1337. Eliittiä. Jumalauta että kiristää. Kaikenlainen "minä tiedän paremmin kuin te, näin tämä kuuluu olla, ette vaan tajua". Siis se, kun inistään että teetä ei tule makeuttaa, kahvi juodaan mustana ja jääpala viskissä on rienausta. Se, kun käydään oopperassa vain, jotta voi puhua hienoja sanoja joiden tarkoituksesta ei itsekään ole aivan varma, samalla kun nyplää huiviaan ja jättää punkkunsa juomatta, ei siksi että se olisi pahaa, vaan koska ei oikeastaan edes tykkää punkusta, mutta se niinkuin kuului tilanteeseen se lasi. Ja toisaalta taas se, että ei käydä oopperassa, koska oopperassa käy vain huivikaulaisia punkunlitkijöitä. Se, kun ei ymmärretä sanan tarkoitusta ja katsotaan se syyksi unohtaa kaikki mitä sanan käyttäjä sanoi ja tuomita tämä elitistinä. Se, kun ei osata keskustella asioista, koska asiat ovat liian elitistisiä tai liian rahvaanomaisia. Eli kummatkin ääripäät, kun ihmiset rajaavat toisiaan ja tekemisiään sen mukaan, onko se tai vaikuttaako se hienolta.
Minulla on etulyöntiasema. Olen parempi kuin suuri osa teistä, olen fiksumpi ja kirkkaampaa eliittiä kuin moni teistä. En siksi että minulla on blogi, helvetti sentään. En siksi että tiedän mitä tarkoittaa hypernyymi, enkä siksi että kävisin oopperassa jos joskus saisin aikaiseksi. Olen yläpuolellanne yhdestä hyvin yksinkertaisesta syystä. Olen lukenut Alastalon salissa. Volter Kilven tarjoaman Via Dolorosan suorittaminen oikeuttaa katsomaan pitkin nenänvartta, potkimaan maassa makaavaa, sylkemään selkään ja kusemaan parvekkeelta alhaalla olevan rahvaan päälle. Olen elitisti, ja oman tuhoni arkkitehti.
Kirjat voidaan jakaa karkeasti ottaen kolmeen ryhmään: niihin, joita ei kannata lukea, niihin, jotka kannattaa lukea koska ne ovat hyviä, ja niihin, jotka kannattaa lukea jostain muusta syystä. Alastalon sali ei missään nimessä kuulu keskimmäiseen kategoriaan, mutta kahdesta muusta en ole vielä päässyt tyydyttävään lopputulokseen. Jotta tästä ei tulisi kirja-arvostelu, jota en tästä halua tulevan, yritän kertoa asian näin: kirja ei ole hirveää paskaa, mutta että klassikko, arvostettu, tärkeä teos? Viimeisen voi juuri ja juuri allekirjoittaa siinä, että se on tärkeä, koska se on tärkeä. Hieman samalla tavalla kuin moni julkkis on julkkis koska on julkkis.
Kaikki tietävät kirjasta luvun, jossa valitaan piippua hyllyltä 70 sivun ajan. Kuvaus on sinällään väärä, että lähellekään kaikkea 70 sivusta, jotka luku toki kestää, ei käytetä piipun valitsemiseen. Sivussa tuumaillaan yhtä sun toista, muun muassa sitä miten eräskin piippu alunperin hankittiin Tukholmasta, ja uskaltaisinkin väittää, että piipun valitsemiseen käytetään yhteensä korkeintaan 15 sivua pitkin lukua. Ironisesti kirjan paras ja ehdottomasti sujuvin osa on luku, joka on kokonaisuudessaan irrallinen, hahmon kertoma tarina.
On kuitenkin törkeää elitisteilyä väittää, että kirja olisi mestariteos tai hyvää kirjallisuutta. Verrokkina voisi käyttää toista ääripäätä, Da Vinci -koodia. Luvattoman paljon kehuttu ja kohuttu kirja oli lopulta hävettävän kevyttä, mautonta huttua, jonka mullistavat ja maailman vääryyksiä paljastavat salaisuudet eivät olleetkaan uusia tai edes salaisuuksia. Tulee aina vähän nolo olo, kun kuulee ihmisten selittävän, miten he ainakin uskovat "miten niitä salailuja on ja miten se kirja on varmaan aika pitkälti totta". Ja lentokerosiini ei sulata teräsrakenteita, ne tornit oli pakko räjäyttää! Ajan henki on toki hektinen ja mystiikasta vieraantunut, mutta uskottaisiin nyt mieluummin vaikka tonttuihin kuin naurettaviin salaliittoteorioihin, joissa edes oma sisäinen logiikka ei kanna kovin pitkälle.
Luin Alastalon salin lähinnä samasta syystä kuin katson salaliittoteoriafilmejä (nopeasti mieleen tulevat Loose Chance ja Zeitgeist): haluan tietää mille nauraa ja mitä arvostella. Alastalon salin kanssa oli toki vielä sekin aspekti, että halusin löytää siitä sen jonkin, minkä takia sitä kehutaan. Olen aika varma, että suurin osa kehujista ei ole koskaan sitä kokonaisuudessaan lukenut, vaan kyse on puhtaasta "sen on pakko olla hyvä, koska se on klassikko, ja minä tiedän"-elitismistä. "Yhtä ajankohtainen kuin aina" my ass! Te ihmiset saatte mut voimaan pahoin!
Mutta niin saavat tosiaan myöskin ihmiset, jotka eivät avaa kirjaa, koska "se on semmosten elitistien märkä päiväuni". Ei kirjasta, oopperasta, teestä tai tv-sarjasta voi tehdä oletuksia sen perusteella, että joku ihmisryhmä tykkää siitä. Pakko siitä ei ole tykätä tai edes kiinnostua, mutta joskus ne voivat yllättää. Kerron nyt: ei, Alastalon sali ei yllättänyt. Mutta tämän havaitsemiseksi se piti itse lukea. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että sen olisi lukenut joku jonka mielipiteisiin ja makuun voi luottaa, mutta tosiasia on, että Volter Kilven teosta ei ole lukenut edes kustantaja, niin paljon kirjoitus- ja muut virheet lisääntyivät loppua kohden. Saatika kukaan oikea ihminen. Suomen kirjallisuus- ja kulttuuriväki kilvan lainailee toisiaan ja tuntee olevansa parempi kuin muut koska tietää nää jutut, kun taas rahvas voi pahoin ja tuntee olevansa parempi kuin elitistit koska ne luulee tietävänsä nää jutut. Lopulta kaikki munapäät ovat vain samaa harmaata massaa ja voisivat syödä soraa.
Elitistit ja puristit, jotka pääasiassa ovat saman ilmiön eri muotoja, ovat väsyttäviä. Niin ovat myös ihmiset, jotka kuvittelevat että kaikki mistä "elitistit" pitävät tai esittävät pitävänsä on silkkaa roskaa. Haistakaa molemmat ihmisryhmät paska.
Alastalon salissa puhutaan parkista. Voit sen vaikka tarkistaa. Juodaan totia ja kryssäillään Kivivedellä. Unelmoidaan Hullista, Välimerestä ja Siviän silmistä. 800 sivua myöhemmin tiedän tämän. Olen parempi kuin juuri kukaan teistä, ja tiedän tämän. Olen lukenut Alastalon salissa.
QB
torstai 24. huhtikuuta 2008
perjantai 18. huhtikuuta 2008
5. It socks ass!
Pesin tänään pyykkiä. Reilut kahdeksan tuntia joista noin kuusi kahdella koneella. Se tekee n. 14 konetyötuntia. Joka taas tekee viisi koneellista. Jos ei aleta räyhäämään paskoista, pyykkituvan yhteiskäyttöön soveltumattomista pyykkikoneista joiden ohjelma-aika on jotain reilun kahden tunnin ja reilun kolmen tunnin väliltä, vaihdellen, voidaan piiskata paskoja ihmisiä, jotka eivät osaa käyttää pyykkitupia, pyykkikoneita tai oikeastaan mitään muutakaan, mikä liittyy yhteiskäyttöisiin taloudenhoidollisiin tiloihin tai laitteisiin.
