaa koskee haukun aihe.

Tehdään teillekin jotka olette kuvottavia idiootteja netissä, sellainen hei juttu! Että seuraavan kerran kun tulee vastaan jotain mikä harmittaa niin paljon että tekee mieli huudella ihmisten kommentteihin huoraa ja homoneekeriä, niin tehkää aiemman ohjeen mukaisesti, ja odottakaa ensin pari päivää. Jos ei sillä laannu, niin sitten menette seuraavan viikonlopun pikkutunneilla lähitienoon pisimmän grillijonon viereen, etsitte sen kaikkein pahansisuisimman näköisen tyypin ja alatte sille laukoa samaa tekstiä. Mutta muistatte, ettette ite lyö ollenkaan. Edes puolustukseksi.

Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu.

qb

torstai 1. lokakuuta 2015

Joukko-oppia ja tervonpolttoa


Ensimmäistä ennen: taas olen vähän myöhässä. Nopeammat, paremmat ja napakammat ehtivät ennen minua. Netistä löytää.

Ensimmäiseksi: tämän tekstin kannalta on ihan sama onko lukija ns. suvakki vai ns. maahanmuuttokriittinen. Kun ei tässä toivottavasti itse asiaan sillä tavalla paneuduta. Kunhan haukutaan ihmisiä.

Toiseksi taas oma perse turvaan: tykkään Tervosta Uutisvuodossa ja muissa vastaavissa livehommissa (ei tule kyllä mitään muuta mieleen mutta kai olen jossain nähnyt), ja olen lukenut mieheltä joskus muutaman nerokkaan tekstin (kuten sen "Pyrytti"-legendan). Pääasiassa Tervon blogiääni ei kuitenkaan jostain syystä osu makuhermooni. Tämäkin teksti on melko itsestäänselvyyksien aidan ylitys matalimmasta kohtaa. Samoin Tervon blogikirjoitus. HEHHEH.

http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_valkoinen_roskavaki/8336058

No tottakai me hermostuttiin kun suomalaista siellä vihaa, omaa kansaansa omassa maassaan. Mutta jos neekeristä lurittelisi samalla tavalla niin jo vietäisiin kuin litran mittaa. Että on samanlaista vihapuhetta. Haukkua tummaa ja valkoista.

Niin olisi, jos tummajoukon otanta olisi verrannollinen valkoisen joukon otantaan. Mutta kun ei ole. Tervo menee tekemään sen virheen, että olettaa polttopulloiskun tekijän olevan lihaa syövä heteromies. Koska onhan tosiasia että hän ei tätä asiaa tiedä. Todennäköistä se on, mutta ei sanottua. Mutta kun puhuu joistakin valkoisista lihaa syövistä heteromiehistä, jokainen valkoinen lihaa syövä heteromies luulee automaattisesti että puhutaan hänestä. Riippumatta siitä, puhutaanko lauseita rakentelemalla tietyistä vai kaikista. Sillä katsokaas kun sanoissa on voimaa.

Olen muuten ihan melkein ensimmäisenä jonossa huutamassa Jeesusta ja hoosiannaa ja Perkelettä ja kaikkia mitä nyt yleensäkään huudellaan jos jonossa huudellaan (en tiedä kun huutelen vain netissä, siksi jouduin arvaamaan. Pahoittelen jos tuli huteja), jos joku koittaa väittää että valkoinen lihaa syövä heteromies heittää polttopulloja. Kun ei ole sillä tavalla kivaa yleistää tai viitata kaikkiin valkoisiin lihaa syöviin heteromiehiin. Tai että mies raiskaa. Että #notallmen.

