Saattaa aluksi tuntua siltä, että haukut kohdistuvat tällä kertaa naissukuun ja vaimoihmisiin. Näin ei kuitenkaan ole, joten ennen kuin huudatte seksismiä ja misogyniaa, lukekaa loppuun. Ei sillä, ettäkö sirompi astia jäisi ilman omaa osuuttaan.
Naisilla on sellainen kummallinen tapa täyttää kaikki vaakatasaiset pinnat erilaisilla pienillä tai keskisuurilla, elottomilla esineillä. Veistoksilla, maljakoilla, nukeilla, enkelikoristeilla (tämä saattaa vaatia jonkinlaista uskonnollista näkökulmaa vaikka ei välttämättä vakaumusta, tai sitten ei), matkamuistoilla jonkun muun lomamatkalta, hevosilla (ei oikeilla), "koristeilla" ja "sisustuselementeillä" siitä kammottavasta kaupasta jossa on posliininaamaisia nukkeja, tyynyjä ja koristeltuja löylykauhoja, kivan värisillä ja muotoisilla tyhjillä pulloilla, lasisilla linnuilla ja kuivakukilla. Valokuvakehyksillä, mutta siitä ei oikein voi sanoa mitään kun niissä on usein kavereita ja sukulaisia. Jos vaakapinta on pehmeä, siihen hankitaan tyyny.
Minä pidän koriste-esineistä, paitsi rumista sellaisista. Itselläni on jonkin verran sellaisia (ei siis rumia), ja olisi enemmän jos olisi resursseja. Tässä ei siis sinällään ole ongelmaa. Paitsi tyynyissä. Jotka nekin on ihan kivoja mutta... Lisää aiheesta tyynyt sarjassa Coupling, jaksossa Her Best Friend's Bottom (2x03) tai vaihtoehtoisesti tärkein kohtaus youtubessa: http://www.youtube.com/watch?v=FFuTL4GMD2o
Nythän on niin, että monilla populaarikulttuuria (tahtoo sanoa elokuvat, tv-sarjat, musiikki, sarjakuvat, pelit ja jossain määrin kirjat) harrastavilla on taipumusta hankkia koriste-esineikseen esimerkiksi lempielokuviinsa liittyviä juttuja. Valomiekkareplika voi löytyä sellaisenkin ihmisen kirjahyllystä, joka ei kuulu jedikirkkoon tai vietä aikaansa pyyhkien sipsinmuruja parrastaan Star Warsin expanded universen sisäisiä ristiriitoja foorumeilla sättiessään. Se väki voi muuten muutenkin tukehtua niihin sipseihinsä, olette rasittavia. Esimerkin valomiekkareplikan omistaja taas voi olla kaikin puolin hieno ihminen.
"Vittu miten nörttiä", joku valomiekkareplikaihmisen ystävä puuskahtaa. "Kyllä lähtee naiset välittömästi tästä kämpästä kun tuon näkee", tämä jatkaa. Samaan aikaan kotihyllyssä on kivoja purnukoita, lasisia kissoja ja bonsaipuuruukku, josta ei voi olla aivan varma onko puu elävä, mutta ainakaan se ei hapeta ilmaa. Pariisista ostettiin kiva viisitoistasenttinen eiffeltorni. Yhdessä valittiin. Ei ollut avokin valitsema. "Jätkä laittaa kolmesataa euroa johonkin Turtles-figuuriin? Turhaa!" Omassa vitriinissä on reilulla kahdella sadalla Aalto-maljakkoa, joita ei tietenkään koskaan käytetä maljakoina.
On puhdasta perseilyä nähdä joku asia niin lapsellisena, ettei sitä haukkuessaan huomaa sen olevan täysin rinnasteinen johonkin asiaan jota itse joko pitää tärkeänä tai jonka itselleen sallii miettimättä. Ylemmyydentunto on toki sallittavaa ja jopa suotavaa, mutta kun samalla ummistetaan silmät omalta tilanteelta, tai mikä pahempaa, perustellaan sitä jollain täysin ristiriitaisella selityksellä, ollaan heikoilla. "Joo, mutta mulla on sentään..." ei kelpaa. "No ne nyt on ihan normaaleja" ei kelpaa. "Ne on sentään oikeasti arvokkaita" ei kelpaa, juurihan suuren hinnan maksaminen oli tyhmää. "No mutta ne ei sentään ole tuommosia lapsellisia" on kaikista pahin. Ei ne pronssiset egyptiläisveistoskopiot ja lahjatavarakaupan puinen ristinolla tee sinusta yhtään aikuisempaa. Eikä varsinkaan vertauksen esille tuominen. Perkele.