Taloyhtiössämme on n. 50 soluasuntoa, joissa on kahdesta kolmeen solua per asunto, ja pyykkituvassa on tosiaan kaksi kotitalouskäyttöön suunniteltua ainakin kotimaisomisteista jos ei -valmisteista pyykkikonetta. Varaaminen hoidetaan tuntikohtaisella listalla, konekohtaisesti. Ei valitettavaa. Ongelma on se, että vaikka tämä toimi edellisten, vanhojen teollisuuskokoisten koneiden kanssa joiden ohjelmat kestivät 35 minuutista melkein tuntiin, tämä ei toimi koneiden kanssa, joiden pesuaika vaihtelee reilusta kahdesta tunnista melkein kolmeen ja puoleen. Kaikki olisi kuitenkin hallittavissa pienellä ärsytyksellä, ellei suurin osa tilaa ja laitteita käyttävistä olisi tumpeloita vätyksiä.
Lähes jokainen pyykkikeikkani (n. kahden viikon välein) alkaa sillä, että pesen molempien koneiden pesuainesyötön. Kaukalot on helppo erottaa toisistaan, mutta siitä huolimatta huuhteluainelokerossa on kerta toisensa jälkeen paakkuuntunutta pesuainetta. Pesuainevalumia on pitkin koneita. Haistakaa mursut paska!
Ilmeisesti myöskään kuivausrummun suodatinta ei puhdista kukaan muu kuin minä. Tämänpäiväisestä nukasta olisi voinut tehdä paidan. Kokonaisen, ja todennäköisesti painatuksella. "Yksittäistapaus", olisi lukenut minulla. Tai ehkä "Se ei ole aukko, ennen kuin pystymme itse varmistamaan että se on aukko". Käytän samaa doktriinia naisten kanssa, eikä pankkipalveluitani tarjota kalevalaisittain.
Noh. Vittu. Kun pyykit oli pyykätty, ja tuli aika keksiä iltatekemistä, ja kaverilla tupaantulijaiset, ja sitten ne saatanan sukat! Mikä perkele siinä on että nykyään ei saa sukkia, jotka kestäisivät ehjänä kaksi käyttökertaa? Tai *GASP* kolme! Köyhän opiskelijan varastoista ei löytynyt yhtään kokonaista sukkaparia, jonka pohjat eivät olisi olleet rei'illä (kerron itsestäni enemmän kuin pitäisi, kaverit, mutta haistakaa paska, syytän sukkavalmistajia!).
Mikä hitto siinä on, etteivät ne voi kestää? Kantapäät riekaleina välittömästi. Kaikille elämättömille olmeille tiedoksi, vaihdan sukat päivittäin. Ei, ne eivät syövy.
Tämän lisäksi, en käytä juurikaan urheilusukkia, mutta sen mitä käytän, tummia. Voisiko joku keksiä sellaisen urheilusukan, mitkä jalasta poistaessa ei jalkapohjissa ole jälleen aineistoa t-paidan teettämiseen? T-paidassa lukisi "vittuile vaan, saunan takana on metsä" ja takana "täällä on se metsä". Vituttaa kun suihkussa huomaa jälleen kerran ritilän olevan tukossa pienistä sukan osista.
Sukat, siis. Joku pesukonevalmistaja selitti, miten sukkien katoaminen pesukoneiden syövereihin on mahdotonta, koska pesukoneiden rumpujen reiät ovat niin pieniä. Haistakaa tekin vaan pitkä saatana! Mihin ne mun sukkieni parit sitten katoavat? Pyykkikorista nostelen sukat (ja muut pyykit) muovipussiin, jolla kannan aineiston pesutupaan. Pesutuvan kaakelointi on vaaleaa, joten muovipussista koneeseen nostaessa putoavat sukat näkyisivät varmasti. Koneen pyörittyä sama rituaali toistuu toisinpäin, paitsi että kun lähteenä oli pyykkikori, kohteena onkin nyt pyykiteline (tai no, aika usein kuivausrumpu samassa tilassa, jonka jälkeen se pussi, jonka jälkeen vaatekaappi). Vaihtoehdot ovat, että ne teidän helvetisti liian pienet rumpujen reikänne imevät niitä sukkien pareja, tai sitten huoneistoni nurkat ovat täynnä muovipussista vaatekaappiin tai pyykkikorista muovikassiin matkalla olleita, ohimennen pudonneita sukkia.
Imuroin turhan harvoin, mutta olen varma, että nurkissa oleviin pölykoiriin ei silti piiloudu kokonaisia, tummia sukkia.
Pareja ei silti löydy. Ja perkele, myös ne ihmiset jotka kutsuvat pölykoiria villakoiriksi, saisi piiskata. Villakoirat on puudeleita, semmotteita, tiiätte kyllä. Mikä teitä vaivaa?
Takaisin ruotuun. Pyykit, perkele.
Onneksi seuraavaan pyykkipäivään on taas se pari viikkoa. Pesin tällä kertaa koko pyykkikorin tyhjäksi, toisin kuin yleensä, kun yritän teemoittaa pyykkipäiviä, kuten "tänään vaatteita" tai "tänään lakanat ja pyyhkeet". Eipä sitä toisaalta paljon muita kategorioita olekaan. Mutta ehkä nyt pystyn lykkäämään uskonmenetystä ihmiskuntaan jopa kolmella viikolla, kahden sijaan. Sillä kansa, joka ei osaa käyttäytyä pyykkituvassa, tai sijoittaa pesuaineita saatana omiiin lokeroihinsa (niitä on oikeasti kolme, esipesu, pesu, huuhtelu, ne on tarkkaan merkitty, jumalauta!), ei tule koskaan pääsemään tähtiin.
Jalassani on sukat. Ne ovat ihme kyllä samaa paria, mutta molemmissa on reikä. Toisessa kaksi.
QB
P.S. Kukaan ei ole uskaltanut kommentoida. Pahoittelen jos annoin sen kuvan, ettei kommentointi ole tervetullutta (vaikka olettekin jonon ensimmäisiä, jos teette sen!), koska se on. Tarkoitukseni oli sanoa, että jos puhutte tyhmiä, niin tyhmiin kommentteihin tulee tyhmiä kommentteja. Tiedätte jutun.
Lisäksi, sain palautetta samankaltaisuudesta Eniten vituttaa kaikki -blogin kanssa. En ollut tutustunut tuotteeseen ennen, mutta myönnän samankaltaisuuden, nyt kun olen. Great minds think alike. En usko että intternet vuotaa yli, vaikka molemmat sisällymme samaan aikaan.
Taloyhtiössämme on n. 50 soluasuntoa, joissa on kahdesta kolmeen solua per asunto, ja pyykkituvassa on tosiaan kaksi kotitalouskäyttöön suunniteltua ainakin kotimaisomisteista jos ei -valmisteista pyykkikonetta. Varaaminen hoidetaan tuntikohtaisella listalla, konekohtaisesti. Ei valitettavaa. Ongelma on se, että vaikka tämä toimi edellisten, vanhojen teollisuuskokoisten koneiden kanssa joiden ohjelmat kestivät 35 minuutista melkein tuntiin, tämä ei toimi koneiden kanssa, joiden pesuaika vaihtelee reilusta kahdesta tunnista melkein kolmeen ja puoleen. Kaikki olisi kuitenkin hallittavissa pienellä ärsytyksellä, ellei suurin osa tilaa ja laitteita käyttävistä olisi tumpeloita vätyksiä.
Lähes jokainen pyykkikeikkani (n. kahden viikon välein) alkaa sillä, että pesen molempien koneiden pesuainesyötön. Kaukalot on helppo erottaa toisistaan, mutta siitä huolimatta huuhteluainelokerossa on kerta toisensa jälkeen paakkuuntunutta pesuainetta. Pesuainevalumia on pitkin koneita. Haistakaa mursut paska!
Ilmeisesti myöskään kuivausrummun suodatinta ei puhdista kukaan muu kuin minä. Tämänpäiväisestä nukasta olisi voinut tehdä paidan. Kokonaisen, ja todennäköisesti painatuksella. "Yksittäistapaus", olisi lukenut minulla. Tai ehkä "Se ei ole aukko, ennen kuin pystymme itse varmistamaan että se on aukko". Käytän samaa doktriinia naisten kanssa, eikä pankkipalveluitani tarjota kalevalaisittain.
