No se ei kauaa kestänyt.
Puhelinmyynti. Mikä hieno ammatti. Saa ihan luvan kanssa kiusata ihmisiä. Vähän niinkuin raiskaajat. Paitsi että raiskaajat tietysti toimivat ilman lupaa. Kyllä, menin juuri vertaamaan puhelinmyyntiä raiskaukseen. En tietenkään kaikkea, vaan sitä yleisintä tapaa puhelinmyydä. Tämä on sellainen huono vertauskuva, että jos nyt tulee mieleen että ei näitä kahta asiaa voi verrata, olet aivan oikeassa. Mutta on sellaisia käytöstapoja jotka pitäisi sisäistää, jolloin epätoivotusta sukupuolikanssakäymisestä sekä puhelinkiusaamisesta päästäisiin. Huonoa vertauskuvaa jatkaakseni.
Ei on ei. Pienestä saakka opetetaan että jos toinen sanoo ei, niin se on silloin ei, ja ei, silloin ei enää jatketa. Paitsi tietysti jos toinen on ensin antanut luvan jatkaa ja on sovittu että ei on oikeastaan vain kyllä ja sitten kun sanoo esimerkiksi "ai saatana päärynä! Ai, PÄÄRYNÄ! Ai helvetti, eiku nii, ai, OMENA!" niin sitten pitää oikeasti lopettaa. Että on sovittu että omena on ei ja ei onkin hetken aikaa jotain muuta. Että niin. Puhelinmyyjä onkin tehnyt tämän sopimuksen itsekseen, ilman toisen osapuolen konsultointia. Yhtäkkiä ei onkin epävarma ehkä. Saa jatkaa päälle painamista, jostain kumman syystä. En tiedä. Sanoin ei. Enkä pelkästään epävarmaa eitä tarjoukseesi, vaan kun esittelit mistä soitat ja että olisiko hetki aikaa, sanoin että jos aiot tarjota minulle sitä mistä soitat, ei kiitos. En sanonut ääneen että säästetään molempien aikaa, mutta se oli kyllä nopeasta vastineestani luettavissa. Sieltä rivien välistä, vaikka eihän puhelimessa tietysti ole rivejä. Mutta ei, piti tarjota kuitenkin.
Toinen juttu. Melkein yhtä pienestä saakka kuin on opetettu että ei on ei, on opetettu myös miten puhelimessa käyttäydytään. Vaikka sinä olet huonotapainen, minä en halua olla. Minä en lyö luuria korvaan jos sen voin välttää. Mutta kun tarjoamisen (ja uuden kieltäytymisen) jälkeen haluat tietää miksi kieltäydyn (pääasiassa siksi ettei lehteäsi tule kuitenkaan luettua, ja lisäksi kyse on rahasta, mutta tässä vaiheessa myös siitä ettet uskonut kun sanoin että ei. En tietenkään voisi sanoa kyllä jos olisit lopettanut puhelumme sanottuani ei, mutta en minäkään sanonut viimeistä syytä ääneen.), selitykseni jälkeen tarjoat vielä uudestaan koska vain kuukauden viikonloput (ei) jotka saa itse valita, esimerkiksi syyskuussa on viisi viikonloppua että siihenhän kannattaisi (ei), niin VITTU NYT SAATANA EI!
Seuraava vastaava myyjä joutuu valitettavasti sijaiskärsijäksi kaikkien muiden puolesta. Katsotaan kumpi lyö luurin korvaan aiemmin jos alan huudella raiskauksesta puhelimeen.
Niin että mieti nyt. Vielä.
En pyydä anteeksi huonoa vertausta enkä sitä että mahdollisesti loukkasin raiskausjutulla jotakuta. Enhän mä nyt oikeasti. En vain ymmärrä miksi toisten pitää oppia että ei on ei, mutta toisissa asioissa sen ei ole niin justiinsa. Kyseinen oljenkorren katkaissut myyjä kaupitteli muuten sanomalehteä.
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
maanantai 23. heinäkuuta 2012
25. Mobiilisti Dick
Haukun kaikki on nyt mobilisoitunut. Ehkä tätä nyt tulisi päiviteltyäkin, kun voi räjähtää liikkeestä heti kun törmää haukuttaviin. Ei tarvitse antaa vimman laantua sillä välin kun odottelee pääsyä kirjoitustuoliin paperin ja sulkakynän ääreen.
Välittömässä pääsyssä nettiin on toki haittapuolensa. Seuraa rajuja yleistyksiä ja liekehtiviä olkiukkoja. Ihmiset ovat entistä epäsosiaalisemmin riippuvaisia digitaalisesta linkistään: siinä missä ainoastaan joukon juuri ihastunut ennen vietti ryhmässä illan nenä kännykässä tekstiviestejä naputtaen, lojuu nyt puistossa aurinkoista kesäpäivää viettävästä joukkiosta valtaosa jatkuvasti online jahdaten valkoista nettivalasta. Siinä missä ennen eri mieltä olevat aiemmin yrittivät perustella omaa näkemystään faktaksi, voi keskustelun nyt torpata minuutissa noutamalla tosiasiat wikistä. Tämä on toki kaksijakoista: se vähentää väärien käsitysten jäämistä luuloksi asioiden oikeasta laidasta, mutta toisaalta vähentää epäsuoraa oppimista yhden asian ympäriltä, kun kenenkään ei tarvitse sukeltaa oheistietoon wikin yhteenvetoa enempää perusteluiksi.
Navigaattorit ovat hieno keksintö, mutta pitääkö niiden olla koko ajan päällä ja pitääkö niihin turvautua aina? Eikö joskus voisi ajaa harhaan? Toisin kuin kauhuleffoissa, ei siihen ihan JOKAINEN kerta kuole. Joskus saattaisi löytää sattumalta jotain kivaa tai kaunista kääntymällä väärästä risteyksestä.
Vastavuoroisesti muistiinpanojen tekeminen on helpompaa kuin koskaan. Mielenkiintoinen kirja? Viivakoodinlukijasoftalla kuva ibanista ja "ota lisää selvää ennen ostopäätöstä tai tsekkaa kirjastosta"-merkintä. Mitä tämä peli maksaa muualla? Tarkistetaan netistä ja säästetään.
Myönnän avoimesti että haukut ja vinkuna ovat hiukan väkisin vinguttuja. Mobiililaitteiden hyvät puolet varmasti menevät ohi huonojen, ja olen vilpittömästi sitä mieltä että internet on mielenkiintoisempi kuin liveseurani. Enhän minä ole kapteeni. Enkä lentäjä. Ehkä tässä ON joku häilyvä vertauskuva mobiilien netinkäyttäjien, Ahabin ja valaan välillä. Yhtä kaikki.
Kutsu minua Ismaeliksi.
Välittömässä pääsyssä nettiin on toki haittapuolensa. Seuraa rajuja yleistyksiä ja liekehtiviä olkiukkoja. Ihmiset ovat entistä epäsosiaalisemmin riippuvaisia digitaalisesta linkistään: siinä missä ainoastaan joukon juuri ihastunut ennen vietti ryhmässä illan nenä kännykässä tekstiviestejä naputtaen, lojuu nyt puistossa aurinkoista kesäpäivää viettävästä joukkiosta valtaosa jatkuvasti online jahdaten valkoista nettivalasta. Siinä missä ennen eri mieltä olevat aiemmin yrittivät perustella omaa näkemystään faktaksi, voi keskustelun nyt torpata minuutissa noutamalla tosiasiat wikistä. Tämä on toki kaksijakoista: se vähentää väärien käsitysten jäämistä luuloksi asioiden oikeasta laidasta, mutta toisaalta vähentää epäsuoraa oppimista yhden asian ympäriltä, kun kenenkään ei tarvitse sukeltaa oheistietoon wikin yhteenvetoa enempää perusteluiksi.
Navigaattorit ovat hieno keksintö, mutta pitääkö niiden olla koko ajan päällä ja pitääkö niihin turvautua aina? Eikö joskus voisi ajaa harhaan? Toisin kuin kauhuleffoissa, ei siihen ihan JOKAINEN kerta kuole. Joskus saattaisi löytää sattumalta jotain kivaa tai kaunista kääntymällä väärästä risteyksestä.
Vastavuoroisesti muistiinpanojen tekeminen on helpompaa kuin koskaan. Mielenkiintoinen kirja? Viivakoodinlukijasoftalla kuva ibanista ja "ota lisää selvää ennen ostopäätöstä tai tsekkaa kirjastosta"-merkintä. Mitä tämä peli maksaa muualla? Tarkistetaan netistä ja säästetään.
Myönnän avoimesti että haukut ja vinkuna ovat hiukan väkisin vinguttuja. Mobiililaitteiden hyvät puolet varmasti menevät ohi huonojen, ja olen vilpittömästi sitä mieltä että internet on mielenkiintoisempi kuin liveseurani. Enhän minä ole kapteeni. Enkä lentäjä. Ehkä tässä ON joku häilyvä vertauskuva mobiilien netinkäyttäjien, Ahabin ja valaan välillä. Yhtä kaikki.
Kutsu minua Ismaeliksi.
maanantai 8. elokuuta 2011
24. Siivetönnä en voi lentää
"Niin oonki ryypänny, mitä sitte?"