Miksi ihmeessä aloitin "naisilla on sellainen kummallinen tapa", jos kerran koko teksti käsittelee yleensä koriste-esineitä hyllyssä, sukupuolesta riippumatta? Niin kovin, kovin usein ilmiötä arvosteleva ihminen asuu naisen kanssa, ja päättää vain osittain oman kotinsa hyllyjen esineistöstä. Teenkin nyt villin oletuksen! Kyse on puhtaasti kateudesta, kun joku (asui Optimus Primen hyllyynsä ostanut sitten naisen kanssa tai ei) saa täyttää hyllyjään asioilla joista pitää. Minuakin harmittaisi, jos omassa hyllyssä olisi vanhoja kahvipannuja, vaikka en niitä voi sietää.
Minun tasaisilla pinnoillani on mm. tyhjä sininen lasipullo (siinä on joskus joku kasvi, mutta harvoin), Pariisista mukaan kopattu vaaksan mittainen Notre Damen gargoyle-patsas, Sormusten herran Argonath-kirjatuet joiden molempien käsi on poikki (halutaan ostaa ehjät) putoamisen seurauksena, ja Halo 3 Legendary Editionin Master Chief -kypärä. Minulla ei ole Xbox360:tä. Tämä teksti oli paskaa, mutta niin olen minäkin, ja niin olet sinäkin. Kieri siinä. Minä kierin kirjoittajan blokissa.
QB
tiistai 13. toukokuuta 2008
sunnuntai 4. toukokuuta 2008
7. Sivuraiteella tasapainottelua
Vappu verotti. Viime torstain tekstin kirjoittaminen siirtyi ensin lauantaille, ja sitä myöten tälle viikolle. Nyt oli siis ensimmäinen väliin jäänyt viikko. Toivottavasti ei tule tavaksi. Varsinkin, kun tällä kertaa haukunnan kohteena oleva asia oli itselle ajankohtaista viime viikolla.
Joukkoliikenne. Junat. Nykypäivän pimeitä paikkoja, joissa pieni ihminen kohtaa nimettömiä kauhuja ja huomaa mielenterveytensä valuvan hiekan lailla sormien välistä. Itse Lovecraft olisi rakentanut sanoillaan junaradan hulluuden vuorille, jos olisi matkustanut enemmän suomalaisilla junavuoroilla.
Edes rautatieyhtiön kivimiehet eivät pystyisi matkustamaan stoalaisella tyyneydellä, ja vaikka ilmiö onkin pahimmillaan pääkaupunkiseudun paikallisjunissa, eivät kaukojunavuorotkaan ole täysin turvassa. On muutama ihmisryhmä, joita varten pitäisi olla oma häkkivaunu. Apinat heitelköön toisiaan kakalla. Jokaiseen junaan voitaisiin nimittää lisäksi Salamakonnari, sähköpiiskalla varustettu konduktööri. Salamakonnari voisi raippoa häkeissään temmeltäviä b-luokan kansalaisia aina kun näiden toiminta alkaisi lähteä hanskasta, tai vaikka ihan muuten vain. "Pelote säilyy", perusteli kalapuikkoviiksiensä takaa puhuva Repomies tv-sarjassa Pasila. Hyvä ohje on se.
Minkälaiset ihmiset sitten laitettaisiin häkkivaunuun sähköpiiskoilla ohjaten, ja miksi?
Juttuseuraa hakevat humalaiset
Asiat ja aiheet vaihtelevat, mutta yhteistä on olla hiukan jyrkemmin jotain mieltä kuin allekirjoittanut. Oli se sitten pientä ihmistä huijaavat kasvottomat herrat ja yhtiöt ja valtio, ruoan hinta tai "noi tytöt tuolla". Jos pyydät kohteliaasti painumaan vittuun, "en mä millään pahalla, tässä vaan tutustun". Jos vaieten välttelet, olet kohta paras kaveri ja "ymmärrät niin hyvin". Ja jos henkilökunta huomauttaa jotakin, vaihdetaan paikkaa, ollaan viisi minuuttia hiljaa, ja aletaan sama asia alusta lähimmälle vieressä istuvalle. Yleensä aloittaen, "mä kaikessa rauhassa yritin..."
Saatana.