Noh. Vittu. Kun pyykit oli pyykätty, ja tuli aika keksiä iltatekemistä, ja kaverilla tupaantulijaiset, ja sitten ne saatanan sukat! Mikä perkele siinä on että nykyään ei saa sukkia, jotka kestäisivät ehjänä kaksi käyttökertaa? Tai *GASP* kolme! Köyhän opiskelijan varastoista ei löytynyt yhtään kokonaista sukkaparia, jonka pohjat eivät olisi olleet rei'illä (kerron itsestäni enemmän kuin pitäisi, kaverit, mutta haistakaa paska, syytän sukkavalmistajia!).
Mikä hitto siinä on, etteivät ne voi kestää? Kantapäät riekaleina välittömästi. Kaikille elämättömille olmeille tiedoksi, vaihdan sukat päivittäin. Ei, ne eivät syövy.
Tämän lisäksi, en käytä juurikaan urheilusukkia, mutta sen mitä käytän, tummia. Voisiko joku keksiä sellaisen urheilusukan, mitkä jalasta poistaessa ei jalkapohjissa ole jälleen aineistoa t-paidan teettämiseen? T-paidassa lukisi "vittuile vaan, saunan takana on metsä" ja takana "täällä on se metsä". Vituttaa kun suihkussa huomaa jälleen kerran ritilän olevan tukossa pienistä sukan osista.
Sukat, siis. Joku pesukonevalmistaja selitti, miten sukkien katoaminen pesukoneiden syövereihin on mahdotonta, koska pesukoneiden rumpujen reiät ovat niin pieniä. Haistakaa tekin vaan pitkä saatana! Mihin ne mun sukkieni parit sitten katoavat? Pyykkikorista nostelen sukat (ja muut pyykit) muovipussiin, jolla kannan aineiston pesutupaan. Pesutuvan kaakelointi on vaaleaa, joten muovipussista koneeseen nostaessa putoavat sukat näkyisivät varmasti. Koneen pyörittyä sama rituaali toistuu toisinpäin, paitsi että kun lähteenä oli pyykkikori, kohteena onkin nyt pyykiteline (tai no, aika usein kuivausrumpu samassa tilassa, jonka jälkeen se pussi, jonka jälkeen vaatekaappi). Vaihtoehdot ovat, että ne teidän helvetisti liian pienet rumpujen reikänne imevät niitä sukkien pareja, tai sitten huoneistoni nurkat ovat täynnä muovipussista vaatekaappiin tai pyykkikorista muovikassiin matkalla olleita, ohimennen pudonneita sukkia.
Imuroin turhan harvoin, mutta olen varma, että nurkissa oleviin pölykoiriin ei silti piiloudu kokonaisia, tummia sukkia.
Pareja ei silti löydy. Ja perkele, myös ne ihmiset jotka kutsuvat pölykoiria villakoiriksi, saisi piiskata. Villakoirat on puudeleita, semmotteita, tiiätte kyllä. Mikä teitä vaivaa?
Takaisin ruotuun. Pyykit, perkele.
Onneksi seuraavaan pyykkipäivään on taas se pari viikkoa. Pesin tällä kertaa koko pyykkikorin tyhjäksi, toisin kuin yleensä, kun yritän teemoittaa pyykkipäiviä, kuten "tänään vaatteita" tai "tänään lakanat ja pyyhkeet". Eipä sitä toisaalta paljon muita kategorioita olekaan. Mutta ehkä nyt pystyn lykkäämään uskonmenetystä ihmiskuntaan jopa kolmella viikolla, kahden sijaan. Sillä kansa, joka ei osaa käyttäytyä pyykkituvassa, tai sijoittaa pesuaineita saatana omiiin lokeroihinsa (niitä on oikeasti kolme, esipesu, pesu, huuhtelu, ne on tarkkaan merkitty, jumalauta!), ei tule koskaan pääsemään tähtiin.
Jalassani on sukat. Ne ovat ihme kyllä samaa paria, mutta molemmissa on reikä. Toisessa kaksi.
QB
P.S. Kukaan ei ole uskaltanut kommentoida. Pahoittelen jos annoin sen kuvan, ettei kommentointi ole tervetullutta (vaikka olettekin jonon ensimmäisiä, jos teette sen!), koska se on. Tarkoitukseni oli sanoa, että jos puhutte tyhmiä, niin tyhmiin kommentteihin tulee tyhmiä kommentteja. Tiedätte jutun.
Lisäksi, sain palautetta samankaltaisuudesta Eniten vituttaa kaikki -blogin kanssa. En ollut tutustunut tuotteeseen ennen, mutta myönnän samankaltaisuuden, nyt kun olen. Great minds think alike. En usko että intternet vuotaa yli, vaikka molemmat sisällymme samaan aikaan.
torstai 17. huhtikuuta 2008
4. Banjonsoittaja popliinipukuinen
Minut on kirottu. On kaksi laitetta, joiden kanssa en tule toimeen: polkupyörät ja printterit. Polkupyörät, jotka ovat näytelleet minkäänlaista roolia elämässäni, ovat järjestään viimeistään kahden viikon omistuksen jälkeen sanoneet virheettömän yhteistyösopimuksen irti.
Sen jälkeen ne ovat näytelleet pelkästään Hamletin roolia, ja toimineet yhtä luotettavasti.
Printterit sen sijaan aistivat läsnäoloni. Tulostimet, jotka muuten toimivat täysin oikein ja tasaisesti, alkavat yskiä ollessani samassa tilassa. Kaikkein pahin on luonnollisesti omani, jossa on kyllä muitakin ongelmia kuin minä. Sille pitää syöttää käsin papereita. Yli kahden paperin tulostaminen on siis aina Projekti. Tässä voi miettiä, kuinka paljon jaksaa kiinnostaa taistella windowsin perseilevän tulostushallinnan kanssa kun jo printteri tekee mitä lystää.
Nyt on kuitenkin huomattava, että vuorovaikutus näiden kahden, elottoman laitetyypin kanssa on vähintäänkin yksisuuntaista, eikä niitä voi kouluttaa toimimaan paremmin. Niille huutaminen tai niiden uhkailu on myöskin kyseenalaista tuloksiltaan, vaikka on sanottava että oma tulostimeni toimi huomattavasti kiltimmin paiskattuani sen lattiaan. Niiden haukkuminen pelottaa korkeintaan naapureita.
Toisin on kun kyseessä ovat tyynynpurijat, jotka käyttävät sanaa "meikämandoliino". Anteeksi, mitä vittua? Joo joo, meikäläinen -> meikämanne -> meikämandoliino, tai jotain yhtä älytöntä. Imekää nepparia! Meikä-vitun-mandoliino? Se ei ole lyhyt tapa ilmoittaa puhuvansa itsestään. Se ei ole nokkela eikä kekseliäs. Se ei ole hauska. Se on ihan vitun typerä! Miten olisi "minä"? "Mä"? "Mää", "meikä" tai auta armias, "meitsi"? Jopa joku "meikämantsi" olisi vähemmän typerä! Haaste: kaikki alkavat käyttää itsestään nimitystä "meikäbanjoliino". Pyydän tätä hartaasti.
"Meikämandoliinosta" saisi paremman enää sillä, että siitä tehtäisiin tanssibiisi (Pyydän tätäkin hartaasti: älkää.), mieluusti sellainen oikein nopea mitä on sinällään kiva tampata, ja sitten otetaan todellisuudesta vieraantunut parivaljakko tanssimaan sinne tanssilattialle hitaita muiden joukkoon. Tiedättehän, se niin ihkusti toisiaan fanittava pari, joka on niin lutunen ja niin romantillinen ku ne vaan tanssii hitaita eikä näe muita ku toisensa vaikka ympärillä muut junttaa menemään uhkaavan tasaiseen bassojytkeeseen. Niin, juuri se pari, joka välillä päättää pyöräyttää toisiaan satunnaiseen suuntaan ilman mitään kontrollia, törmäillä toisiin ilmeisen huomaamattaan, tai tanssia itsensä selkeästi keskenään tanssivien ihmisten väliin. Sellainen pari kun tanssisi lutuisesti hidastaan muiden ihmisten yli muun baarin yrittäessä polkea itsensä alakertaan, ja vokaaliraidalla geneerinen naisääni toistelisi sanaa "meikämandoliino", aijai! Se se vasta olisi perseestä!