Tai siis että en olekaan haukkunut pitkään aikaan, mitä sitten? On ollut kaikkea muuta.
Tässä näin internetistä asioita jälleen kerran lukiessa ja hiuksia päästä raastaessa alkoi mietityttää. "...emme elä enää lintukodossa." "...ettei Suomi ole mikään lintukoto." "...lintukoto..."
Mikä helvetin lintukoto? Linnunpesä on ihan saatanan vaarallinen paikka. Kaiken maailman munarosvoja (lähtisivät linnutkin lutkamarssille niin olisi hyvä sitten!) ja helvetillinen pudotus maahan. Mutsi oksentaa päälle. Ja siinä missä orava söi puolet munista, naapurin kissa tulee syömään loputkin poikaset. Varsinainen paratiisi.
Ai että mitäkö? Että lintukoto ei tarkoita linnunpesää? Kertoisitko lisää?
Ai. Meinaatko, että edes yksi kymmenestä termiä käyttävästä tietää sen olevan muinaissuomalaisen mytologian paikka johon linnut lentävät talveksi? Joka on niin lähellä taivaanrantaa että siellä asuu kääpiöitä, koska taivas on siellä niin alhaalla? No en minäkään mutta onneksi internet kertoi. No, tämä paratiisinomainen etelänloma on tietysti jo parempi vertauskuva paratiisinomaiselle perisuomelle, kun talvivaara (eng. Winterfell, suosittelen lämpimästi ja päätän pakotetun intertekstuaalisuusviittauksen tähän) yllättää.
Hetkinen, EIHÄN OLE! Lintukoto ei ole täällä. Lintukoto on jossain kaukana tuolla. Taivaanrannassa. Saavuttamattomissa, paitsi linnuilta. "Suomi ei ole enää lintukoto"? Suomi ei koskaan OLLUTKAAN lintukoto! Lintukoto, niin paratiisi kuin onkin, on muilla mailla vierahilla.
Tai kuten koko kansan satusetä Dansukker Topelius aiheesta sanaili:
Nissaatana.
Oikeastihan ongelmani ei ole ilmauksessa, koska nimenomaan rauhan tyyssijaa sanonnalla "xxx ei ole / ei ole enää lintukoto" tarkoitetaan alunperinkin. Ainakin oletettavasti. Minua ärsyttää että sitä käytetään niin saatanan tyhmissä asiayhteyksissä, ja vain koska on kuultu jonkun muun käyttävän sitä. Se kertoo samalla miten lampaita tässä oikeastaan ollaan, kun ei pysähdytä miettimään mitä puhutaan.
Enkä tällä kertaa edes sulje itseäni haukkujen ulkopuolelle.
Niin tai lampaita paremmin ehkä papukaijoja. Ne kun toistelevat muilta kuulemiaan juttuja sanasta sanaan ymmärtämättä sisältöä, sieltä häkistä "mi sulkee mun sirkuttajain". Siitä semmoisesta tietynlaisesta lintukodosta. Joka kai olisi ajankohtaisempi vertauskuva?
QB
Tai siis että en olekaan haukkunut pitkään aikaan, mitä sitten? On ollut kaikkea muuta.
Tässä näin internetistä asioita jälleen kerran lukiessa ja hiuksia päästä raastaessa alkoi mietityttää. "...emme elä enää lintukodossa." "...ettei Suomi ole mikään lintukoto." "...lintukoto..."
Mikä helvetin lintukoto? Linnunpesä on ihan saatanan vaarallinen paikka. Kaiken maailman munarosvoja (lähtisivät linnutkin lutkamarssille niin olisi hyvä sitten!) ja helvetillinen pudotus maahan. Mutsi oksentaa päälle. Ja siinä missä orava söi puolet munista, naapurin kissa tulee syömään loputkin poikaset. Varsinainen paratiisi.
Ai että mitäkö? Että lintukoto ei tarkoita linnunpesää? Kertoisitko lisää?
Ai. Meinaatko, että edes yksi kymmenestä termiä käyttävästä tietää sen olevan muinaissuomalaisen mytologian paikka johon linnut lentävät talveksi? Joka on niin lähellä taivaanrantaa että siellä asuu kääpiöitä, koska taivas on siellä niin alhaalla? No en minäkään mutta onneksi internet kertoi. No, tämä paratiisinomainen etelänloma on tietysti jo parempi vertauskuva paratiisinomaiselle perisuomelle, kun talvivaara (eng. Winterfell, suosittelen lämpimästi ja päätän pakotetun intertekstuaalisuusviittauksen tähän) yllättää.
Hetkinen, EIHÄN OLE! Lintukoto ei ole täällä. Lintukoto on jossain kaukana tuolla. Taivaanrannassa. Saavuttamattomissa, paitsi linnuilta. "Suomi ei ole enää lintukoto"? Suomi ei koskaan OLLUTKAAN lintukoto! Lintukoto, niin paratiisi kuin onkin, on muilla mailla vierahilla.
Tai kuten koko kansan satusetä Dansukker Topelius aiheesta sanaili:
Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin,
istun oksalla uljaimman puun.
Miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin
ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään,
ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi,
sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!
Nissaatana.
Oikeastihan ongelmani ei ole ilmauksessa, koska nimenomaan rauhan tyyssijaa sanonnalla "xxx ei ole / ei ole enää lintukoto" tarkoitetaan alunperinkin. Ainakin oletettavasti. Minua ärsyttää että sitä käytetään niin saatanan tyhmissä asiayhteyksissä, ja vain koska on kuultu jonkun muun käyttävän sitä. Se kertoo samalla miten lampaita tässä oikeastaan ollaan, kun ei pysähdytä miettimään mitä puhutaan.
Enkä tällä kertaa edes sulje itseäni haukkujen ulkopuolelle.
Niin tai lampaita paremmin ehkä papukaijoja. Ne kun toistelevat muilta kuulemiaan juttuja sanasta sanaan ymmärtämättä sisältöä, sieltä häkistä "mi sulkee mun sirkuttajain". Siitä semmoisesta tietynlaisesta lintukodosta. Joka kai olisi ajankohtaisempi vertauskuva?
QB
perjantai 12. helmikuuta 2010
23. Doors they are a-changing
Minulla ei ole koskaan kiire. Jos ei kiirehtimättä ehdi, on jo myöhässä, joten pieni lisämyöhästyminen ei haittaa. En säntäile kuin heikkopäinen jouluostoksilla, viime hetkillä kun on kaksi pyhää peräkkäin tai alennusmyynneissä. Cthulhut päivät jätän väliin koska halvennukset eivät ole niin suuria, että niiden takia jaksaisi ahtautua luolamiesten tavoin käyttäytyvän ihmismassan sekaan. Tämä tarina ei kerro säntäilystä. Tässä on jotain juuri päinvastaista.
Olen intercityn eteisessä ensimmäisenä ulostautumassa. Kun ovi siirtyy sivuun, sen takana on toinen ovi. Tämä ulompi ovi ei ole muovia ja metallia, se on toppatakkeja ja raskaita kantamuksia. Sisään yrittävät jonottavat aivan oven edessä muurina, eivätkä väistä ellen törmää päin. Ja päin on törmättävä, sillä sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, eikä sitä voi kiertää. Täytyy mennä läpi. Kuulen takanani tuhahduksia. Ai se olikin siis minun vikani?
Olen paikallisjunassa yrittämässä ulos toisena. Edessäni on vanhempi rouvashenkilö. Kun ovet lipuvat syrjään, mamma laskeutuu portaat, astuu laiturille... ja PYSÄHTYY. Sitä aletaan pukea sormikkaita, katsoa karttaa tai matkalippuja, tutkia ympäristöä lähimmän kolikkopokerin toivossa tai mitä tahansa muuta, mutta ei siirrytä kolmea askelta eteenpäin jotta muut mahtuisivat kulkemaan.
Joskus tämä tapahtuu ostoskeskuksiin tullessa. Maailman välke ja kimallus salpaavat Matkaajan hengen, ja täysstoppi tehdään ensimmäisellä askeleella liukuovien jälkeen. Itse Morgothin balrog ei pääsisi ostoksille ajallaan. YOU SHALL NOT PASS!
Pahinta tämä on tietysti liukuportaissa. Näissä Pysähtelevä Matkaaja seisahtuu välittömästi astuttuaan hihnalta. Ongelmana on, että liukuportaissa takaa tuleva ei pysty itse säätelemään seisakkeelletulovauhtiaan. Paikalleen jähmettyneen hämmästelijän selkä lähenee uhkaavasti. Loikkaanko kaiteen yli? Lähdenkö pakittamaan liukua vasten? Takanani tulee lisää väkeä! Viime hetkellä seisahtunut ottaa puoli askelta eteenpäin ympärilleen kuikuillessaan (etsii todennäköisesti karttakirjojen osastoa, harmin kenkku, tässä kerroksessa on pelkkiä muotivaatteita ja vihanneksia), jolloin tilaa Pysähtelevän Matkaajan ja liukuportaiden väliin jää tilaa puolelle ihmiselle. Sain hieman lisäaikaa päätöksiin. Änkeän Matkaajan ja kaiteen välistä. Kuulen takaani tuhahduksen.