Keski-ikäiset, usein laivalta takaisin maakuntaan palaavat, todennäköisesti humalaiset naisporukat
Voi sitä metelin määrää! Nyt ollaan niin nuorekkaita ja poissa kotoa ja humalassa ja meillä on niin hauskaa, ettekö te ihmiset nyt tajua? Häiriköinti samantyyppistä kuin yllä, paitsi kovaäänisempää, ja yleisten mukayhteiskunnallisten asioiden sijasta joko tämän työporukan alaan liittyvää tai sitten hihihi-pikkutuhmaa. Myötähäpeän määrä on suunnaton!
Teinit
Enkä viittaa tässä ikään, vaikka se yleensä korreloikin. Vittu vittu vittu perkele, vittu saatana. Isoa ääntä. Kälätystä. Täydellistä kanssamatkustajien huomioonottamattomuutta. Parasta on paikallisjunissa, joissa nämä vätykset saattavat istua viereen. Ja niiden syliin istuu muita. Ja sitten aletaan kiehnata tai tapella tai pyöriä tai retkottaa. Hei, minäkin olen tässä! "Ja toi yks vaan tuijottaa ikkunasta." No älä vitussa, kun toinen vaihtoehto on katsella teitä.
Puhelimeen puhujat
Tavallisessa puhumisessa ei ole mitään vikaa. Osa ihmisistä kuitenkin puhuu puhelimeensa niin kovalla äänellä, että jopa toisesta päästä vaunua puheensorinan yli on kuultavissa. Tai tyhjässä vaunussa puhutaan selkeästi hyvin korotetulla äänellä, vaikka puhelimen välityksellä ei ole käynnissä riitatilanne. Turpa kiinni nyt!
Toinen puhelinraiskaajaryhmä on (usein yllä olevassa teinisakissa) se joka riitelee puhelimen välityksellä, yleensä parisuhteensa toisen osapuolen kanssa. Ei, sun ei tarvitse karjua sinne puhelimeen. Sulje se. Karju kotona. Vittu saatana!
Useisiin näistä ongelmaryhmistä liittyy vielä olennaisena osana haju. Oli se sitten liikaa hajuvettä (naisryhmät), vanha viina (humalaiset), kakstahtigaso (teinit) tai kateus (puhelimeen huutajat, niillä on varmasti uudempi luuri kuin minulla). Aina voi katsoa toiseen suuntaan. Näin joukkoliikenteessä rasitukseen joutuvat aisteista haju, kuulo ja tunto (vieressä istuvasta), ja matkasta suuhun jää paskan maku. Lisäksi intercityissä ilmeisesti vuotaa vessa luvattoman usein, ainakin voimakkaasta kusenhajusta päätellen. Itse olen oikeutettu alennushintaiseen lippuun, mutta jos matkasta tarvitsisi maksaa täysi hinta, en miettisi kovin pitkään kulkeako julkisella vai omalla autolla. Matkustusmukavuus, vaikka ei itse tarvitsekaan ajaa ja voisi vaikka nukkua ellei kakaroitten meteli olisi niin järkyttävä ettei edes kuulokkeista soljuva mielimusiikki sitä onnistu peittämään, on niin perseestä ettei oikein voi enää puhua mukavuudesta, ja hinta kallis. Dna on halpaa, kun totalitäärinen maailmanvaltio alkaa nipsutella sukulinjoja poikki keisarinvaltani alla.
Soramontulle kuljettaminen on helppoa. Häiriköt ovat jo valmiiksi junissa.
QB
Joukkoliikenne. Junat. Nykypäivän pimeitä paikkoja, joissa pieni ihminen kohtaa nimettömiä kauhuja ja huomaa mielenterveytensä valuvan hiekan lailla sormien välistä. Itse Lovecraft olisi rakentanut sanoillaan junaradan hulluuden vuorille, jos olisi matkustanut enemmän suomalaisilla junavuoroilla.
Edes rautatieyhtiön kivimiehet eivät pystyisi matkustamaan stoalaisella tyyneydellä, ja vaikka ilmiö onkin pahimmillaan pääkaupunkiseudun paikallisjunissa, eivät kaukojunavuorotkaan ole täysin turvassa. On muutama ihmisryhmä, joita varten pitäisi olla oma häkkivaunu. Apinat heitelköön toisiaan kakalla. Jokaiseen junaan voitaisiin nimittää lisäksi Salamakonnari, sähköpiiskalla varustettu konduktööri. Salamakonnari voisi raippoa häkeissään temmeltäviä b-luokan kansalaisia aina kun näiden toiminta alkaisi lähteä hanskasta, tai vaikka ihan muuten vain. "Pelote säilyy", perusteli kalapuikkoviiksiensä takaa puhuva Repomies tv-sarjassa Pasila. Hyvä ohje on se.