Kaikenkaikkiaan vähämieliset voisi poistaa tanssilattialta, tai opettaa ihmisille toisten huomioon ottamista. No en vittu puhu normaalista liikkeestä tanssilattialla, tai tanssivien ihmisten massan luonnollisesta elämisestä, saatana! Kaikki "minä tanssin tässä, ja tästä, ja jos joku on edessä niin tanssin yli"-olennot saisi ajaa katujyrällä littuun, vittu! Enkä mä tosiaan puhu nyt mistään normaalista törmäämisestä, mitä seuraa takaisin väistäminen, vaan sellaisesta jatkuvan paineen lisäämisestä, kuin olisin seinä johon voi nojata, tai että jos oikein nojaa ja työntää, ehkä mä annan periksi. Voi toki olla, että mä olen vaan niin mitätön, että olen törmäilyn kohteena useammin kuin muut, mutta rohkenen epäillä. En väistele katsetta varsinaisesti helposti. Enkä muuten vittu anna periksi.
Täällä on saatana muitakin ihmisiä! Touko-Poukoa lainatakseni (ulkomuistista), "ei täällä voi olla miten vaan".
Niin, sanaa "meikämandoliino" käyttäviä ja niitä, jotka eivät osaa käyttäytyä tanssilattialla, voi haukkua, eikä ensimmäisenä tule mieleen, että "taas se huutaa esineille, eli puhuu itsekseen". Nyt tulee ensimmäisenä mieleen että "taas se huutaa nettiblogiin jota kukaan ei lue. eli puhuu itsekseen". Mutta jos nyt tehdään niin, että jokainen laittaa valitsemaansa musiikkilaitteeseen (koneen mediasoitin, mp3-soitin, cd-soitin, vinyylipyöritin) soimaan ensin Hectorin Mandoliinimiehen, ja joko kylpee itsetyytyväisyydessä siitä ettei käytä sanaa "meikämandoliino" tai piiskaa itseään piikkilangalla jos käyttää. Tämän jälkeen laittaa soimaan Juicen Bluesia Pieksämäen asemalla, ja miettii sen koko 16 minuutin ajan, että voisiko aikaansa käyttää johonkin muuhunkin? Kuten esimerkiksi siihen että keksii vitun tyhmiä tapoja ilmaista puhuvansa itsestään, tai siihen että miettii, miten ihmeessä muistaa seuraavalla kerralla sanoa sanan "minä" sijasta "meikäbanjoliino".
En pahoittele tekstin punaisen langan puutetta ja typeriä aiheita. Tekosyynä käytän sitä että päivä (ja pari edellistä) on ollut ihan uskomatonta paskaa, mutta aiheet eivät varsinaisesti sovi haukun kohteiksi, jos nyt yleistä epäoikeudenmukaisuutta ei lasketa. Niin että haistakaa paska, teksti oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
QB
Sen jälkeen ne ovat näytelleet pelkästään Hamletin roolia, ja toimineet yhtä luotettavasti.
Printterit sen sijaan aistivat läsnäoloni. Tulostimet, jotka muuten toimivat täysin oikein ja tasaisesti, alkavat yskiä ollessani samassa tilassa. Kaikkein pahin on luonnollisesti omani, jossa on kyllä muitakin ongelmia kuin minä. Sille pitää syöttää käsin papereita. Yli kahden paperin tulostaminen on siis aina Projekti. Tässä voi miettiä, kuinka paljon jaksaa kiinnostaa taistella windowsin perseilevän tulostushallinnan kanssa kun jo printteri tekee mitä lystää.
Nyt on kuitenkin huomattava, että vuorovaikutus näiden kahden, elottoman laitetyypin kanssa on vähintäänkin yksisuuntaista, eikä niitä voi kouluttaa toimimaan paremmin. Niille huutaminen tai niiden uhkailu on myöskin kyseenalaista tuloksiltaan, vaikka on sanottava että oma tulostimeni toimi huomattavasti kiltimmin paiskattuani sen lattiaan. Niiden haukkuminen pelottaa korkeintaan naapureita.
Toisin on kun kyseessä ovat tyynynpurijat, jotka käyttävät sanaa "meikämandoliino". Anteeksi, mitä vittua? Joo joo, meikäläinen -> meikämanne -> meikämandoliino, tai jotain yhtä älytöntä. Imekää nepparia! Meikä-vitun-mandoliino? Se ei ole lyhyt tapa ilmoittaa puhuvansa itsestään. Se ei ole nokkela eikä kekseliäs. Se ei ole hauska. Se on ihan vitun typerä! Miten olisi "minä"? "Mä"? "Mää", "meikä" tai auta armias, "meitsi"? Jopa joku "meikämantsi" olisi vähemmän typerä! Haaste: kaikki alkavat käyttää itsestään nimitystä "meikäbanjoliino". Pyydän tätä hartaasti.
"Meikämandoliinosta" saisi paremman enää sillä, että siitä tehtäisiin tanssibiisi (Pyydän tätäkin hartaasti: älkää.), mieluusti sellainen oikein nopea mitä on sinällään kiva tampata, ja sitten otetaan todellisuudesta vieraantunut parivaljakko tanssimaan sinne tanssilattialle hitaita muiden joukkoon. Tiedättehän, se niin ihkusti toisiaan fanittava pari, joka on niin lutunen ja niin romantillinen ku ne vaan tanssii hitaita eikä näe muita ku toisensa vaikka ympärillä muut junttaa menemään uhkaavan tasaiseen bassojytkeeseen. Niin, juuri se pari, joka välillä päättää pyöräyttää toisiaan satunnaiseen suuntaan ilman mitään kontrollia, törmäillä toisiin ilmeisen huomaamattaan, tai tanssia itsensä selkeästi keskenään tanssivien ihmisten väliin. Sellainen pari kun tanssisi lutuisesti hidastaan muiden ihmisten yli muun baarin yrittäessä polkea itsensä alakertaan, ja vokaaliraidalla geneerinen naisääni toistelisi sanaa "meikämandoliino", aijai! Se se vasta olisi perseestä!
Kaikenkaikkiaan vähämieliset voisi poistaa tanssilattialta, tai opettaa ihmisille toisten huomioon ottamista. No en vittu puhu normaalista liikkeestä tanssilattialla, tai tanssivien ihmisten massan luonnollisesta elämisestä, saatana! Kaikki "minä tanssin tässä, ja tästä, ja jos joku on edessä niin tanssin yli"-olennot saisi ajaa katujyrällä littuun, vittu! Enkä mä tosiaan puhu nyt mistään normaalista törmäämisestä, mitä seuraa takaisin väistäminen, vaan sellaisesta jatkuvan paineen lisäämisestä, kuin olisin seinä johon voi nojata, tai että jos oikein nojaa ja työntää, ehkä mä annan periksi. Voi toki olla, että mä olen vaan niin mitätön, että olen törmäilyn kohteena useammin kuin muut, mutta rohkenen epäillä. En väistele katsetta varsinaisesti helposti. Enkä muuten vittu anna periksi.
Täällä on saatana muitakin ihmisiä! Touko-Poukoa lainatakseni (ulkomuistista), "ei täällä voi olla miten vaan".
Niin, sanaa "meikämandoliino" käyttäviä ja niitä, jotka eivät osaa käyttäytyä tanssilattialla, voi haukkua, eikä ensimmäisenä tule mieleen, että "taas se huutaa esineille, eli puhuu itsekseen". Nyt tulee ensimmäisenä mieleen että "taas se huutaa nettiblogiin jota kukaan ei lue. eli puhuu itsekseen". Mutta jos nyt tehdään niin, että jokainen laittaa valitsemaansa musiikkilaitteeseen (koneen mediasoitin, mp3-soitin, cd-soitin, vinyylipyöritin) soimaan ensin Hectorin Mandoliinimiehen, ja joko kylpee itsetyytyväisyydessä siitä ettei käytä sanaa "meikämandoliino" tai piiskaa itseään piikkilangalla jos käyttää. Tämän jälkeen laittaa soimaan Juicen Bluesia Pieksämäen asemalla, ja miettii sen koko 16 minuutin ajan, että voisiko aikaansa käyttää johonkin muuhunkin? Kuten esimerkiksi siihen että keksii vitun tyhmiä tapoja ilmaista puhuvansa itsestään, tai siihen että miettii, miten ihmeessä muistaa seuraavalla kerralla sanoa sanan "minä" sijasta "meikäbanjoliino".