Mutta kun lauseenpätkissä "Valkoisen lihaa syövän heteromiehen polttopulloisku" tai "Tämän huonosti koulutetun, epäterveellisesti syövän, homoja ja muukalaisia vihaavan, kulttuuria inhoavan ja omasta pseudo- ja kiihkoisänmaallisuudestaan jäykistyvän kansanosan" ei viitata kaikkiin roture-- anteeksi, maahanmuuttokriittisiin. Anteeksi, oikeasti. En kumita tekstiä, vaikka olen oikeasti pahoillani. Trying to make a point here. Tiedän että mulla on välillä vähän tietynväriset lasit, ja siitä koitin muistuttaa. En yritä piilotella sitä mitä olen. Ihan vaan jotta muistatte. Ihan kuten minulla, mielestäni vielä hyvin moderaatilla (ei ole suomea, mutta olen sillä tavalla kansainvälinen) ihmisellä on välillä vähän turhan ruusunpunaisia näkemyksiä puskan kasveista, toivoisin, että myös muilla, mielestään vielä hyvin moderaateilla (tästä ei tule suomea riippumatta kuinka paljon yritän, eihän?) toiseen suuntaan kallistuvilla ihmisillä on käsitys siitä että heillä on välillä vähän turhan ohdakepensaan olosisia näkemyksiä?

Muistattehan? Huomaattehan? Koska te ette muista kaikkea.

Te unohdatte joukko-opin.

Jos sanoo että "suomalainen mies raiskaa", se tarkoittaa että suomalainen mies, jokainen niistä on erityisen taipuvainen raiskaamaan. Okei, jossain voi olla joku joka ei raiskaa ja on toi omakin mies ihan cool, mutta kuitenkin

Jos sanoo että "raiskaaja oli suomalainen mies", se tarkoittaa että tämä yksittäinen, justiinsa tämä mies oli kantasuomalainen, todennäköisesti valkoinen ja samaa rataa suht todennäköisesti lihaa syövä ja todennäköisesti heteroseksuaali.

Jos sanoo että "maahanmuuttaja on ongelma", se tarkoittaa, että maahanmuuttaja, jokainen niistä on erityisen taipuva olemaan ongelma. Okei, jossain voi olla joku joka ei ole ongelma ja on mulla niitä paljon kavereinakin.

Jos sanoo että "ongelma oli maahanmuuttaja", se tarkoittaa että tämä yksittäinen, justiinsa tämä ongelma oli maahanmuuttaja, tässä esimerkissä todennäköisesti vähän ruskeampi iholtaa ja niin eespäin.

Kun maahanmuuttokri-- anteeksi, roturealis... Sori, jatkan kohta. Jälleen vilpitön anteeksi. Koska mä en ole enää varma mitä kukin on. Ensin ei oltu rasisteja, oltiin roturealisteja. Sitten ei oltu roturealisteja, oltiin maahanmuuttokriittisiä. Ja sitten yhtäkkiä, tavalliset, ei rasistit ihmiset olivat maahanmuuttokriittisiä. Eivät kriittisiä maahanmuuton lieveilmiöitä tai joidenkin maahanmuuttajien tekemiä juttuja kohtaan, vaan kriittisiä maahanmuuttoa kohtaan. Ja ei, se ei ole sama asia olla maahanmuuttokriitikko kuin olla elokuvakriitikko tai musiikkikriitikko. Ja ei, en viittaa sinuun, vaikka sanojasi käytänkin. Sillä siinä missä elokuva- ja musiikkikriitikko kritisoivat teoksia myös positiivisesti, maahanmuuttokriittiset kritisoivat maahanmuuttoa lähes yksinomaan negatiivisen kautta. Pelkästään huonoja puolia ylös nostaen. Ja ero on myös siinä, että jos musiikkiteoksessa tai elokuvassa on kritisoitavaan joltain osin, sille on osoite, joka vastaa kokonaisuudesta. Ohjaaja. Tuottaja. Bändi. Se voi joskus olla kapeampikin. Biisissä on huono dynamiikka. Miksaaja on syyllinen eli kulpritti. Mutta teos on silti yksi iso köntti.

Maahanmuutto ei toimi niin.

Maahanmuutossa, turvapaikanhakemisessa ja pakolaisuudessa jokainen osa-alue on yksittäinen ihminen. Ja jokainen vastaa omista synneistään. Musiikkiteoksessa voi aina syyttää tuottajaa paskasta miksauksesta. Miksei ottanut puheille miksaajaa? Elokuvassa ohjaaja on loppujen lopuksi syyllinen. Miksei suitsinut kuvaajaa ja leikkaajaa enemmän, olisi näyttänytkin joltain tekele. Mutta maahanmuutossa ei ole mitään keskusjohtoa joka johtaa maahanmuuttoa.