Marketin tavarakanjonin katkaisee poikittain olevat ostoskärryt. Olo on kuin postivankkureitani yritettäisiin ryöstää, ja pälyilen epäilevästi hyllyjen päälle. Ei intiaaneja vuorilla.
"Miksi maleksitaan, vaadin tietää syyn", lauloi Juice Leskinen. Ymmärrän tavallaan, että uuteen tilaan (esim. lähimarketti on joka käynnillä aina uusi) kuten kauppaan, asemalaiturille ja kaupunkiin jossa ko. laituri sijaitsee, uuteen kerrokseen tai toiseen huoneeseen tuleminen on yllättävää, eikä voi heti olla varma mihin suuntaan pitäisi lähteä. Ei pitäisi kuitenkaan olla ylivoimaisen vaikea tehtävä ajatella hieman muita ja ottaa muutama askel kulkuväylältä, ennen kuin alkaa mielikartan ja aavistuskompassin kanssa suunnistaa kohti seuraavaa etappia tai kartoittaa sitä mielikarttaa silmämääräisesti. Jos karavaanari on teiden tukko, tällainen kaverivaraani on ovien ja käytävien ja portaiden.
Vaihtoehtona on toki myös että ängetään hirveällä tungoksella ja paineella lukematta ollenkaan ympäristöä helpompien kulkuteiden johdosta. Reitinhakualgoritmit huutavat hoosiannaa kun olemattomalla tekoälyllä varustetut NPC:t puskevat yli ihmisten ja pienimmästä ja hankalimmasta raosta mitä löytyy, sillä tuollahan siintää alennusten auvoisa onnela. Tämä sakki ei pärjäisi päivääkään Tuhon jälkeisessa, luonnon takaisin valtaamassa maailmassa, jossa ympäristön huomiointi ja huomioinnilla saadun tiedon hyväksikäyttäminen on elintärkeää.
Tulisipa jo pian. Siinähän pakenevat villipetoja oville pysähdellen.
ps. Ostoskärryt pitkittäin siihen käytävälle, kiitos.
Olen intercityn eteisessä ensimmäisenä ulostautumassa. Kun ovi siirtyy sivuun, sen takana on toinen ovi. Tämä ulompi ovi ei ole muovia ja metallia, se on toppatakkeja ja raskaita kantamuksia. Sisään yrittävät jonottavat aivan oven edessä muurina, eivätkä väistä ellen törmää päin. Ja päin on törmättävä, sillä sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, eikä sitä voi kiertää. Täytyy mennä läpi. Kuulen takanani tuhahduksia. Ai se olikin siis minun vikani?
Olen paikallisjunassa yrittämässä ulos toisena. Edessäni on vanhempi rouvashenkilö. Kun ovet lipuvat syrjään, mamma laskeutuu portaat, astuu laiturille... ja PYSÄHTYY. Sitä aletaan pukea sormikkaita, katsoa karttaa tai matkalippuja, tutkia ympäristöä lähimmän kolikkopokerin toivossa tai mitä tahansa muuta, mutta ei siirrytä kolmea askelta eteenpäin jotta muut mahtuisivat kulkemaan.
Joskus tämä tapahtuu ostoskeskuksiin tullessa. Maailman välke ja kimallus salpaavat Matkaajan hengen, ja täysstoppi tehdään ensimmäisellä askeleella liukuovien jälkeen. Itse Morgothin balrog ei pääsisi ostoksille ajallaan. YOU SHALL NOT PASS!
Pahinta tämä on tietysti liukuportaissa. Näissä Pysähtelevä Matkaaja seisahtuu välittömästi astuttuaan hihnalta. Ongelmana on, että liukuportaissa takaa tuleva ei pysty itse säätelemään seisakkeelletulovauhtiaan. Paikalleen jähmettyneen hämmästelijän selkä lähenee uhkaavasti. Loikkaanko kaiteen yli? Lähdenkö pakittamaan liukua vasten? Takanani tulee lisää väkeä! Viime hetkellä seisahtunut ottaa puoli askelta eteenpäin ympärilleen kuikuillessaan (etsii todennäköisesti karttakirjojen osastoa, harmin kenkku, tässä kerroksessa on pelkkiä muotivaatteita ja vihanneksia), jolloin tilaa Pysähtelevän Matkaajan ja liukuportaiden väliin jää tilaa puolelle ihmiselle. Sain hieman lisäaikaa päätöksiin. Änkeän Matkaajan ja kaiteen välistä. Kuulen takaani tuhahduksen.
Marketin tavarakanjonin katkaisee poikittain olevat ostoskärryt. Olo on kuin postivankkureitani yritettäisiin ryöstää, ja pälyilen epäilevästi hyllyjen päälle. Ei intiaaneja vuorilla.
"Miksi maleksitaan, vaadin tietää syyn", lauloi Juice Leskinen. Ymmärrän tavallaan, että uuteen tilaan (esim. lähimarketti on joka käynnillä aina uusi) kuten kauppaan, asemalaiturille ja kaupunkiin jossa ko. laituri sijaitsee, uuteen kerrokseen tai toiseen huoneeseen tuleminen on yllättävää, eikä voi heti olla varma mihin suuntaan pitäisi lähteä. Ei pitäisi kuitenkaan olla ylivoimaisen vaikea tehtävä ajatella hieman muita ja ottaa muutama askel kulkuväylältä, ennen kuin alkaa mielikartan ja aavistuskompassin kanssa suunnistaa kohti seuraavaa etappia tai kartoittaa sitä mielikarttaa silmämääräisesti. Jos karavaanari on teiden tukko, tällainen kaverivaraani on ovien ja käytävien ja portaiden.
Vaihtoehtona on toki myös että ängetään hirveällä tungoksella ja paineella lukematta ollenkaan ympäristöä helpompien kulkuteiden johdosta. Reitinhakualgoritmit huutavat hoosiannaa kun olemattomalla tekoälyllä varustetut NPC:t puskevat yli ihmisten ja pienimmästä ja hankalimmasta raosta mitä löytyy, sillä tuollahan siintää alennusten auvoisa onnela. Tämä sakki ei pärjäisi päivääkään Tuhon jälkeisessa, luonnon takaisin valtaamassa maailmassa, jossa ympäristön huomiointi ja huomioinnilla saadun tiedon hyväksikäyttäminen on elintärkeää.
Tulisipa jo pian. Siinähän pakenevat villipetoja oville pysähdellen.
ps. Ostoskärryt pitkittäin siihen käytävälle, kiitos.
torstai 5. marraskuuta 2009
22. Oikeus ja kohtuus
"He huusivat epäoikeudenmukaisuutta ja kuolemaa / miljoona pientä ääntä / ja katseen kääntää / en minä, vaan he / pahin rikos ei vanhene / mutta termin pahin jokainen määrittää kohdallaan."
On mahdollista, että tämä on ollut luettavissa rivien välistä jo aiemmin. Voi olla että olen käsitellytkin asiaa muutamalla sanalla. Nyt kissa on kuitenkin aika nostaa pöydälle. "Fakta" on sellainen sana, jonka väärinkäyttämisestä sietäisi saada kuristushuonetta. Tai vaihtoehtoisesti raippoja. Tai ainakin suklaakiellon kolmeksi vuodeksi.
Faktaa eivät ole mielipiteet, eivät edes minun. Eivät, vaikka ne olisivat kuinka oivia. Eivät, vaikka ne PERUSTUISIVAT faktoille.
Faktaa eivät ole päätelmät, joihin on tultu pitkällisten pohdiskelujen päätteeksi pikkutunneilla. Eivät johtopäätökset joita voidaan vetää lehtikirjoittelusta. Eivät asiat, jotka pohjustetaan "en mä sitä mistään lukenut ole, mutta onhan se nyt ihan faktaa että".
Vaikka olisit kuinka varma asiasta, se EI ole faktaa, ellei se ole faktaa. Saatana.
Kun käynnissä on primitiivireaktio, asioista tulee yllättävän nopeasti "faktoja". Ottamatta tällä kertaa sen kummemmin kantaa itse reaktioon tai lynkkausmielialan lietsontaan, faktojen unohtuminen on eri asia, mutta kun asioita(lue: mielipiteitä, oletuksia, puhtaita valheita) aletaan väittää (lue: muuttaa, yrittää tehdä) faktoiksi yksinkertaisesti sanomalla niitä faktoiksi, nousevat karvat pystyyn.
Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä. Jokaisella ei ole oikeutta omiin faktoihin.
Kaikkea ei voi myöskään perustella sillä, että se nyt vain on mun mielipide. Jos mielipide ja faktat ovat ristiriidassa, faktat ajavat ohi. Sinun ei tarvitse pitää Casablancasta, mutta se ei tee siitä huonoa. Sinä saat pitää Transformers 2: Revenge of the Fallenista, mutta se ei tee siitä hyvää. Ja silloin minä pidätän oikeuden mielipiteeseen siitä että olet idiootti.