En pahoittele tekstin punaisen langan puutetta ja typeriä aiheita. Tekosyynä käytän sitä että päivä (ja pari edellistä) on ollut ihan uskomatonta paskaa, mutta aiheet eivät varsinaisesti sovi haukun kohteiksi, jos nyt yleistä epäoikeudenmukaisuutta ei lasketa. Niin että haistakaa paska, teksti oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
QB
perjantai 11. huhtikuuta 2008
3. "Voitsä hakee", teetä ja sympatianpuute
Alkuperäinen ideani oli, että tekisin merkinnän viikoittain (noin torstaina) tai ehkä kahdesti jos asiaa on, mutta ensimmäisellä yrittämällä ei päästy tämän pidemmälle ennen kuin oli pakko taas huutaa. Niinkuin sillä olisi väliä. No, saan ainakin pitää lomaa sitten joskus tästäkin, ihan hyvällä omallatunnolla.
Juon mielelläni teetä. Itse asiassa opin kahvin juonnin vasta pari vuotta sitten, ja joinkin suhteellisen aktiivisesti puolisentoista vuotta. Pidin siitä. Närästys käski lopulta lopettamaan, ja palasin teen pariin. No, pikkujuttu, ja näitä sattuu. Taito on nyt olemassa, joten voin silloin tällöin juodakin sen kupillisen vahvempaa kofeiinia, kunhan en aloita sillä aamua.
Olen lähtöisin pieneltä, siinä viiden tuhannen asukkaan paikkakunnalta. Tarkempaa väkilukua en ole tarkastanut vuosiin. En asu kotikonnussa enää, mutta vierailen silloin tällöin katsomassa vanhempia ja pienempiä sisaruksia, jotka yhä asuvat. Muutamaa viikkoa takaperin keitin vanhan kotitaloni keittiössä vettä vedenkeittimellä, joka kuulostaa voimalaitokselta, mutta on muuten kaikin puolin mukavampi laite kuin omani. Teepussi (joo, puristit voi nielaista kielensä ja pitää turpansa kiinni, käytän siinä myös makeutusainetta, samoin kuin kahvissa, johon lisään myös maitoa) oli pahvisen laatikkonsa viimeinen, ja aloin etsiä jätepaperikasaa. Löysin, mutta minua estettiin.
"Laita roskiin", rakas äitikultani ohjeisti, johon en voinut olla räjähtämättä.
Tässä vaiheessa lienisi selvyyden vuoksi syytä haukkua hippejä, mutta jätän sen toiseen kertaan. Lyhyesti: kierrätys = good. Hippien pamputtaminen = myös good.
Kävi ilmi, ettei kunnan kierrätyspisteessä ole pahvikeräystä lainkaan, ja paperikeräys on sitä mallia, joka on vain lehdille, ja muulle ohuelle paperille. MITÄ VITTUA? Tai tarkemmin, taisin olla sanaton. Toivon, että kyseessä on Suomen mittapuulla yksittäistapaus, ja siis sellainen jota sana oikeasti tarkoittaa, ei sellainen joista on ollut viime päivinä puhetta mediassa.
On toki sanottava, että mainitun kunnan mainittu keräyspiste on suurehkosta koostaan huolimatta säälittävä näky, sillä niinä kertoina kun sinne olen jotain viime vuosina vienyt, se on ollut kipeän tyhjennyksen tarpeessa, sellaisessa, ettei sitä selvästikään ole tapahtunut viime viikkoina. Haistakaa vaan kaikki paska! Myös ne jotka sitä käyttävät, ihan vain jotta balanssi olisi kohdillaan ja ettei asiasta päättävillä olisi yksinäistä.
Kuten yltä käy ilmi, asia ei ole varsinaisesti tänään ajankohtainen. Syy uuteen kirjoitukseen oli äskeinen kauppakäyntini. Hain pullon kolaa, sitä miehille mainostettua. Sitä siksi että pidän siitä, en siksi että sitä mainostetaan miehille, koska esim. nyt televisiossa pyörivä kevytkaljamainos miehille narisuttaa takahampaita, aivan kuten kaikki muukin mainostaminen mikä perustuu siihen että "kyllä nyt ÄIJÄNKIN kelpaa!" A-luokan lihansyöjät voi vetää pipon päähänsä. Mulla on semmonen sopimus jyrsijöitten kanssa että mä en aja niitten autoo eikä ne juo mun viinoja. SAATANA! Niin, pullon kolaa siis, ja paketin voileipärasvaa.
Lähikauppani on sitä kokoa, että se on sunnuntaisinkin auki, ja sellaisella paikalla, jossa lapset ja muut laitapuolenkulkijat ja huonot ihmiset hengaavat. Eivät pelkästään näin perjantai-iltaisin, vaan lähinnä aina. Olen huomannut parhaaksi tavaksi tällaisissa paikoissa pitää katseen tiukasti kolme astetta horisonttilinjan yläpuolella suoraan edessä, leuan kohti omia varpaita ja käynnin ripeänä. Yleensä se toimii. Silloin tällöin kauhu kouraisee munaskuita kun tajuaa, että joku lähistöllä yrittää kiinnittää huomiota.
"Voitsä hakee?" En muuttanut kävelyasentoani tai vauhtiani, tai mitään muutakaan. "Hei, voitsä hakee", pyyntö toistui, ja silmäkulmastani näin pienehkön massan lähestyvän itseäni. Ennen kuin jälkimmäinen lause oli ohi, olin kääntänyt katseeni lähestyvään olentoon, ja huomasin henkilön siinä viisitoistavuotiaaksi nuoreksi pitkätukaksi. "Mä sanoin etten voi", vastasi Juice pyyntöön tehdä laulu kappaleessan Dokumentti. Itse tyydyin lyhyeeseen sanaan "en" ja johonkin, josta en ollut itsekään aivan varma oliko se hymy vai äänetön naurahdus. Välittömästi käännettyäni katseeni takaisin kaupan ovenkahvaan kaverin sinänsä kohtelias lähestyminen alkoi kuitenkin suunnattomasti risoa. Ei siksi että se tehtiin, vaan siksi MITEN se tehtiin.
Kysymyksestä on helppo päätellä, että kaupasta olisi tarkoitus noutaa selkeästi alaikäisille junnuille jotakin. Omista vastaavista vuosistani on jonkin verran aikaa (ja silloinkaan ei koskaan kärkytty ostarilla, vaan pyydettiin kaverin isoveljeä tai vanhempaa kaveria kuormajuhdaksi, joka varmasti johtui siitä että mainitussa pikkukylässä kaikki tuntevat kaikki, mutta se ei kuulu tähän) enkä ole välttämättä mukana siinä, miten nämä jutut toimivat nykyään, mutta Carlos Santtaana! En minä voi tietää, mitä te haluatte mun hakevan! Ja mun mielestäni se pitäisi olla ihan ensisijainen asia mitä ilmoitetaan. Se ei myöskään olisi ongelmallista lisätä kysymykseen: "voitsä hakee kaljaa" tai "röökiä, voitsä hakee" kertoisi heti missä mennään. Sinälläänhän tällä ei ole väliä, koska en kuitenkaan hakisi, mutta hypoteettisessa tilanteessa sillä on! Laillisuus on eri asia, mutta noin moraalisesti ajatellen voisin kaljaa hakeakin jonkun pullon kaksi jossain tapauksessa, tupakkaa en missään tilanteessa. Myönnän että olen asian kanssa jokseenkin kaksinaismoralistinen, mutta imekää siitä! Mulla lienee siihen pääni sisäisesti oikeus.
Että nyt vähän puhtia siihen. Kello oli puoli yhdeksän, joten on hyvinkin mahdollista, että se mitä ikinä olikin tarve saada, voi jäädä tältä illalta saamatta. Tosin, kun ajattelee muita lähistöllä notkuvia, tuskin jää. Jos ovat vielä siinä kunnossa, että niille myydään.
Voisin tehdä testin, ihan vain jotta saisin hämmennettyä väkeä. Luulen että kaveri saattaisi mennä hiukan lukkoon, jos menisinkin ensi perjantaina samaan aikaan pyytämään siltä että "voitsä hakee". Paketin teetähän mä vaan haluaisin, mutta ei se sitä tietäisi. Ja paketin kierrättäisin asianmukaisesti. Vittu teidän kanssanne.