"Mutta valtion politiikkaa tässä kritisoin!"

Mikset ole siis politiikkakriittinen? Eihän se tarkoittaisi että kaikkia valtion poliittisia päätöksiä kritisoit, vaan vain tiettyjä.

Ja oikeasti, jos olet maahanmuuttokriittinen vain koska olet sitä mieltä että avuntarvisijat tervetuloa, ne jotka eivät tarvitse apua voivat mennä muualle, mutta silti tunnet kuuluvasi samaan sakkiin kuin ne maahanmuuttokriittiset, jotka ovat sitä mieltä että "näitä saatanan mutiaisia ei tänne kaivata enää yhtään" riippumatta siitä tarvitseeko apua koska ei kukaan kuitenkaan tarvitse, niin häpeä. Miksi? MIKSI?

 Edellinen kuvajaiseni osoittautui niin suosituksi, että tein taas kivan kaavion. Tällä kertaa on tällainen osajoukkokaavio. Rinkuloita ja niin edelleen. Ei ole yhtä selkeä taulukko kuin se edellinen, mutta värejä on enempi. Että siitä pisteet tänne, saatanan kriitikot!



















Tässä pitää tietää joukot ja osajoukot. Ai mutta perkele, jo aiemmin sanoin että olette unohtaneet ne. Eipä siinä mitään! Ottakaa oppitunti ihmiseltä joka ei tiedä asiasta mitään! Valitsin kivasti väreiksi suomalaisia osoittamaan sinisen ja valkoisen, muualtatulevia osoittamaan violetin ja keltaisen. Ei ole sitten ikävän rasistinen kaavio. Paitsi että vähän olettaa ikävästi että aasialaiset ovat ulkolainen erivärinen roskaväki. MY BAD. Ei ollut tarkoitus. Kuvitelkaa ettei ole aasialaisia. Vihreitä olisi pitänyt laittaa olemaan. Vittusaatana.

Mutta niin. Tervo puhuu tuosta valkoisesta ryhmästä B. Jokainen B:n jäsen kuuluu myös ryhmään A, mutta ainoastaan ne ryhmän A jäsenet jotka ovat alueella B kuuluvat ryhmään B. Eli! Jokainen B on A, mutta jokainen A ei ole B, eli ei ole yhtä kuin. Jos ajatellaan että kaikki ryhmässä A olevat ovat valkoisia, lihaa syöviä suomalaisia (miehiä ja naisia ja muita), niin se tarkoittaa, että myös B:ssä olevat ovat valkoisia, lihaa syöviä suomalaisia (miehiä ja naisia ja muita). Tokihan aina on joku joka ei ole lihaa syövä, tai joka ei ole valkoinen vaikka onkin kantasuomalainen, mutta ne ovat sitten eri joukot. Osajoukot. A:sta. Koska oli vain oletus että kaikki A:ssa olevat ovat lihaa syöviä. Taulukkohan sanoo heidän olevan vain valkoisia.

Sama juttu violettioranssien kanssa. Ajattele vaikka niin että violetit C:t ovat turvapaikanhakijat, ja keltaisessa D-ryhmässä on sitten ne turvapaikanhakijat jotka kusettavat. Jokainen kusettaja tulee silti sisään maahan "turvapaikanhakijana", mutta jokainen turvapaikanhakija ei ole kusettaja.

Ja ero tulee juuri siinä. Jos sanoo että suomalainen roskaväki on valkoista koska osa valkoisista on roskaväkeä, se ei ole rasismia, kun se ei ole edes yleistämistä. Mutta jos sanoo että turvapaikanhakijat ovat roskaväkeä, koska osa heistä on, se on yleistys.

Tämä ei voi olla näin vaikeaa. Tervo puhuu ryhmästä B, joka käsittää ryhmän A ominaisuuksia. Rasistit puhuvat ryhmästä C antaen ymmärtää tai itsekin ymmärtäen sen käsittävän ryhmän D ominaisuuksia.