Kuten sanottua, kuristushuonetta, raippoja tai suklaakielto. Kuulostaako liian pieneltä tuomiolta? Liian suurelta? Kuulostaako siltä, että tämä on mielipiteeni, eikä silkkaa faktaa? Tässä saattaa olla joku pieni rinnastus tai vertaus siihen, että huudetaan epäoikeudenmukaisuutta ja kuolemaa koska rikolliset saavat lehtikirjoitteluihin perustuvien FAKTOJEN mukaan liian pieniä tuomioita. Sitten huudetaan että kun ei uhria eli ihmistä muista kukaan ja että ei mitään oikeuksia ole kansalaisella, rikollisia vaan hyysätään. Ja että rikollisilla ei pitäisi mitään oikeuksia olla, kaikki oikeudet pois ja kaikki oikeudet pidätetään, myös hovioikeus. Ja varsinkin jos on jotain vähän pahempaa tehnyt niin kun on kakkunsa kärsinyt niin Kainin merkki otsaan, oikeudet pois ja häpeäelämään loppuiäkseen. Mutta kansalaisilla vaan ei oikeuksia ole.
Mä en tiedä mitä nämä rikolliset on, jos eivät samaa kansalais-ihmismassaa kuin ne uhritkin. (Turpa kiinni. Mä tiedän että se toinen niistä teki jotain rikollista ja se toinen on uhri. Tämä ei ole sellainen rikollisenhyysäysjuttu että voi voi kun sekin on uhri ja itse asiassa se oli uhrin vika että näin tapahtui. Jos edes KÄVI, edes VILAHTI tällainen ajatus mielessä, kasaa pöydälle neljä tonnia materiaa, mene pöydän alle ja sahaa sen jalat poikki, SAATANA!) Miksi siis toisella on oikeus oikeuksiinsa ja toisella, jo jollain tapaa rangaistuksensa kärsineellä / kärsivällä, ei?
On totta, että silloin tällöin tuomiot ovat vähintäänkin omituisia kovuudessaan / kestossaan. Mä vihaan itseäni tämän takia ja pyydän mammaa antamaan piiskaa, mutta mulla ei nyt valitettavasti ole linkkiä / lähdettä seuraavaan. Joten älkää ottako tätä sellaisena FAKTANA. Tämä ei ole myöskään mielipide. Tämä on asia, jonka olen melko varma olevan totta, mutta koska en pysty sitä nyt tarkistamaan tai jakamaan sitä originaalia tietoa. Ja kohteena olevaa tutkimusta toki koskevat kaikki virhemahdollisuudet ja sensellaiset. Kuitenkin. Perkele. On tehty tutkimus, jossa tavalliset ihmiset saivat kaiken sen tiedon rikostapahtumasta kuin oikeuskäsittelykin (vrt. vain median välittämät tiedot, jotka tapauksista normaalisti tiedetään), ja sitten heitä pyydettiin antamaan tuomioita. Näitä ei tietenkään annettu tuomituille, vaan kyseessä oli testi. Ymmärrättehän, sellainen tieteellinen juttu.
Pääsääntöisesti tavalliset ihmiset olisivat antaneet rikoksista LIEVEMPIÄ tuomioita kuin tuomioistuimet, kun heillä oli käytössään samat tiedot.
Tämä ei toki toimi aina. Kuten sanoin, "on totta, että silloin tällöin tuomiot ovat vähintäänkin omituisia kovuudessaan / kestossaan". Voit leikkiä että edellinen lainaus oli sellaista FAKTAA. Ei se ollut, mutta leikki on lapsen työtä. Se oli sellainen mielipide. Mutta Kansan Syvät Rivit ja Tiedostavat Kansalaiset ovat järjestelmällisesti sitä mieltä, että tuomiot ovat liian kevyitä.
Minä olen järjestelmällisesti sitä mieltä että ihmiset ovat massoina idiootteja. Nykyiset tavat saada äänensä kuuluville jotenkin hauskasti vielä antavat massoille niiden yksittäisten tyhmimpien äänen. Minusta olisi oikein kohtuullista, että oikeus internetin käyttöön pitäisi ansaita esimerkiksi älykkyystestillä. Se tarkistaisi että ihminen ymmärtää sanan "fakta" merkityksen, ja lisäksi pitäisi osoittaa ylittävänsä tietty älykkyysraja.
Yksi hyvä raja olisi, jos löytyisi älykkyyttä enemmän kuin kirjoituskonetta hakkaavalta apinalta.
On mahdollista, että tämä on ollut luettavissa rivien välistä jo aiemmin. Voi olla että olen käsitellytkin asiaa muutamalla sanalla. Nyt kissa on kuitenkin aika nostaa pöydälle. "Fakta" on sellainen sana, jonka väärinkäyttämisestä sietäisi saada kuristushuonetta. Tai vaihtoehtoisesti raippoja. Tai ainakin suklaakiellon kolmeksi vuodeksi.
Faktaa eivät ole mielipiteet, eivät edes minun. Eivät, vaikka ne olisivat kuinka oivia. Eivät, vaikka ne PERUSTUISIVAT faktoille.
Faktaa eivät ole päätelmät, joihin on tultu pitkällisten pohdiskelujen päätteeksi pikkutunneilla. Eivät johtopäätökset joita voidaan vetää lehtikirjoittelusta. Eivät asiat, jotka pohjustetaan "en mä sitä mistään lukenut ole, mutta onhan se nyt ihan faktaa että".
Vaikka olisit kuinka varma asiasta, se EI ole faktaa, ellei se ole faktaa. Saatana.
Kun käynnissä on primitiivireaktio, asioista tulee yllättävän nopeasti "faktoja". Ottamatta tällä kertaa sen kummemmin kantaa itse reaktioon tai lynkkausmielialan lietsontaan, faktojen unohtuminen on eri asia, mutta kun asioita(lue: mielipiteitä, oletuksia, puhtaita valheita) aletaan väittää (lue: muuttaa, yrittää tehdä) faktoiksi yksinkertaisesti sanomalla niitä faktoiksi, nousevat karvat pystyyn.
Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä. Jokaisella ei ole oikeutta omiin faktoihin.
Kaikkea ei voi myöskään perustella sillä, että se nyt vain on mun mielipide. Jos mielipide ja faktat ovat ristiriidassa, faktat ajavat ohi. Sinun ei tarvitse pitää Casablancasta, mutta se ei tee siitä huonoa. Sinä saat pitää Transformers 2: Revenge of the Fallenista, mutta se ei tee siitä hyvää. Ja silloin minä pidätän oikeuden mielipiteeseen siitä että olet idiootti.
Kuten sanottua, kuristushuonetta, raippoja tai suklaakielto. Kuulostaako liian pieneltä tuomiolta? Liian suurelta? Kuulostaako siltä, että tämä on mielipiteeni, eikä silkkaa faktaa? Tässä saattaa olla joku pieni rinnastus tai vertaus siihen, että huudetaan epäoikeudenmukaisuutta ja kuolemaa koska rikolliset saavat lehtikirjoitteluihin perustuvien FAKTOJEN mukaan liian pieniä tuomioita. Sitten huudetaan että kun ei uhria eli ihmistä muista kukaan ja että ei mitään oikeuksia ole kansalaisella, rikollisia vaan hyysätään. Ja että rikollisilla ei pitäisi mitään oikeuksia olla, kaikki oikeudet pois ja kaikki oikeudet pidätetään, myös hovioikeus. Ja varsinkin jos on jotain vähän pahempaa tehnyt niin kun on kakkunsa kärsinyt niin Kainin merkki otsaan, oikeudet pois ja häpeäelämään loppuiäkseen. Mutta kansalaisilla vaan ei oikeuksia ole.
Mä en tiedä mitä nämä rikolliset on, jos eivät samaa kansalais-ihmismassaa kuin ne uhritkin. (Turpa kiinni. Mä tiedän että se toinen niistä teki jotain rikollista ja se toinen on uhri. Tämä ei ole sellainen rikollisenhyysäysjuttu että voi voi kun sekin on uhri ja itse asiassa se oli uhrin vika että näin tapahtui. Jos edes KÄVI, edes VILAHTI tällainen ajatus mielessä, kasaa pöydälle neljä tonnia materiaa, mene pöydän alle ja sahaa sen jalat poikki, SAATANA!) Miksi siis toisella on oikeus oikeuksiinsa ja toisella, jo jollain tapaa rangaistuksensa kärsineellä / kärsivällä, ei?
On totta, että silloin tällöin tuomiot ovat vähintäänkin omituisia kovuudessaan / kestossaan. Mä vihaan itseäni tämän takia ja pyydän mammaa antamaan piiskaa, mutta mulla ei nyt valitettavasti ole linkkiä / lähdettä seuraavaan. Joten älkää ottako tätä sellaisena FAKTANA. Tämä ei ole myöskään mielipide. Tämä on asia, jonka olen melko varma olevan totta, mutta koska en pysty sitä nyt tarkistamaan tai jakamaan sitä originaalia tietoa. Ja kohteena olevaa tutkimusta toki koskevat kaikki virhemahdollisuudet ja sensellaiset. Kuitenkin. Perkele. On tehty tutkimus, jossa tavalliset ihmiset saivat kaiken sen tiedon rikostapahtumasta kuin oikeuskäsittelykin (vrt. vain median välittämät tiedot, jotka tapauksista normaalisti tiedetään), ja sitten heitä pyydettiin antamaan tuomioita. Näitä ei tietenkään annettu tuomituille, vaan kyseessä oli testi. Ymmärrättehän, sellainen tieteellinen juttu.