QB
Juon mielelläni teetä. Itse asiassa opin kahvin juonnin vasta pari vuotta sitten, ja joinkin suhteellisen aktiivisesti puolisentoista vuotta. Pidin siitä. Närästys käski lopulta lopettamaan, ja palasin teen pariin. No, pikkujuttu, ja näitä sattuu. Taito on nyt olemassa, joten voin silloin tällöin juodakin sen kupillisen vahvempaa kofeiinia, kunhan en aloita sillä aamua.
Olen lähtöisin pieneltä, siinä viiden tuhannen asukkaan paikkakunnalta. Tarkempaa väkilukua en ole tarkastanut vuosiin. En asu kotikonnussa enää, mutta vierailen silloin tällöin katsomassa vanhempia ja pienempiä sisaruksia, jotka yhä asuvat. Muutamaa viikkoa takaperin keitin vanhan kotitaloni keittiössä vettä vedenkeittimellä, joka kuulostaa voimalaitokselta, mutta on muuten kaikin puolin mukavampi laite kuin omani. Teepussi (joo, puristit voi nielaista kielensä ja pitää turpansa kiinni, käytän siinä myös makeutusainetta, samoin kuin kahvissa, johon lisään myös maitoa) oli pahvisen laatikkonsa viimeinen, ja aloin etsiä jätepaperikasaa. Löysin, mutta minua estettiin.
"Laita roskiin", rakas äitikultani ohjeisti, johon en voinut olla räjähtämättä.
Tässä vaiheessa lienisi selvyyden vuoksi syytä haukkua hippejä, mutta jätän sen toiseen kertaan. Lyhyesti: kierrätys = good. Hippien pamputtaminen = myös good.
Kävi ilmi, ettei kunnan kierrätyspisteessä ole pahvikeräystä lainkaan, ja paperikeräys on sitä mallia, joka on vain lehdille, ja muulle ohuelle paperille. MITÄ VITTUA? Tai tarkemmin, taisin olla sanaton. Toivon, että kyseessä on Suomen mittapuulla yksittäistapaus, ja siis sellainen jota sana oikeasti tarkoittaa, ei sellainen joista on ollut viime päivinä puhetta mediassa.
On toki sanottava, että mainitun kunnan mainittu keräyspiste on suurehkosta koostaan huolimatta säälittävä näky, sillä niinä kertoina kun sinne olen jotain viime vuosina vienyt, se on ollut kipeän tyhjennyksen tarpeessa, sellaisessa, ettei sitä selvästikään ole tapahtunut viime viikkoina. Haistakaa vaan kaikki paska! Myös ne jotka sitä käyttävät, ihan vain jotta balanssi olisi kohdillaan ja ettei asiasta päättävillä olisi yksinäistä.
Kuten yltä käy ilmi, asia ei ole varsinaisesti tänään ajankohtainen. Syy uuteen kirjoitukseen oli äskeinen kauppakäyntini. Hain pullon kolaa, sitä miehille mainostettua. Sitä siksi että pidän siitä, en siksi että sitä mainostetaan miehille, koska esim. nyt televisiossa pyörivä kevytkaljamainos miehille narisuttaa takahampaita, aivan kuten kaikki muukin mainostaminen mikä perustuu siihen että "kyllä nyt ÄIJÄNKIN kelpaa!" A-luokan lihansyöjät voi vetää pipon päähänsä. Mulla on semmonen sopimus jyrsijöitten kanssa että mä en aja niitten autoo eikä ne juo mun viinoja. SAATANA! Niin, pullon kolaa siis, ja paketin voileipärasvaa.
Lähikauppani on sitä kokoa, että se on sunnuntaisinkin auki, ja sellaisella paikalla, jossa lapset ja muut laitapuolenkulkijat ja huonot ihmiset hengaavat. Eivät pelkästään näin perjantai-iltaisin, vaan lähinnä aina. Olen huomannut parhaaksi tavaksi tällaisissa paikoissa pitää katseen tiukasti kolme astetta horisonttilinjan yläpuolella suoraan edessä, leuan kohti omia varpaita ja käynnin ripeänä. Yleensä se toimii. Silloin tällöin kauhu kouraisee munaskuita kun tajuaa, että joku lähistöllä yrittää kiinnittää huomiota.
"Voitsä hakee?" En muuttanut kävelyasentoani tai vauhtiani, tai mitään muutakaan. "Hei, voitsä hakee", pyyntö toistui, ja silmäkulmastani näin pienehkön massan lähestyvän itseäni. Ennen kuin jälkimmäinen lause oli ohi, olin kääntänyt katseeni lähestyvään olentoon, ja huomasin henkilön siinä viisitoistavuotiaaksi nuoreksi pitkätukaksi. "Mä sanoin etten voi", vastasi Juice pyyntöön tehdä laulu kappaleessan Dokumentti. Itse tyydyin lyhyeeseen sanaan "en" ja johonkin, josta en ollut itsekään aivan varma oliko se hymy vai äänetön naurahdus. Välittömästi käännettyäni katseeni takaisin kaupan ovenkahvaan kaverin sinänsä kohtelias lähestyminen alkoi kuitenkin suunnattomasti risoa. Ei siksi että se tehtiin, vaan siksi MITEN se tehtiin.
Kysymyksestä on helppo päätellä, että kaupasta olisi tarkoitus noutaa selkeästi alaikäisille junnuille jotakin. Omista vastaavista vuosistani on jonkin verran aikaa (ja silloinkaan ei koskaan kärkytty ostarilla, vaan pyydettiin kaverin isoveljeä tai vanhempaa kaveria kuormajuhdaksi, joka varmasti johtui siitä että mainitussa pikkukylässä kaikki tuntevat kaikki, mutta se ei kuulu tähän) enkä ole välttämättä mukana siinä, miten nämä jutut toimivat nykyään, mutta Carlos Santtaana! En minä voi tietää, mitä te haluatte mun hakevan! Ja mun mielestäni se pitäisi olla ihan ensisijainen asia mitä ilmoitetaan. Se ei myöskään olisi ongelmallista lisätä kysymykseen: "voitsä hakee kaljaa" tai "röökiä, voitsä hakee" kertoisi heti missä mennään. Sinälläänhän tällä ei ole väliä, koska en kuitenkaan hakisi, mutta hypoteettisessa tilanteessa sillä on! Laillisuus on eri asia, mutta noin moraalisesti ajatellen voisin kaljaa hakeakin jonkun pullon kaksi jossain tapauksessa, tupakkaa en missään tilanteessa. Myönnän että olen asian kanssa jokseenkin kaksinaismoralistinen, mutta imekää siitä! Mulla lienee siihen pääni sisäisesti oikeus.
Että nyt vähän puhtia siihen. Kello oli puoli yhdeksän, joten on hyvinkin mahdollista, että se mitä ikinä olikin tarve saada, voi jäädä tältä illalta saamatta. Tosin, kun ajattelee muita lähistöllä notkuvia, tuskin jää. Jos ovat vielä siinä kunnossa, että niille myydään.
Voisin tehdä testin, ihan vain jotta saisin hämmennettyä väkeä. Luulen että kaveri saattaisi mennä hiukan lukkoon, jos menisinkin ensi perjantaina samaan aikaan pyytämään siltä että "voitsä hakee". Paketin teetähän mä vaan haluaisin, mutta ei se sitä tietäisi. Ja paketin kierrättäisin asianmukaisesti. Vittu teidän kanssanne.
QB
torstai 10. huhtikuuta 2008
2. Viinan hinnasta, lasinsiruista ja yleisestä tahmaisuudesta
Tämän blogin maanollakohta oli parikymmentä kiloa lasimurskaa. Se useamman kymmenen entisen oluttuopin tuottama jäte oli levitetty keskikokoisen nuorisojuottolan tanssilattialle, tanssilattian ympärille ja lähimpiin nurkkiin. Tanssilattialla mellastavan apinalauman rytmisen sätkinnän ja tasaisen jalkojen siirtelyn vuoksi sirpaleet ajautuivat pikku hiljaa kuin valtameren pohjahiekka ikään pois parketilta, joten pääasiassa niitä oli enemmän tanssilattian ulkopuolella kuin reunojen sisällä. Tasaiseen tahtiin kuuluvien mossahtavien poks-äänien suunta kuitenkin paljasti lähteen.
