16. Vähemmän kuljettu tie

Viime kirjoituksessani valitin olkiukoista, tai lähinnä ihmisistä jotka rakentavat olkiukon ja haukkuvat sitten sen varjolla jonkin asian nykytilannetta. Voisi väittää että rakensin itse olkiukon jostain kummallisesta ihmistyypistä joka rakentaa olkiukkoja ja... No, että en ole yhtään sen parempi. Hyvä hyvä. Sillä ennen kaikki oli paremmin.

Tiesittekö, että 1994 Yhdysvalloissa allekirjoitettiin sopimus siitä, että seuraavan vuoden alusta eteenpäin lastenohjelmien piti olla pelkkää kusta ja paskaa? Sopimus ratifioitiin 1995 Euroopan maissa, Suomi mukaan luettuna. Saksalla kesti vuoteen '96, sillä jo neljä vuotta aiemmin siellä oli valmisteltu omaa vastaavaa, ja nämä kaksi olivat ristiriidassa keskenään. Puola ja muutama muu itäisen Euroopan maa ei koskaan allekirjoittanut, sillä taidenukkeanimaatiot ovat aina silkkaa parhautta. Tiesittekö kaiken tämän?

No juu. Ei tietenkän allekirjoitettu. Joten miksi siis näin kävi? Katsojakunta kasvoi isoksi eikä enää kiinnostunut? Katsojakunta kasvoi isoksi eikä ollut enää kohderyhmää? Lapset pitävät edelleen? Lapsia on helppo viihdyttää. Mutta lapset eivät myöskään ole tyhmiä, ja jos edelleen ne harvat helmet pystyy spottaamaan joukosta näin vanhempanakin, ei vika voi olla pelkästään aikuistuneessa katsojassa.

Kun ennen lapsille suunnatussa viihteessä oltiin ymmärtäväisiä, suloisia ja helliä, eikä silti aliarvioitu lapsia, niin jossain vaiheessa eteen tuli tienhaara ja jälkeenpäin tuotanto noudattaa jompaa kumpaa reittiä: joko koko tarina juostaan, poukkoillaan ja melutaan läpi alusta loppuun, tai sitten ollaan pliisuja ja mitäänsanomattomia. Poissa ovat Tohtori Sykerön (ja Laventelilullassa pilvilampaita paimentavan, teetä ryystävän Untamo-Kamelin) happoisuus, Alfred J. Kwakin yhteiskuntakritiikki, Pelle Hermannin kierosti lällyyttä ja särmää yhdistävä änkeröinen ja Kössi Kengurun... No, en muista yhtään Kössin tai Justus Lohikäärmeen juonta, joten voi olla että ne olivat roskaa. Todennäköisesti eivät olleet.

Minulla on 80-luvun alkupuolella julkaistu muumikuunnelmavinyyli. Toisella puolella on tarina Muumi merellä, toisella puolella Muumi rikastuu. Ei sillä, etteikö myös piirrossarjamuumi olisi ollut ainaki alkupuolellaan ihan oivaa tavaraa, ja pehmoilua terävöitti Elina Salon mainio Pikku-Myy, mutta kyseessä oleva vinyyli on todellinen mestariteos. Muumipappana on Lasse Pöysti, Muumipeikkona Tom Pöysti, kertojana huvittavasti Elina Salo. Muina hahmoina muun muassa Pirkko Mannola. Ja se käsikirjoitus! Muumi merellä kertoo muumiperheen laivanrakennuksesta ja sitä seuraavasta merimatkasta, Muumi rikastuu alkaa kun Niiskuneiti ihastuu jalkapalloilijaan, veikkaa ja voittaa, ja miten niistä valtavista rahavuorista ei sitten niin vain päästäkään eroon.

"Hän talloo pienempiään vain vahingossa, ja maksaa aina hautajaiset."
"Verolaitokselta päivää! Yks säkki sulle, kaks säkkiä mulle, yks säkki sulle..."
"Tuo minulle sikari." "Mutta ethän sinä polta?" "Sikari on vaan moraalinen tuki!"
"Pullohan on tyhjä." "Niin no, viskiä saattaa tarvita, ermm, käärmeenpuremiin ja semmosiin."

Yllä olevat lainaukset antavat vähän osviittaa siitä, miten lapsia ei ole aliarvioitu. Juttuja ei ole pehmoiltu pelkäksi isohaliksi.

Levy on 25 vuotta vanha, ja ajat ovat muuttuneet. Nykyään hahmot ovat usein joko adhd-oravia (tosin kirjaimelliset adhd-oravat ovat monesti hauskoja, esimerkiksi Tapaus: Punahilkan (Hoodwinked) nakertaja) tai autistisen rauhallisesti ja lampaanomaisen alistuvasti käyttäytyviä puhdaskuinpulmusia. On kauheaa katsoa kun päähenkilön päälle kaadetaan loputtomasti paskaa ja tämä vain alistuu koska "lopulta oikeus voittaa". Joo. Pitkä pinna, toimeen tuleminen ja asioiden sietäminen on arvokas voimavara, mutta ei kaikkea tarvitse sietää. Oikeasti oikeus ei voita, paha ei saa palkkaansa, ja jäätelö ei korjaakaan IHAN kaikkia ongelmia. Miksi sitten viihde haluaa opettaa lapsille niin?

Ei sillä, pelkällä hempeilylläkin on paikkansa, mutta kun senkin voi tehdä joko hyvin ja arvostuksella tai sitten vain paskasti. Puh-karhu on suhteellisen hyvä esitys ensi mainitusta. Olisi tosin piristävää nähdä jonkun tekemä lyhäri jossa Ihaalla viimeinkin keikkaa kuppi yli. Raivohullu aasi ja konetuliaseet. SIINÄ voisi jo puhua särmästä.

Miksi helvetissä animaatioelokuvien juoni on aina se sama? On hahmo A ja sitten on hahmo B. Nämä kaksi törmäävät toisiinsa, eivätkä tule keskenään toimeen. Jostain syystä pakotetaan kuitenkin toimimaan keskenään. Sitten tulee se kaiken kaatava riita, ja sankarit joutuvat eroon toisistaan. Ja sitten toinen joutuu ongelmiin ja toinen huomaakin että ahaa, sehän olikin oikeasti ihan hyvä jätkä ja mun kaveri. Endgame.

Pixar, tässä Casablanca-viittaus: "Here's looking at you, kid."

Tässähän vaahtoan. Millään ei ole vaikutusta mihinkään. Ovat ja tulevat olemaan paskaa. Maksakaa tänne rahaa, niin teen parempia lastenohjelmia kuin mitä televisiossa on. Kyllä, sanokaa että "tee ite parempi", niin en sano että ei tarvitse jotta voi arvostella, vaan vastaan että "antakaa rahaa, niin teen". Miehen on syötävä mitä miehen on syötävä.

"Otatko hieman lisää karpalonmarjaviiniä, kultaseni?"

QB