Pääsääntöisesti tavalliset ihmiset olisivat antaneet rikoksista LIEVEMPIÄ tuomioita kuin tuomioistuimet, kun heillä oli käytössään samat tiedot.
Tämä ei toki toimi aina. Kuten sanoin, "on totta, että silloin tällöin tuomiot ovat vähintäänkin omituisia kovuudessaan / kestossaan". Voit leikkiä että edellinen lainaus oli sellaista FAKTAA. Ei se ollut, mutta leikki on lapsen työtä. Se oli sellainen mielipide. Mutta Kansan Syvät Rivit ja Tiedostavat Kansalaiset ovat järjestelmällisesti sitä mieltä, että tuomiot ovat liian kevyitä.
Minä olen järjestelmällisesti sitä mieltä että ihmiset ovat massoina idiootteja. Nykyiset tavat saada äänensä kuuluville jotenkin hauskasti vielä antavat massoille niiden yksittäisten tyhmimpien äänen. Minusta olisi oikein kohtuullista, että oikeus internetin käyttöön pitäisi ansaita esimerkiksi älykkyystestillä. Se tarkistaisi että ihminen ymmärtää sanan "fakta" merkityksen, ja lisäksi pitäisi osoittaa ylittävänsä tietty älykkyysraja.
Yksi hyvä raja olisi, jos löytyisi älykkyyttä enemmän kuin kirjoituskonetta hakkaavalta apinalta.
maanantai 26. lokakuuta 2009
21. Ajan apinat
Mies tulee huoneeseen. Hänellä on yllään tumma kaapu, samanlainen kuin munkeilla keskiajalla mutta sen pinnalla kulkee vihreitä pulsseja monimutkaisessa johdeverkossa hohtaen. Hupun reunaa koristaa nauha joka imee puoleensa kaiken valon, joten miehen kasvoista on mahdoton erottaa päivänvalossakaan kuin hämäriä muotoja.
"Eivät ilmeisesti taaskaan lukeneet koko uutista", mies murahtaa. Hän kävelee kahvikapselille ja hehkuttaa itselleen kupillisen.
"Lukivat, mutta eivät ymmärtäneet", kuuluu korkeaselkäisestä tuolista holopaneelien edestä. Tuoli pyörähtää ympäri. Sen pohjalla makaa teini-ikäinen tyttö jalkojaan heilutellen. "Hei, minä olen Koodekki."
"Minä tiedän kuka sinä olet, kiitos vain. Työskentelemme päivittäin yhdessä. Jo kolme vuotta. Ja nyt tämä ekspositio saa riittää."
Tyttö hihittää.
"Voi kun se on kärttyinen aamusta", hän sanoo.
"Mikä vuosi", mies kysyy pudottaessaan hupun päästään ja istuutuessaan omaan tuoliinsa.
"Kolme varttia sitten. 2009. Joku meni julkisesti päästämään suustaan ettei naisten ole ehkä täysin viisasta juoda itseään konttauskuntoon ja sitten mennä nukkumaan ventovieraitten viereen tai jatkoilla", Koodekki sanoo ja nyppii kynsinauhojaan. Holopaneeleilla vilistää merkintöjä aikalinjalta. Vasemmanpuolimmaisin paneeli sykkii punaisena.
"Nelostaso", mies kysyy.
"Joo. Kuitenkin yli kymmenen vuotta ennen kaskadilakia. Mutta täällä on mielenkiintoinen ristiviite", tyttö sanoo ja osoittaa yhtä paneeleista. "Tämä tekstisarja. Viimeinen lisäys näyttää olevan julkaisematon. Havis sanoo että se on solmukohta."
"Havis on ollut ennenkin väärässä", mies sanoo ja puhaltelee kahviinsa.
Holopaneelien eteen ilmestyy leijumaan närkästyneen näköinen läpikuultava merenneito.
"Havis Amanda, nimitys D5-A1", merenneito luettelee pakollisen protokollan mukaisen ilmoituksen. "Kuules kuolevainen. Minä olen seiskatason hyperorgaaninen keinoäly jonka tehtävänä on tulkita ajan solmukohtia. Minä en tarvitse sinua kertomaan olenko väärässä vai en."
"Mutta sinä olet ollut väärässä ennenkin", mies sanoo.
"Te ihmiset luulette että aika on kuin lankakerä: se alkaa ja loppuu, ja välillä on vuo pisteestä A pisteeseen B. Te yritätte rakentaa teorioita siitä miten vuon säikeet voivat haarautua tai kulkea eri suuntiin. Minä kerron sinulle: aika on kuin lankakerä, joka on ajettu paperisilppurin läpi ja jonka päälle on kaadettu suuri purkillinen ekstrapaksua salsadippiä. Sellaisen sotkun tulkitsemisessa tulee joskus virheitä. Aina roiskuu kun räpätään, lieni sanonta. Mutta toisin kuin te, minä opin niistä virheistäni."
"Antee--"
"Kun te teitte ensimmäisiä aikakokeitanne, minä yritin estellä teitä laittamasta siihen kammioon sitä apinaa ja kirjoituskonetta mutta ei, teidän oli pakko hukata se kädellinen aikaan. Ettekä te oppipneet siitä mitään. Kun aikalenkkitekniikka kehittyi, taas oli apina naputtamassa kirjoituskonetta siirtokammiossa ja aikalenkki käynnissä, te siirrätte kammion aikaa juuri sen verran että lenkki monisti molempia äärettömän määrän ja sitten se yksi katosi jonnekin 1500-luvun loppuun."
"Havis", Koodekki sanoo napakasti. Merenneito hiljenee.
"Kerro nyt tästä solmukohdasta."
***
Kirjoittaja kuolasi kämmenselälleen. Televisiossa tekstitys pyysi juontajaa näyttämään tissit. Päiväunet venyivät taas.
Vaatekomerossa kolahti. Sitten kuului isompi tömähdys, komeron ovi lennähti auki ja kaapuun pukeutunut mies mätkähti rähmälleen eteisen lattialle henkarien ja takkien kanssa. Koodekki astui varovasti miehen yli ja auttoi tämän ylös.
"Kiitti Havis", tyttö irvaili. "Olisit voinut sanoa että se ei ole sisäänastuttava."
"Seuraavalla kerralla siivoussellainen", merenneito vastasi. Se oli nyt kolmetuumainen ja leijui Koodekin olkapäällä olevan resonaattorin yläpuolella.
Kirjoittaja heräsi hitaasti sohvalla. Koodekki löhösi nojatuolin pohjalla ja kaapuun pukeutunut mies hääri keittiössä mutisten itsekseen.
"Huomenta", Koodekki sanoi iloisesti.
"Bu-wah", kirjoittaja yritti saada ajatuksiaan kasaan. Oma kämppä, joo. Televisio, joo. Kämpässä muuta porukkaa, selvä. Mm, ulkona hämärsi. Hmm.
"Meillä on ongelma", Koodekki selitti. "Sinä aiot lopettaa blogin kirjoittamisen."
"En aio", kirjoittaja vastasi ja suoristeli paitaansa. Tilanteessa oli jotakin omituista, mutta ehkä oli parasta kulkea virran mukana ja katsoa mitä tapahtuu.
"Aiothan", Koodekki sanoi ja napautti resonaattoria olkapäällään. Kolmetuumainen merenneito ilmestyi näkyviin ja istahti tytön olalle. "Havis, osa 20, kiitos."
Kirjoittaja katseli omien tekstiensä kelaantuvan ilmassa hieman Koodekin edessä. Tyttö silmäili blogia.
"Tämä on viimeinen tekstisi. Raflaavaa tekstiä kärsivistä taiteilijoista ja maailmanlopusta ja lamasta. Oletko sinä taiteilija?"
"Olisinkin", kirjoittaja haukotteli ja yritti kuikuilla, mitä keittiössä tapahtui. "Mutta en minä ole sanonut lopettavani."
"'Voitte pitää tätä joutsenlaulunani'?"
"Siellä alhaalla sanotaan että 'ei, en lopeta'."
Koodekki luki tekstin uudestaan ja hymähti yllättyneenä.
"Hassua."
"Mikä niin", kaapumies pisti päänsä olohuoneeseen, mussuttaen salsadipissä uitettuja maissilastuja. Hän huomasi heränneen kirjoittajan ja tuli koura ojossa tämän luo.
"Aikakansleri Sils. Strep Sils."
Kirjoittaja jäi tuijottamaan aikakansleria pitkään lyhyen kättelyn jälkeen.
"Onko tämä joku vitsi?"
Koodekki ja aikakansleri selittivät tilannetta kirjoittajalle, mutta tämä ei oikein saanut kiinni perusteista.
"Ja tämä jäi viimeiseksi blogin tekstiksi. Mutta jos et kerran aikonutkaan lopettaa, en oikein ymmärrä", Koodekki kurtisteli kulmiaan.