"Silloin kun minä olin nuori" ei tässä tapauksessa tarkoita sitä, että nauraisin sille, miten ikätoverini olivat baari-ikään tullessaan fiksumpia kuin nykyiset yöllisten kerhotilojen uudet vierailijat, päin vastoin. Viittaan nimenomaan siihen aikaan, sillä nähtävästi iällä ei asian kanssa ole merkitystä (päätellen siitä, että ilmiö on nähdäkseni yhtä yleistä oli tiskihuoneen ikäjakauma sitten missä päin nuoria tai nuoria aikuisia tahansa). Siitäkin huolimatta: "kun minä olin nuori", tykättiin juoda viinaa. Viinaksi tässä lasketaan kaikki jossa alkoholia on tarkoituksella enemmän kuin käyneessä ruisleivässä: olut ja makeammat vastikkeet, drinkit, kukonhännät ja sensellaiset. Nykyään ei ilmeisesti tykätä, mikä ehkä kansanterveyden kannalta on hyvä, mutta ei varsinaisesti paranna baarikäytöstä. Epäilykseni heräsi, kun huomasin, miten paljon viinaa heitetään pois. Hukkaan. LATTIALLE.
"Kun minä olin nuori", juomat juotiin. Jotta ne pysyisivät laseissaan ja lasit ehjinä, ne laitettiin pöydälle tai tasolle tai jos joukossa oli väkeä tarpeeksi muodostamaan tanssilattialle ns. rinki, ne laitettiin lattialle ringin keskelle, siihen minne tyttöjen laukutkin. Nyt taas lasit heiluvat kädessä, loiskuen ympäriinsä, niin kauan kunnes kahden suullisen jälkeen kolme neljäsosaa täysi lasi lipeää, joko omia aikojaan tai johonkin törmätessä. Näin syntyy tahmeaa, iljettävää mönjää ja lasinsiruja. Palaan tähän pienen sivujuonteen jälkeen.
Jouduin korjaamaan näkemystäni siitä, ettei nykyään tykätä juoda, katsottuani oikein tarkasti ympärilleni ja visiteerattuani miestenvessassa. Kolaviina-siideri-kalja-lonkero-muhjun ja lasinsirujen seassa oli ihan uskomattomasti roskaa. Paikka muistutti enemmän kesäfestarien leirintäalueen solmukohtaa viimeisenä aamuyönä kuin edes huonotasoista (asteikolla huono - alle keskitason - normaali - hyvä - jotain, mitä en ole vielä nähnyt) anniskeluravintolaa. Voisi luulla, että myös henkilökunnassa on vikaa, mutta onhan tosiasia, ettei sitä kaikkea siivoa ehdi mitenkään siistiä yön aikana asiakkaiden seassa kun lisää tulee kaiken aikaa. Miesten vessassa törmäsin kahteen pörisijään. En puhu asiakkaista, vaan kärpäsistä. Enkä yhtään ihmettele, että siipiveikkoja kiinnostaa: koppivessapaperirullat ova järjestään lattialla ennen puolta yötä, ja paikka lainehtii. Minut opetettiin lapsena tekemään tarpeeni siististi ja määrättyihin paikkoihin. Tämä ei ilmeisesti ole kovin yleistä.
Jouduin siis korjaamaan näkemystäni juomisesta. Ei tällaista sikailua voi olla, jos ihmiset eivät juo juomiaan. Jos siis niitä on lattialla, ja niitä ilmeisesti myös juodaan, joko viinan hinta on laskenut tai elintaso noussut niin, että väki voi ostaa juotavaa paljon aiempaa enemmän. Ensimmäistä vaihtoehtoa en usko, koska mikään ei koskaan halpene. (Kaupassa oli muuten siksari keskiolutta litrahinnaltaan melkein puoli euroa kalliimpi kuin vastaavan valmistajan mäyräkoira. Eikö tätä vastaan pitänyt tulla joku laki vuodenvaihteessa?)
Nyt saattaa olla aiheellista toimia Keanu Reevesinä (no ok, paholaisen asianajajana, en olisi itsekään tajunnut) ja kysyä että eikö sitten mainitsemallani tavalla lasit esimerkiksi ringin keskellä kaatuile? Eikö "silloin ennen" laseja tippunut rikki lattialle? Kyllä, joskus saattoi joku kaatuakin. Kyllä, joskus putosi ja särkyi. Ennen rikkoutuminen oli niin harvinaista, että henkilökunta kävi siivoamassa sirut rikkalapiolla ja pyyhkimässä lätäkön kesken illan. Ennen tanssilattia oli joskus siivottomassa kunnossa, mutta useimmiten pitkälle iltaan kunnossa, jossa olisi voinut tanssia sukkasillaan. Teimme niin joskus. Useana kertana.
JUMALAUTA! Ei voi olla näin vaikeaa!
Lasinsirut kengänpohjassa parketilla? Sluiks! Olin kahdesti vähällä lentää selälleni. Tahmea tanssilattia / lattiat? Jalkaa nostaessa jännittää, mikä irtoaa ensin: jalka kengästä, kengänpohja, kenkä lattiasta vai lattia... siitä missä se nyt sitten onkin kiinni. Muhju on märkänä vain inhottavaa, kuivahtaessaan siitä tulee liimaa. Pyysin kaveria kaatamaan juomansa lattialle jalkojemme alle, jotta tanssi voisi jatkua. Ei onneksi suostunut.
Positiivista illassa oli opiskelijabileitten teeman suosimat HYVIN lyhyet hameet. Kun ei tarvitse edes kumartua nähdäkseen, onko hameen alla pikkarit vai ei, ei voi kuin suosia. Kyllä, olen mies. Yksinkertainen, säälittävä ja helposti miellytettävä mies. Lisää näitä.
Lopuksi haluan muistuttaa, että Ricky Martinin Un Dos Tres Maria oli hirveä kappale jo ilmestyessään, ja suuri osa jatkuvassa soitossa olevasta latinomusiikista renkutusta, jota ei pitäisi suvaita vuosituhannen vaihteen latinobuumin jälkeen. Jos pidettäisiin vaikka viiden vuoden tauko, ennen kuin kukaan soittaa ko. kappaletta uudestaan, se saattaisi jo maistua klassikolta. "En oo tätäkään kuullu pitkään aikaan!" The World will never know.
QB
P.S. Viestistä ei lopulta tullut kovin vihainen, joka oli alkuperäinen tarkoitukseni. Syytän välissä nukuttua yötä kiukun laantumiseen. Lupaan pyhästi (tai kuten Jack Bauer, annan sanani) että tämä tulee muuttumaan tulevissa postauksissa.
"Silloin kun minä olin nuori" ei tässä tapauksessa tarkoita sitä, että nauraisin sille, miten ikätoverini olivat baari-ikään tullessaan fiksumpia kuin nykyiset yöllisten kerhotilojen uudet vierailijat, päin vastoin. Viittaan nimenomaan siihen aikaan, sillä nähtävästi iällä ei asian kanssa ole merkitystä (päätellen siitä, että ilmiö on nähdäkseni yhtä yleistä oli tiskihuoneen ikäjakauma sitten missä päin nuoria tai nuoria aikuisia tahansa). Siitäkin huolimatta: "kun minä olin nuori", tykättiin juoda viinaa. Viinaksi tässä lasketaan kaikki jossa alkoholia on tarkoituksella enemmän kuin käyneessä ruisleivässä: olut ja makeammat vastikkeet, drinkit, kukonhännät ja sensellaiset. Nykyään ei ilmeisesti tykätä, mikä ehkä kansanterveyden kannalta on hyvä, mutta ei varsinaisesti paranna baarikäytöstä. Epäilykseni heräsi, kun huomasin, miten paljon viinaa heitetään pois. Hukkaan. LATTIALLE.
"Kun minä olin nuori", juomat juotiin. Jotta ne pysyisivät laseissaan ja lasit ehjinä, ne laitettiin pöydälle tai tasolle tai jos joukossa oli väkeä tarpeeksi muodostamaan tanssilattialle ns. rinki, ne laitettiin lattialle ringin keskelle, siihen minne tyttöjen laukutkin. Nyt taas lasit heiluvat kädessä, loiskuen ympäriinsä, niin kauan kunnes kahden suullisen jälkeen kolme neljäsosaa täysi lasi lipeää, joko omia aikojaan tai johonkin törmätessä. Näin syntyy tahmeaa, iljettävää mönjää ja lasinsiruja. Palaan tähän pienen sivujuonteen jälkeen.