 Ja näyttäkseni miksi näin, käydään samalla ihan koko Tervon teksti läpi. Tulee sillä tavalla tarkemmin tarkasteltua. Ja tulee siinä samalla kivasti poltettua. Niinkuin modernina noitana. Tai niinkuin orjalaivojen tervaamista varten.

Keitä Tervo sitten nimittelee valkoiseksi roskasakiksi?

Jokaista valkoihoista suomalaista? Jokaista "maahanmuuttokriittistä"? Jokaista jolla ei vaan ole enempää rahaa antaa muille? Jokaista lihaa syövää heteromiestä?

Ei.

Tervo nimittää valkoiseksi roskasakiksi ihmisiä, joiden mielestä on hyvä idea käyttää väkivaltaa kuten polttopulloja muita ihmisiä kohtaan osoittaakseen mieltään kolmannelle osapuolelle. Tai ihan vain niille toisille osapuolille. Koska ennakkoluulot.

Vieläkö tuntuu siltä, että Tervo osoittaa sanansa juuri sinuun? Katsotaas.

"Kypsää keski-ikää elävä suomalainen nainen seisoo turvapaikanhakijoita vastassa Suomen ja Ruotsin rajalla Torniossa. Hän pitelee käsissään kylttiä: ”Go home Isis”."

Tervo kertaa pelkkiä faktoja. En tiedä mihin hän nämä perustaa, ehkä kuvamateriaaliin, ehkä omiin havaintoihinsa. Ehkä kuulopuheisiin. Se, että kylttiä pitelevä nainen on suomalainen ja lähestyy keski-ikää, ovat vain maustetta. Faktuaalista, ehkä. Imaginääristä, mahdollisesti. Mutta vastaavia ihmisiä OLI kyseisessä mielenosoituksessa, joten mitään vääryyttä tekstissä ei ole.

"Kyltti on paitsi mieltä myös häpyä vailla. Juuri tätä nimenomaista Isis-nimistä murhaajien laumaa turvapaikanhakijat pakenevat. Miltä kyltin nähneistä turvapaikanhakijoista on mahtanut tuntua? Miltä olisi tuntunut Hitlerin Saksasta pakenevista juutalaisista, jos heitä olisi tervehditty uuden kotimaan rajalla: ”Go home Nazis”."

Tervo vetää heti kärkeen natsikortin, jotta muiden ei tarvitse. Mutta natsikortissa on sellainen huomattava ominaisuus, että se ei ole aina väärässä paikassa. Kun puhutaan ihmisryhmistä ja syrjinnästä, natsikortti on joskus oikein paikallaan.

"Isis-kylttiä kannatteleva rouva kyllä ymmärsi mielipiteensä perverssiksi, koska häntä hävetti niin, että hän oli peittänyt kasvonsa mustalla liinalla. Tai sitten häntä vaivasi flunssa. Valitettavasti jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi kuin edellinen."

Tervo toivoo että naisella EI olisi flunssaa, ja naamioitumiselle olisi sellainen parempi syy. Hän kuitenkin olettaa, että nainen tuskin tuntee häpeää sanoistaan, ja liina johtuu "vain" flunssasta. Tässä ei hyökätä ihmistä vaan hänen "Go home Isis"-kylttinsä typeryyttä vastaan. Suorastaan TOIVOTAAN että ihminen itse ymmärtäisiä, miten tyhmiä tekee. Valitettavasti todennäköisesti turhaan.

"Viime viikolla suomalainen rasismi otti jälleen uuden askeleen, tälläkin kertaa väärään suuntaan. Vihapuheet ovat nyt muuttuneet vihateoiksi. Sana on valitettavasti tullut lihaksi.
Vain muutama vuosi sitten rasismia ei ollut Suomessa kuulemma lainkaan. Sen jälkeen sitä esiintyi hieman, mutta vain netissä. Sen jälkeen sitä esiintyi selvästi enemmän, mutta vain netissä, eihän sitä ole pakko lukea. Nyt se sama olematon rasismi on meidän kaduillamme, kivittämässä ja heittelemässä polttopulloja, vainoamassa sotaa pakenevia ihmisiä."