"Minulla kyllä on pieni ongelma", kirjoittaja myönsi hämillään. "Tämä koko seuraavan tekstin aihe on vähän turhan tulenarka, enkä oikein tiedä miten sitä lähestyisin."
Koodekki kuiskasi merenneidolle jotakin. Havis Amanda jähmettyi hetkeksi ja avasi sitten suunsa.
"Ristiviite kohteesta Haukun kaikki, aika lokakuu 2009, vektori D67-Y5, aikasäie beta-kuusi-kuusi-gabriel. Myöhemmin kaskadilain vastainen tapahtuma sinällään aiheellisesta huomautuksesta että riskialtis käyttäytyminen on riskialtista."
"Mikä hitto on kaskadilaki", kirjoittaja kysyi.
"Toisella kertaa", Koodekki vastasi pikaisesti. "Tiedätkö sinä mihin Havis viittaa?"
Kirjoittaja kohautti olkapäitään. Hän ei oikein vieläkään tajunnut mistä oli kyse, eikä siis käsittänyt että merenneito puhui samasta asiasta kuin hän itse hetkeä aiemmin.
"Ristiviitteen avainsanat pro gradu, raiskaus", merenneito jatkoi.
"Se oli jonkun poliisin pro gradu", kirjoittaja selitti oivallettuaan. "Ajattelin haukkua foorumeilla kommentoijat. Kun ne huutavat siellä että jos edes erehtyy ehdottamaan että ei ole ihan välttämättä hyvä juttu..."
"Mennä kaatokännissä ventovieraiden kainaloon, jep", Koodekki keskeytti ja katsoi aikakansleria. "Täsmää."
Koodekki ja kansleri tekivät lähtöä. Havis teki viimeisiä laskelmia siirtymää varten.
"Eli kirjoittamista on jatkettava", kirjoittaja varmisti.
"Kyllä", Koodekki myönsi. "Tämä on solmukohta. Jos lopetat kirjoittamisen, kaskadilaki kyllä tulee, mutta kaikki ei ehkä mene parhaalla mahdollisella tavalla. Jos jatkat..." Koodekki vilkaisi merenneitoa. "No. Me olemme yhteyksissä. Sinulle on todennäköisesti käyttöä myöhemminkin."
"Mutta minä en vieläkään tiedä mitä kirjoittaisin."
"Ainahan sinä tiedät", tyttö virnisti. "Hauku ne."
Eteisestä kuului suhahdus, kun aikakansleri ja Koodekki siirtyivät. Kirjoittaja istahti hetkeksi sohvalle.
Kirjoittaja meni vessaan huuhtelemaan kasvojaan kylmällä vedellä. Naputus häiritsi. Hän yritti saada sitä loppumaan, mutta lopulta suihkun lattialla kirjoituskonetta hakkaava apina kyllästyi, veti paperin koneesta ja työnsi sen kirjoittajan kouraan. Apina lähti mellastamaan keittiöön. Kirjoittaja katsoi paperia.
"asf opbv bjklöjkl sklasj kl asfd klasdjklasd nyt vittu ihan oikeesti saatana taas ödfafjklöfad klja klöa asfd"
"Eivät ilmeisesti taaskaan lukeneet koko uutista", mies murahtaa. Hän kävelee kahvikapselille ja hehkuttaa itselleen kupillisen.
"Lukivat, mutta eivät ymmärtäneet", kuuluu korkeaselkäisestä tuolista holopaneelien edestä. Tuoli pyörähtää ympäri. Sen pohjalla makaa teini-ikäinen tyttö jalkojaan heilutellen. "Hei, minä olen Koodekki."
"Minä tiedän kuka sinä olet, kiitos vain. Työskentelemme päivittäin yhdessä. Jo kolme vuotta. Ja nyt tämä ekspositio saa riittää."
Tyttö hihittää.
"Voi kun se on kärttyinen aamusta", hän sanoo.
"Mikä vuosi", mies kysyy pudottaessaan hupun päästään ja istuutuessaan omaan tuoliinsa.
"Kolme varttia sitten. 2009. Joku meni julkisesti päästämään suustaan ettei naisten ole ehkä täysin viisasta juoda itseään konttauskuntoon ja sitten mennä nukkumaan ventovieraitten viereen tai jatkoilla", Koodekki sanoo ja nyppii kynsinauhojaan. Holopaneeleilla vilistää merkintöjä aikalinjalta. Vasemmanpuolimmaisin paneeli sykkii punaisena.
"Nelostaso", mies kysyy.
"Joo. Kuitenkin yli kymmenen vuotta ennen kaskadilakia. Mutta täällä on mielenkiintoinen ristiviite", tyttö sanoo ja osoittaa yhtä paneeleista. "Tämä tekstisarja. Viimeinen lisäys näyttää olevan julkaisematon. Havis sanoo että se on solmukohta."
"Havis on ollut ennenkin väärässä", mies sanoo ja puhaltelee kahviinsa.
Holopaneelien eteen ilmestyy leijumaan närkästyneen näköinen läpikuultava merenneito.
"Havis Amanda, nimitys D5-A1", merenneito luettelee pakollisen protokollan mukaisen ilmoituksen. "Kuules kuolevainen. Minä olen seiskatason hyperorgaaninen keinoäly jonka tehtävänä on tulkita ajan solmukohtia. Minä en tarvitse sinua kertomaan olenko väärässä vai en."
"Mutta sinä olet ollut väärässä ennenkin", mies sanoo.
"Te ihmiset luulette että aika on kuin lankakerä: se alkaa ja loppuu, ja välillä on vuo pisteestä A pisteeseen B. Te yritätte rakentaa teorioita siitä miten vuon säikeet voivat haarautua tai kulkea eri suuntiin. Minä kerron sinulle: aika on kuin lankakerä, joka on ajettu paperisilppurin läpi ja jonka päälle on kaadettu suuri purkillinen ekstrapaksua salsadippiä. Sellaisen sotkun tulkitsemisessa tulee joskus virheitä. Aina roiskuu kun räpätään, lieni sanonta. Mutta toisin kuin te, minä opin niistä virheistäni."
"Antee--"
"Kun te teitte ensimmäisiä aikakokeitanne, minä yritin estellä teitä laittamasta siihen kammioon sitä apinaa ja kirjoituskonetta mutta ei, teidän oli pakko hukata se kädellinen aikaan. Ettekä te oppipneet siitä mitään. Kun aikalenkkitekniikka kehittyi, taas oli apina naputtamassa kirjoituskonetta siirtokammiossa ja aikalenkki käynnissä, te siirrätte kammion aikaa juuri sen verran että lenkki monisti molempia äärettömän määrän ja sitten se yksi katosi jonnekin 1500-luvun loppuun."
"Havis", Koodekki sanoo napakasti. Merenneito hiljenee.
"Kerro nyt tästä solmukohdasta."
***
Kirjoittaja kuolasi kämmenselälleen. Televisiossa tekstitys pyysi juontajaa näyttämään tissit. Päiväunet venyivät taas.
Vaatekomerossa kolahti. Sitten kuului isompi tömähdys, komeron ovi lennähti auki ja kaapuun pukeutunut mies mätkähti rähmälleen eteisen lattialle henkarien ja takkien kanssa. Koodekki astui varovasti miehen yli ja auttoi tämän ylös.
"Kiitti Havis", tyttö irvaili. "Olisit voinut sanoa että se ei ole sisäänastuttava."
"Seuraavalla kerralla siivoussellainen", merenneito vastasi. Se oli nyt kolmetuumainen ja leijui Koodekin olkapäällä olevan resonaattorin yläpuolella.
Kirjoittaja heräsi hitaasti sohvalla. Koodekki löhösi nojatuolin pohjalla ja kaapuun pukeutunut mies hääri keittiössä mutisten itsekseen.
"Huomenta", Koodekki sanoi iloisesti.
"Bu-wah", kirjoittaja yritti saada ajatuksiaan kasaan. Oma kämppä, joo. Televisio, joo. Kämpässä muuta porukkaa, selvä. Mm, ulkona hämärsi. Hmm.
"Meillä on ongelma", Koodekki selitti. "Sinä aiot lopettaa blogin kirjoittamisen."
"En aio", kirjoittaja vastasi ja suoristeli paitaansa. Tilanteessa oli jotakin omituista, mutta ehkä oli parasta kulkea virran mukana ja katsoa mitä tapahtuu.
"Aiothan", Koodekki sanoi ja napautti resonaattoria olkapäällään. Kolmetuumainen merenneito ilmestyi näkyviin ja istahti tytön olalle. "Havis, osa 20, kiitos."
Kirjoittaja katseli omien tekstiensä kelaantuvan ilmassa hieman Koodekin edessä. Tyttö silmäili blogia.
"Tämä on viimeinen tekstisi. Raflaavaa tekstiä kärsivistä taiteilijoista ja maailmanlopusta ja lamasta. Oletko sinä taiteilija?"
"Olisinkin", kirjoittaja haukotteli ja yritti kuikuilla, mitä keittiössä tapahtui. "Mutta en minä ole sanonut lopettavani."
"'Voitte pitää tätä joutsenlaulunani'?"
"Siellä alhaalla sanotaan että 'ei, en lopeta'."
Koodekki luki tekstin uudestaan ja hymähti yllättyneenä.