Minkälaiset ihmiset sitten laitettaisiin häkkivaunuun sähköpiiskoilla ohjaten, ja miksi?
Juttuseuraa hakevat humalaiset
Asiat ja aiheet vaihtelevat, mutta yhteistä on olla hiukan jyrkemmin jotain mieltä kuin allekirjoittanut. Oli se sitten pientä ihmistä huijaavat kasvottomat herrat ja yhtiöt ja valtio, ruoan hinta tai "noi tytöt tuolla". Jos pyydät kohteliaasti painumaan vittuun, "en mä millään pahalla, tässä vaan tutustun". Jos vaieten välttelet, olet kohta paras kaveri ja "ymmärrät niin hyvin". Ja jos henkilökunta huomauttaa jotakin, vaihdetaan paikkaa, ollaan viisi minuuttia hiljaa, ja aletaan sama asia alusta lähimmälle vieressä istuvalle. Yleensä aloittaen, "mä kaikessa rauhassa yritin..."
Saatana.
Keski-ikäiset, usein laivalta takaisin maakuntaan palaavat, todennäköisesti humalaiset naisporukat
Voi sitä metelin määrää! Nyt ollaan niin nuorekkaita ja poissa kotoa ja humalassa ja meillä on niin hauskaa, ettekö te ihmiset nyt tajua? Häiriköinti samantyyppistä kuin yllä, paitsi kovaäänisempää, ja yleisten mukayhteiskunnallisten asioiden sijasta joko tämän työporukan alaan liittyvää tai sitten hihihi-pikkutuhmaa. Myötähäpeän määrä on suunnaton!
Teinit
Enkä viittaa tässä ikään, vaikka se yleensä korreloikin. Vittu vittu vittu perkele, vittu saatana. Isoa ääntä. Kälätystä. Täydellistä kanssamatkustajien huomioonottamattomuutta. Parasta on paikallisjunissa, joissa nämä vätykset saattavat istua viereen. Ja niiden syliin istuu muita. Ja sitten aletaan kiehnata tai tapella tai pyöriä tai retkottaa. Hei, minäkin olen tässä! "Ja toi yks vaan tuijottaa ikkunasta." No älä vitussa, kun toinen vaihtoehto on katsella teitä.
Puhelimeen puhujat
Tavallisessa puhumisessa ei ole mitään vikaa. Osa ihmisistä kuitenkin puhuu puhelimeensa niin kovalla äänellä, että jopa toisesta päästä vaunua puheensorinan yli on kuultavissa. Tai tyhjässä vaunussa puhutaan selkeästi hyvin korotetulla äänellä, vaikka puhelimen välityksellä ei ole käynnissä riitatilanne. Turpa kiinni nyt!
Toinen puhelinraiskaajaryhmä on (usein yllä olevassa teinisakissa) se joka riitelee puhelimen välityksellä, yleensä parisuhteensa toisen osapuolen kanssa. Ei, sun ei tarvitse karjua sinne puhelimeen. Sulje se. Karju kotona. Vittu saatana!
Useisiin näistä ongelmaryhmistä liittyy vielä olennaisena osana haju. Oli se sitten liikaa hajuvettä (naisryhmät), vanha viina (humalaiset), kakstahtigaso (teinit) tai kateus (puhelimeen huutajat, niillä on varmasti uudempi luuri kuin minulla). Aina voi katsoa toiseen suuntaan. Näin joukkoliikenteessä rasitukseen joutuvat aisteista haju, kuulo ja tunto (vieressä istuvasta), ja matkasta suuhun jää paskan maku. Lisäksi intercityissä ilmeisesti vuotaa vessa luvattoman usein, ainakin voimakkaasta kusenhajusta päätellen. Itse olen oikeutettu alennushintaiseen lippuun, mutta jos matkasta tarvitsisi maksaa täysi hinta, en miettisi kovin pitkään kulkeako julkisella vai omalla autolla. Matkustusmukavuus, vaikka ei itse tarvitsekaan ajaa ja voisi vaikka nukkua ellei kakaroitten meteli olisi niin järkyttävä ettei edes kuulokkeista soljuva mielimusiikki sitä onnistu peittämään, on niin perseestä ettei oikein voi enää puhua mukavuudesta, ja hinta kallis. Dna on halpaa, kun totalitäärinen maailmanvaltio alkaa nipsutella sukulinjoja poikki keisarinvaltani alla.
Soramontulle kuljettaminen on helppoa. Häiriköt ovat jo valmiiksi junissa.
QB
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)