Tämä on, kuten Juhan Af Grann asian aikoinaan ilmaisi, faktillista tosiasiaa. Ensin ei ollut, sitten vähän mutta netissä joten mitä väliä, jne. Ja nyt pelkän etnisyyden perusteella ihmisiä, jälleen, ihan tosiasiassa ja väistelemättä heitetään polttopulloilla ja kivillä. Se, että tekijä oli humalainen taparikollinen ja pullolla ei lopulta ollut uhreja, on irrelevanttia. Se tarkoittaa epäoleellista. En tulkkaa sinulle vaan hänelle. Tuolle tuolla. Joka puhuu huonompaa suomea.

Se, että asia ei saa VÄLITÖNTÄ, TÄYSLAIDALLISTA tyrmäystä, vaan jopa äänetöntä hyväksyntää ja "kun Tervo tuomitsee asian, se on väärin"-tyyppistä vatkausta, tarkoittaa, että on oikeastaan vain sattuman kauppaa että juuri tämä tekijä sattui olemaan humalainen taparikollinen. Koska ilmeisesti oli kuitenkin vähän oikeassa, joten kuka tahansa meistä. Vittu nyt.

"Kouvolassa viisikymppinen mies yritti polttopullolla roihauttaa turvapaikanhakijoitten hätämajoituskeskuksen. Mies otettiin kiinni heti."

Näin teki. Näin oli. Näin tapahtui.

"Lahden Hennalassa turvapaikanhakijoitten bussia heiteltiin ilotulitteilla. Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijää nakattiin kivellä."

Näin tehtiin. Näin oli. Näin tapahtui.

"Rasistit ovat valittaneet, että vastaanottokeskukset lisäävät rikollisuutta. Se on aivan totta. Ne lisäävät kotoperäisen paskasakin rikollisuutta."

MOT. Koska, and here's the kicker:

"Valkoisen lihaa syövän heteromiehen polttopulloisku oli ensimmäinen kerta, kun Kouvolan hätämajoituskeskuksessa tarvittiin poliisia."

Mitä Tervo siis oikeastaan sanoo tässä? Sanooko hän, että valkoisen lihaa syövän heteromiehen polttopulloisku on tyypillistä valkoiselle lihaa syövälle heteromiehelle?

EI.

Hän sanoo, että ensimmäinen kerta, kun Kouvolan hätämajoituskeskuksessa tarvittiin poliisia EI OLLUT, vastoin valkoisen roskaväen pelkoa, kun syyllisenä oli "ruskea ei-sianlihaa syövä heteromies". Vaan kun tekijänä oli "valkoinen lihaa syövä heteromies." Ei ollut C, niinkuin odotitte, vaan B. Katso taulukko.

Tässä nopeana sivuhuomiona, pidän itsekin Tervon heterokulmaa asiaan turhana. En kuitenkaan täysin tuulesta temmattuna. Koska, JA EI SAA YLEISTÄÄ, on huomattavan yleistä, että ihmiset jotka hyökkäävät toisenväristen, toisentaustaisten ihmisten kimpppuu, hyökkäävät myös toisenseksuaalisten ihmisten kimppuun. Eivät kaikki. Mutta yleistä se on. Etkö hyökkää toisenseksuaalisten ihmisten kimppuun, joten pahastuit? Hyökkäätkö siis toisenväristen tai toisentaustaisten ihmisten kimppuun? Miksi? Ja jos et, miksi siis oletat että sinusta puhutaan?

"Vapaaehtoisia auttajia on uhkailtu myös muualla. Miksi juuri heitä? Varmasti siksi, että heidän joukossaan on naisia. Lihava ja humalainen leijonapaitainen lerppa rohkenee kiusata heitä."

Haukkuuko Tervo sinua lihavaksi ja humalaiseksi leijonapaitaiseksi lerpaksi? Lerppa taitaa liittyä mieskuntoon. Onko kyse sinusta? Uhkailetko vapaaehtoisia? Miksi? Jos et, miksi oletat että puhutaan sinusta?

"Nyt se sama olematon rasismi on meidän kaduillamme, kivittämässä ja heittelemässä polttopulloja, vainoamassa sotaa pakenevia ihmisiä.Kun huuhaan linkous netissä ja rotuharhoissa onanointi rupeaa suomalaista rasistia tympäisemään, tekee mieli välillä pieksää ihmisiä, miksei myös polttaa."