"Hassua."
"Mikä niin", kaapumies pisti päänsä olohuoneeseen, mussuttaen salsadipissä uitettuja maissilastuja. Hän huomasi heränneen kirjoittajan ja tuli koura ojossa tämän luo.
"Aikakansleri Sils. Strep Sils."
Kirjoittaja jäi tuijottamaan aikakansleria pitkään lyhyen kättelyn jälkeen.
"Onko tämä joku vitsi?"
Koodekki ja aikakansleri selittivät tilannetta kirjoittajalle, mutta tämä ei oikein saanut kiinni perusteista.
"Ja tämä jäi viimeiseksi blogin tekstiksi. Mutta jos et kerran aikonutkaan lopettaa, en oikein ymmärrä", Koodekki kurtisteli kulmiaan.
"Minulla kyllä on pieni ongelma", kirjoittaja myönsi hämillään. "Tämä koko seuraavan tekstin aihe on vähän turhan tulenarka, enkä oikein tiedä miten sitä lähestyisin."
Koodekki kuiskasi merenneidolle jotakin. Havis Amanda jähmettyi hetkeksi ja avasi sitten suunsa.
"Ristiviite kohteesta Haukun kaikki, aika lokakuu 2009, vektori D67-Y5, aikasäie beta-kuusi-kuusi-gabriel. Myöhemmin kaskadilain vastainen tapahtuma sinällään aiheellisesta huomautuksesta että riskialtis käyttäytyminen on riskialtista."
"Mikä hitto on kaskadilaki", kirjoittaja kysyi.
"Toisella kertaa", Koodekki vastasi pikaisesti. "Tiedätkö sinä mihin Havis viittaa?"
Kirjoittaja kohautti olkapäitään. Hän ei oikein vieläkään tajunnut mistä oli kyse, eikä siis käsittänyt että merenneito puhui samasta asiasta kuin hän itse hetkeä aiemmin.
"Ristiviitteen avainsanat pro gradu, raiskaus", merenneito jatkoi.
"Se oli jonkun poliisin pro gradu", kirjoittaja selitti oivallettuaan. "Ajattelin haukkua foorumeilla kommentoijat. Kun ne huutavat siellä että jos edes erehtyy ehdottamaan että ei ole ihan välttämättä hyvä juttu..."
"Mennä kaatokännissä ventovieraiden kainaloon, jep", Koodekki keskeytti ja katsoi aikakansleria. "Täsmää."
Koodekki ja kansleri tekivät lähtöä. Havis teki viimeisiä laskelmia siirtymää varten.
"Eli kirjoittamista on jatkettava", kirjoittaja varmisti.
"Kyllä", Koodekki myönsi. "Tämä on solmukohta. Jos lopetat kirjoittamisen, kaskadilaki kyllä tulee, mutta kaikki ei ehkä mene parhaalla mahdollisella tavalla. Jos jatkat..." Koodekki vilkaisi merenneitoa. "No. Me olemme yhteyksissä. Sinulle on todennäköisesti käyttöä myöhemminkin."
"Mutta minä en vieläkään tiedä mitä kirjoittaisin."
"Ainahan sinä tiedät", tyttö virnisti. "Hauku ne."
Eteisestä kuului suhahdus, kun aikakansleri ja Koodekki siirtyivät. Kirjoittaja istahti hetkeksi sohvalle.
Kirjoittaja meni vessaan huuhtelemaan kasvojaan kylmällä vedellä. Naputus häiritsi. Hän yritti saada sitä loppumaan, mutta lopulta suihkun lattialla kirjoituskonetta hakkaava apina kyllästyi, veti paperin koneesta ja työnsi sen kirjoittajan kouraan. Apina lähti mellastamaan keittiöön. Kirjoittaja katsoi paperia.
"asf opbv bjklöjkl sklasj kl asfd klasdjklasd nyt vittu ihan oikeesti saatana taas ödfafjklöfad klja klöa asfd"
tiistai 20. lokakuuta 2009
20. Harmageddon ja kärsivä taiteilija
Se on lapset lama nyt. Maailma loppuu. Laman kourissa kärvistelee myös eräs ihmisryhmiä haukkuva blogintapainen, mutta tekstilamaan on syytä etsiä syitä muualta kuin taloudesta. Mutta maailma loppuu, kuten blogi, ei paukahtaen vaan vikisten. On aika kutsua koolle Sanaharmageddonin taistelun osapuolet: kansan syvät rivit, päättäjät, taiteilijat ja vähäosaiset. Viimeistä taistoa tuomaroi allekirjoittanut. Voitte pitää tätä joutsenlaulunani.
"Jari Tervon huikea tili: 77 000 € kolmessa viikossa" (IS 23.09.2009) huusi lööppi, ja johan pomppasi Närkästynyt Kansalainen pystyyn, säntäsi atk-päätteelleen ja Paheksui Palstalle. Onhan se vallan huima summa kolmessa viikossa. Kuka tahansa naputtelee samantasoista roskaa. Ei ansaitsisi edes tätä, saatika apurahaa. 77 000 euroa, KOLMESSA VIIKOSSA! Se on kuulkaa yli miljoona kolmesataa tuhatta vuodessa!
Kyllä, tekstin suoltaminen on helppoa kuin heinänteko, vain hiukan kevyempää (heinä ei paina juuri mitään, paitsi timotei, siinä on niin iso se pötkylä). Sitäpaitsi Tervo ei osaa edes kirjoittaa. Ja kosiskelee lukijoita tekemällä kirjastaan suositun. Ja minä olen päivätöissä enkä saa liukuhihnalta lähellekään samaa määrää. Ja siis seitsemänkymmentä seitsemän tuhatta. Kolmessa viikossa.
Se mikä tässä Närkästynyttä Kansalaista harmittaa ja huolettaa on Tervolle myönnetty apuraha. Se on siinä 1500 kuussa, verottomana. Koska ei Tervo apurahaa tarvitse, mies tienaa 77000 kolmessa viikossa. Lisäksi hän on jo suosittu ja menestyvä kirjailija. Apuraha on avustus joka pitäisi antaa jollekin aloittelevalle mestariesikoisen kirjoittamiseen. Närkästynyt Kansalainen on luonnollisesti oikeassa sillä kyllä, tämän blogin tasoista paskaa suoltava kirjailijanalkuhan sitä rahaa todella tarvitsee voidakseen keskittyä luomaan uutta teostaan. Jos olisit asemassa, jossa saisit päättää asiasta, antaisitko minulle apurahan ilmoittaessani tämän viimeisen jakson lopuksi päättäväni sarjan voidakseni panostaa täysillä tulevaan yhteiskuntakriittiseen futuurifantasiaromaaniini "Ajan apinat"? En minäkään.
Rahaa menee siis sellaiselle joka ei sitä tarvitse eikä ansaitse ja on muutenkin epäilyttävän menestynyt. Tervolla on kirjassa ilmeisesti (en tiedä koska en ole kirjaa lukenut, kuten en mitään muutakaan Tervon tuotantoa, tästä myöhemmin lisää) hahmoina poliittisia päättäjiä, joten tässä on nuoleskeltu ne apurahat ja joten apurahaa verrataan myös myrskyisänä vellovaan vaalirahakeskusteluun. En laita lusikkaani siihen soppaan. Politiikka on pohjaton suo, jolla en halua tarpoa. Se vie liikaa tähtäintä ilmiöistä ja ihmisryhmistä yksittäisten toimijoiden suuntaan. "Taas ne tekee tyhmiä päätöksiä" ei ole edes höyrynpäästönä kovin rakentavaa, ja Juice ehti hoitaa alta "Arkadianmäen ongelmajätelaitoksen". Mutta kyllä niin on että rahat pitäisi mennä sitä tarvitseville. Kaikkea tälläistä muka "kulttuuria" kyllä hyysätään vaikka on LAMA.
Yksi. Kulttuuri, luovuus, taiteet. Ei ole sattumaa, että esimerkiksi valtion tai kansan muodostamaa elämäntapaa ja (saman) yhteisön henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta kutsutaan sanalla kulttuuri. Tätä me olemme. Tämän vuoksi taiteita tuetaan myös lamassa, jolloin vähäosaisiakin on enemmän.
Kaksi. Luova työ ei ole helppoa. Se voi joskus olla, mutta yleensä se ei ole. Se että on objektiivisesti hyvä alallaan, on harvinaista. Objektiivisuus tarkoittaa sitä että joku muukin pitää osaavana kuin oma äiti ja ne kaverit facebookissa. Kun Jari Tervo kirjoittaa kirjan, se ei synny tyhjästä. Teokseen käytetään niin jumalaton määrä aikaa, että vastapuoli ehtii voittaa Harmageddonin. Siihen tarvitaan Työtä, sitä jota taiteilijat eivät koskaan tee ja Närkästyneet Kansalaiset tekevät niska limassa. Se, että kolmessa viikossa saa 77 000 euroa, ei kerro mitään vuoden 49 muusta viikosta. Tai kahden vuoden 101 muusta viikosta. Tai...
Kolme. Jos ottaa pannuun, että Tervo saa ja sinä et, rupea kuin Ahmed Ahne, Tervoksi Kalifin paikalle. Koska kirjoittaminen on kuulemma helppoa, ei liene homma eikä mikään saada kansiin sitä esikoisrompsua tai runokokoelmaa. "Iltahämärä eli koottuja runoja veren vangeista" on taattu hitti. Joku vetää varmasti turpaan. Niin ja jotta löytäisit siihen aikaa, pitäisi jäädä pois töistä eikä sitten tulisi rahaa, mutta se on eri asia Tervolla kun sillä tulee rahaa kun se on jo kirjoittanut jotain ja se on telkkarissa eikä se ansaitse sitä. Oikeasti, jos hyvin kirjoittaminen olisi niin hyvin helppoa, meillä olisi paljon enemmän Jari Tervoja.
Mainitsin aiemmin, että en ole lukenut Tervoa. Olisi pitänyt. Mutta minä tiedän lukemattakin, että toiset osaavat, muut eivät. Tästä on yksi, hyvin yksinkertainen ja monesti viitattu esimerkki, jonka Tervo jossakin kolumnissaan joskus esitti. Siinä lausetta "ulkona oli sankka lumipyry" hiotaan paremmaksi, lopulliseen muotoon "pyrytti". Tarkemmin hakien etsivä löytää. Olen yrittänyt muistaa tuloksetta tämän mainion ohjeen aina kirjoittaessani. Ehkä siksi en saa apurahaa. Ehkä siksi en saa 77 000 euroa kolmessa viikossa. Jos sinä et ole tehnyt edes sitä, miksi sinä saisit?
Lopetanko, koska en saa apurahaa ja sievoisia summia tästä selvästi suurta tulevaisuutta ennustavasta blogista? En, en lopeta. Mutta pitkään aikaan ei mikään yksittäinen pieni ihmisryhmä ole kerännyt samanlaista vihapommia vyön alle kuin blogin alkuaikoina. Ihmiset ärsyttävät lähinnä kokonaisuutena. En voi haukkua loputtomiin sitä miten Kansan Syvät Rivit itkevät epäoikeudenmukaisuutta ja kuolemaa, en voi paimentaa niin suurta laumaa lampaita. Siksipä tässä on viimeinen fantasiani: seuraavaksi yhteiskuntakriittistä futuurifantasiaa nimellä "Ajan apinat".
Nähdään.
"Jari Tervon huikea tili: 77 000 € kolmessa viikossa" (IS 23.09.2009) huusi lööppi, ja johan pomppasi Närkästynyt Kansalainen pystyyn, säntäsi atk-päätteelleen ja Paheksui Palstalle. Onhan se vallan huima summa kolmessa viikossa. Kuka tahansa naputtelee samantasoista roskaa. Ei ansaitsisi edes tätä, saatika apurahaa. 77 000 euroa, KOLMESSA VIIKOSSA! Se on kuulkaa yli miljoona kolmesataa tuhatta vuodessa!
Kyllä, tekstin suoltaminen on helppoa kuin heinänteko, vain hiukan kevyempää (heinä ei paina juuri mitään, paitsi timotei, siinä on niin iso se pötkylä). Sitäpaitsi Tervo ei osaa edes kirjoittaa. Ja kosiskelee lukijoita tekemällä kirjastaan suositun. Ja minä olen päivätöissä enkä saa liukuhihnalta lähellekään samaa määrää. Ja siis seitsemänkymmentä seitsemän tuhatta. Kolmessa viikossa.
Se mikä tässä Närkästynyttä Kansalaista harmittaa ja huolettaa on Tervolle myönnetty apuraha. Se on siinä 1500 kuussa, verottomana. Koska ei Tervo apurahaa tarvitse, mies tienaa 77000 kolmessa viikossa. Lisäksi hän on jo suosittu ja menestyvä kirjailija. Apuraha on avustus joka pitäisi antaa jollekin aloittelevalle mestariesikoisen kirjoittamiseen. Närkästynyt Kansalainen on luonnollisesti oikeassa sillä kyllä, tämän blogin tasoista paskaa suoltava kirjailijanalkuhan sitä rahaa todella tarvitsee voidakseen keskittyä luomaan uutta teostaan. Jos olisit asemassa, jossa saisit päättää asiasta, antaisitko minulle apurahan ilmoittaessani tämän viimeisen jakson lopuksi päättäväni sarjan voidakseni panostaa täysillä tulevaan yhteiskuntakriittiseen futuurifantasiaromaaniini "Ajan apinat"? En minäkään.
Rahaa menee siis sellaiselle joka ei sitä tarvitse eikä ansaitse ja on muutenkin epäilyttävän menestynyt. Tervolla on kirjassa ilmeisesti (en tiedä koska en ole kirjaa lukenut, kuten en mitään muutakaan Tervon tuotantoa, tästä myöhemmin lisää) hahmoina poliittisia päättäjiä, joten tässä on nuoleskeltu ne apurahat ja joten apurahaa verrataan myös myrskyisänä vellovaan vaalirahakeskusteluun. En laita lusikkaani siihen soppaan. Politiikka on pohjaton suo, jolla en halua tarpoa. Se vie liikaa tähtäintä ilmiöistä ja ihmisryhmistä yksittäisten toimijoiden suuntaan. "Taas ne tekee tyhmiä päätöksiä" ei ole edes höyrynpäästönä kovin rakentavaa, ja Juice ehti hoitaa alta "Arkadianmäen ongelmajätelaitoksen". Mutta kyllä niin on että rahat pitäisi mennä sitä tarvitseville. Kaikkea tälläistä muka "kulttuuria" kyllä hyysätään vaikka on LAMA.
Yksi. Kulttuuri, luovuus, taiteet. Ei ole sattumaa, että esimerkiksi valtion tai kansan muodostamaa elämäntapaa ja (saman) yhteisön henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta kutsutaan sanalla kulttuuri. Tätä me olemme. Tämän vuoksi taiteita tuetaan myös lamassa, jolloin vähäosaisiakin on enemmän.
Kaksi. Luova työ ei ole helppoa. Se voi joskus olla, mutta yleensä se ei ole. Se että on objektiivisesti hyvä alallaan, on harvinaista. Objektiivisuus tarkoittaa sitä että joku muukin pitää osaavana kuin oma äiti ja ne kaverit facebookissa. Kun Jari Tervo kirjoittaa kirjan, se ei synny tyhjästä. Teokseen käytetään niin jumalaton määrä aikaa, että vastapuoli ehtii voittaa Harmageddonin. Siihen tarvitaan Työtä, sitä jota taiteilijat eivät koskaan tee ja Närkästyneet Kansalaiset tekevät niska limassa. Se, että kolmessa viikossa saa 77 000 euroa, ei kerro mitään vuoden 49 muusta viikosta. Tai kahden vuoden 101 muusta viikosta. Tai...
Kolme. Jos ottaa pannuun, että Tervo saa ja sinä et, rupea kuin Ahmed Ahne, Tervoksi Kalifin paikalle. Koska kirjoittaminen on kuulemma helppoa, ei liene homma eikä mikään saada kansiin sitä esikoisrompsua tai runokokoelmaa. "Iltahämärä eli koottuja runoja veren vangeista" on taattu hitti. Joku vetää varmasti turpaan. Niin ja jotta löytäisit siihen aikaa, pitäisi jäädä pois töistä eikä sitten tulisi rahaa, mutta se on eri asia Tervolla kun sillä tulee rahaa kun se on jo kirjoittanut jotain ja se on telkkarissa eikä se ansaitse sitä. Oikeasti, jos hyvin kirjoittaminen olisi niin hyvin helppoa, meillä olisi paljon enemmän Jari Tervoja.
Mainitsin aiemmin, että en ole lukenut Tervoa. Olisi pitänyt. Mutta minä tiedän lukemattakin, että toiset osaavat, muut eivät. Tästä on yksi, hyvin yksinkertainen ja monesti viitattu esimerkki, jonka Tervo jossakin kolumnissaan joskus esitti. Siinä lausetta "ulkona oli sankka lumipyry" hiotaan paremmaksi, lopulliseen muotoon "pyrytti". Tarkemmin hakien etsivä löytää. Olen yrittänyt muistaa tuloksetta tämän mainion ohjeen aina kirjoittaessani. Ehkä siksi en saa apurahaa. Ehkä siksi en saa 77 000 euroa kolmessa viikossa. Jos sinä et ole tehnyt edes sitä, miksi sinä saisit?
Lopetanko, koska en saa apurahaa ja sievoisia summia tästä selvästi suurta tulevaisuutta ennustavasta blogista? En, en lopeta. Mutta pitkään aikaan ei mikään yksittäinen pieni ihmisryhmä ole kerännyt samanlaista vihapommia vyön alle kuin blogin alkuaikoina. Ihmiset ärsyttävät lähinnä kokonaisuutena. En voi haukkua loputtomiin sitä miten Kansan Syvät Rivit itkevät epäoikeudenmukaisuutta ja kuolemaa, en voi paimentaa niin suurta laumaa lampaita. Siksipä tässä on viimeinen fantasiani: seuraavaksi yhteiskuntakriittistä futuurifantasiaa nimellä "Ajan apinat".
Nähdään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)