Samaistutko näihin ihmisiin? Niihin jotka haluavat pieksää tai heittää polttopulloilla ihmisiä? Miksi samaistut? Jos et samaistu, miksi luulet että puhutaan sinusta?

"Suomeen on syntynyt näinä historiallisina päivinä oma valkoinen roskaväki."

Tässä pitää, internettiä lainatakseni, tietää "white trash". Kenet Tervo lukee suomalaiseen valkoiseen roskaväkeen? Köyhät kantasuomalaiset? Valkoihoiset suomalaiset, joita harmittaa maahanmuutto? Ei. Opetelkaa lukemaan. Toistan edellisen, ja lihavoin tarpeellisen:

"Nyt se sama olematon rasismi on meidän kaduillamme, kivittämässä ja heittelemässä polttopulloja, vainoamassa sotaa pakenevia ihmisiä. Kun huuhaan linkous netissä ja rotuharhoissa onanointi rupeaa suomalaista rasistia tympäisemään, tekee mieli välillä pieksää ihmisiä, miksei myös polttaa. Suomeen on syntynyt näinä historiallisina päivinä oma valkoinen roskaväki."

Tervon valkoinen roskaväki ovat ne, jotka kivittävät ihmisiä ja heittelevät polttopulloja tai vähintäänkin haluaisivat tehdä niin. Oletko sinä tällainen ihminen? Miksi olet? Jos et ole, miksi oletat että puhutaan sinusta?

"Tämän huonosti koulutetun, epäterveellisesti syövän, homoja ja muukalaisia vihaavan, kulttuuria inhoavan ja omasta pseudo- ja kiihkoisänmaallisuudestaan jäykistyvän kansanosan suurin pelko on tämä: mikä tahansa maahan saapuva ihmisryhmä ohittaa heidät hetkessä sosiaalisessa hierarkiassa ja jättää heidät edelleen alimmaiseksi."

Jatkaa edellistä väkivaltaihannointisarjaa. Kuulutko sinä tähän ihmisryhmään? Ei, et huonosti koulutettuihin, epäterveellisesti syöviin ja isänmaallisuudesta jäykistyviin, vaan niihin jotka VÄHINTÄÄNKIN MIELITEKEVÄT PIEKSÄÄ IHMISIÄ ja ovat lisäksi huonosti koulutettuja jne. Kuulutko? Miksi haluat pieksää, miksei myös polttaa ihmisiä? Ai et halua? Miksi luulet että puhutaan siis sinusta? Syötkö huonosti? Oletko huonosti koulutettu?  Vihaatko kulttuuria? Ehkä, mutta HALUATKO PIEKSÄÄ IHMISIÄ, MIKSEI MYÖS POLTTAA? Ai et? MIKSI SIIS OLETAT, ETTÄ PUHUTAAN SINUSTA?

"Tämän väen tunnuskuvaksi ilmestyi Ku Klux Klan -lakanainen tomppeli seisoskelemaan Hennalaan Suomen lippu kädessään. Ku Klux Klan on Yhdysvalloissa valkoisen roskaväen oma poppoo."

Kuulutko "tähän väkeen"? Siis niihin, joka haluavat ampua raketilla, heittää kivellä, polttopullolla? Jos et, miksi luulet että puhutaan sinusta?

"Pääministeri Juha Sipilän ilmoitus hänen perheensä ylimääräisen asunnon luovuttamisesta turvapaikanhakijoitten käyttöön oli kansainvälinen uutinen. Tämän uutisen mielihyvää ehdittiin Suomessa tuskin pullistella, kun hennalalaisen lakanamiehen kuva kävi asettamassa maamme jälleen paikalleen."

Plus-miinus-nolla. Mitä ne nyt meistä ajattelee? Liian huonoa? Kukaan ei tykkää. Liian hyvää? Kaiken maailman paskasakki lappaa sisään. MITÄ NE NYT AJATTELEE? Ainakaan kummituslarppaaja ei ajatellut oikeastaan mitään. Paska päähänpisto. Mukaan toki sattui mm. megafoni. Ja tarpeetkin piti hakea kaupasta. Ettei ihan viidessä minuutissa pystyyn ilman agendaa. Oliko KKK-lakana sinusta hyvä idea? Miksi se oli? Jos ei, miksi luulet, että henkilö edustaa samaa asiaa kuin sinä?

"Ihmisoikeuksissa lähestymme Itä-Eurooppaa. Länsi-Eurooppaa Suomi muistuttaa kohta vain kokonaisveroasteeltaan."

Veroista en ymmärrä mitään. Homojen (ja lasten, mind you) yhtäläisten oikeuksien parantamiseen tähtäävän lain vastainen lakialoite sai juuri satatuhatta (100 000) nimeä täyteen ennen kuin meni vanhaksi. Mielipiteitä asiasta voi tsekata vaikka vanhemmista tämän blogin teksteistä (niitä on muistaakseni 44, eli ihan hirveästi ei tarvitse kahlata). Mikä meidät erottaa venäjästä? Ai niin, lait. Meillä transsukupuolisen henkilön on pakko sterilisoida itsensä sukupuolensa korjatessaan. Sounds fair? Meillä sylilasten silpominen uskonnon nimissä on edelleen laillista (tosin onneksi harvinaista). HALUATKO ETTÄ JATKAN?

"Suomalaiset rasistit yrittävät pyhittää rivon aatteensa kiistattomilla suomalaisilla symboleilla. Veteraanit ovat muka taistelleet rasismin puolesta. Typeryydessään väite pöyristyttää jopa viileää mieltä. Rasismi ei siitä miksikään muutu, että sitä veisatessa heilutellaan Suomen lippua, muka sen puhtautta varjellen. Rasistit sitä lippua tahraavat."

Kysyttävää? http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443410196679.html
Ainiin. Vastaus tähän? "Eivät ne mitään tiedä." GOOD JOB GUYS, GOOD JOB.

"Leijonapaidan rasistit ovat onnistuneet minulta pilaamaan. Ei tee mieli pukea sitä päälle. Tuntuu kuin kannattaisin jotain ihan muuta kuin Suomen jääkiekkomaajoukkuetta."

Tervo puhuu itsestään. Tuntuuko että olet pilannut Tervolta leijonapaidan? Miksi? Jos ei, miksi? Ja kyllä, myös minulta ovat. Pilanneet. Koko leijonakuvan.

"Pelottaa ajatella, saavatko rasistit toiminnalleen selittäjien parven."

Saivat. Useammankin parven. Ja lukemattomia niitä, jotka eivät nyt niin mutta oikeastaan ei nyt noinkaan, mutta ainakin Tervo vihaa suomalaisia. EHKÄ TERVO VIHAA SUOMALAISIA. TÄSTÄ TEKSTISTÄ SE EI KUITENKAAN KÄY ILMI.

"Työttömyys, sukupolvesta toiseen jatkuva köyhyys, vaikutusmahdollisuuksien puuttuminen, päihteitten liikakäyttö tullaan, totta kai, mainitsemaan, samoin myös kuningasteema, syrjäytyminen."

Kappas, ihan kuin niillä maahanmuuttajilla, mistä tahansa syystä maahan muuttajilla, missä tahansa maassa, jotka syyllistyvät typeröintiin ja rikoksiin. Mitenkä te nyt olittekaan sitten parempia kuin ne eriväriset ja kauempaa tulleet?

"Eivät nämä rasistit mitään syrjäytyneitä ole. Suomen kielessä on täsmällinen nimitys ihmisille, jotka tahtovat polttaa ja kivittää toisia ihmisiä. He ovat roskaväkeä"


Ish-ish. Tämä nyt on vähän kiikunkaakun. Osa varmasti on syrjäytyneitä, osa ei. Syrjäytyneisyys ei ole mikään syy (se voi olla selitys, mutta väärinteoista rangaistaan, ja vain tulevia yritetään korjata selityksiä tutkimalla) oli syrjäytynyt sitten minkä värinen tahansa.

Haistakaa kaikki tasaisesti paska.


qb