Jouduin korjaamaan näkemystäni siitä, ettei nykyään tykätä juoda, katsottuani oikein tarkasti ympärilleni ja visiteerattuani miestenvessassa. Kolaviina-siideri-kalja-lonkero-muhjun ja lasinsirujen seassa oli ihan uskomattomasti roskaa. Paikka muistutti enemmän kesäfestarien leirintäalueen solmukohtaa viimeisenä aamuyönä kuin edes huonotasoista (asteikolla huono - alle keskitason - normaali - hyvä - jotain, mitä en ole vielä nähnyt) anniskeluravintolaa. Voisi luulla, että myös henkilökunnassa on vikaa, mutta onhan tosiasia, ettei sitä kaikkea siivoa ehdi mitenkään siistiä yön aikana asiakkaiden seassa kun lisää tulee kaiken aikaa. Miesten vessassa törmäsin kahteen pörisijään. En puhu asiakkaista, vaan kärpäsistä. Enkä yhtään ihmettele, että siipiveikkoja kiinnostaa: koppivessapaperirullat ova järjestään lattialla ennen puolta yötä, ja paikka lainehtii. Minut opetettiin lapsena tekemään tarpeeni siististi ja määrättyihin paikkoihin. Tämä ei ilmeisesti ole kovin yleistä.
Jouduin siis korjaamaan näkemystäni juomisesta. Ei tällaista sikailua voi olla, jos ihmiset eivät juo juomiaan. Jos siis niitä on lattialla, ja niitä ilmeisesti myös juodaan, joko viinan hinta on laskenut tai elintaso noussut niin, että väki voi ostaa juotavaa paljon aiempaa enemmän. Ensimmäistä vaihtoehtoa en usko, koska mikään ei koskaan halpene. (Kaupassa oli muuten siksari keskiolutta litrahinnaltaan melkein puoli euroa kalliimpi kuin vastaavan valmistajan mäyräkoira. Eikö tätä vastaan pitänyt tulla joku laki vuodenvaihteessa?)
Nyt saattaa olla aiheellista toimia Keanu Reevesinä (no ok, paholaisen asianajajana, en olisi itsekään tajunnut) ja kysyä että eikö sitten mainitsemallani tavalla lasit esimerkiksi ringin keskellä kaatuile? Eikö "silloin ennen" laseja tippunut rikki lattialle? Kyllä, joskus saattoi joku kaatuakin. Kyllä, joskus putosi ja särkyi. Ennen rikkoutuminen oli niin harvinaista, että henkilökunta kävi siivoamassa sirut rikkalapiolla ja pyyhkimässä lätäkön kesken illan. Ennen tanssilattia oli joskus siivottomassa kunnossa, mutta useimmiten pitkälle iltaan kunnossa, jossa olisi voinut tanssia sukkasillaan. Teimme niin joskus. Useana kertana.
JUMALAUTA! Ei voi olla näin vaikeaa!
Lasinsirut kengänpohjassa parketilla? Sluiks! Olin kahdesti vähällä lentää selälleni. Tahmea tanssilattia / lattiat? Jalkaa nostaessa jännittää, mikä irtoaa ensin: jalka kengästä, kengänpohja, kenkä lattiasta vai lattia... siitä missä se nyt sitten onkin kiinni. Muhju on märkänä vain inhottavaa, kuivahtaessaan siitä tulee liimaa. Pyysin kaveria kaatamaan juomansa lattialle jalkojemme alle, jotta tanssi voisi jatkua. Ei onneksi suostunut.
Positiivista illassa oli opiskelijabileitten teeman suosimat HYVIN lyhyet hameet. Kun ei tarvitse edes kumartua nähdäkseen, onko hameen alla pikkarit vai ei, ei voi kuin suosia. Kyllä, olen mies. Yksinkertainen, säälittävä ja helposti miellytettävä mies. Lisää näitä.
Lopuksi haluan muistuttaa, että Ricky Martinin Un Dos Tres Maria oli hirveä kappale jo ilmestyessään, ja suuri osa jatkuvassa soitossa olevasta latinomusiikista renkutusta, jota ei pitäisi suvaita vuosituhannen vaihteen latinobuumin jälkeen. Jos pidettäisiin vaikka viiden vuoden tauko, ennen kuin kukaan soittaa ko. kappaletta uudestaan, se saattaisi jo maistua klassikolta. "En oo tätäkään kuullu pitkään aikaan!" The World will never know.
QB
P.S. Viestistä ei lopulta tullut kovin vihainen, joka oli alkuperäinen tarkoitukseni. Syytän välissä nukuttua yötä kiukun laantumiseen. Lupaan pyhästi (tai kuten Jack Bauer, annan sanani) että tämä tulee muuttumaan tulevissa postauksissa.
1. Maljani on ylitsevuotavainen
Perkele. Niin vain käy joskus. Kun henkilökohtaisia sietomarginaaleja venytetään tarpeeksi, kuppi kaatuu, pajatso tyhjenee ja pankki räjähtää. Itselleni näin kävi eilen. Kun ärsyttäviä asioita vuosikausia patoaa, jossain vaiheessa engelsmanni lainaisi King James Versionia sanoin "my cup runneth over" eli suomalaisittain "kuohuu yli", toisin sanoen "nyt vittu riitti".
Mitä muuta silloin voi tehdä, kuin perustaa blogin, ja haukkua kaikki?
Hei, minä olen QB, ja minua kiristää. Hyvinkin moni asia, jos ihan tarkkoja ollaan, mutta mitä sitä nyt hiuksia halkomaan. Blogini tarkoituksena on haukkua kaikki. Se kattaa niin ihmiset, ihmisryhmät, ilmiöt, tuotteet kuin vaikkapa sanonnat tai sään. Tulen toistamaan itseäni. Tulen kiroamaan kun kirotuttaa. Ja jos joku loukkaantuu koska tuntee piston sydämessään, niin hyvä niin. Jos joku loukkaantuu jonkun muun puolesta, niin... no, teille on luvassa luku myöhemmin. Ja jos kaverini tuntevat, että "nyt se puhuu minusta", niin todennäköisesti teen juuri niin. Vihaan teitä myös. Mutta älkää ottako sitä henkilökohtaisesti: vihaan kaikkia tasapuolisesti, myös itseäni.
Viimeiseksi, ennen ensimmäistä lukua, haluan sanoa muutaman asian. Ensinnäkin, kun Vallankumous alkaa ja ihmiset laitetaan jonoon, ensimmäisenä ovat tekstiviestipalstoille viestejä lähettävät, blogien ja nettiuutisten kommentoijat, sekä blogaajat. Paskasakkia kaikki tyystin! Saa toki kommentoida, mutta on sitten ihan turha kuvitella, että sievistelen asiaa tai nyökkäilen. Jos haluatte äänenne kuuluviin, olkaa valmiita siihen että joku huutaa kovempaa ja rumemmilla sanoilla. Teistäkin, armaat mielipiteenilmaisijat, tulen kertomaan myöhemmin lisää.
Toiseksi, kieliopista. Pilkutan miten sattuu. Saatan kirjoittaa toisinaan monipolvisia, rakenteeltaan oikeasti virheellisiä virkkeitä. Osaan pääasiallisesti yhdyssanat. Käytän isoja kirjaimia ja välimerkkejä. Oletan, että mahdolliset (joo joo, te molemmat kaverit) kommentoijat yrittävät edes. Apinasuomea suoltavat syön elävältä, enkä puhu vertauskuvallisesti. Teen virheitä, aivan kuten tavallisetkin kuolevaiset, joten voitte olla varma, että iso kirjain sanojen "suomalainen", "turkulainen" ja "elokuu" alussa on ajatushäiriö. Sanan "turku" alussa olevan t-kirjaimen koko riippuu mielentilasta. Ja jos sydämessä on kaksi ämmää, toinen on mieluusti Anne Hathaway.
Kolmanneksi, ja vähemmän yllättäen, tykkään tisseistä. Tykkään myös pyllyistä, mutta vaikka niiden tuijottaminen on avariystävällisempää (takaapäin, poissa silmistä ja niinollen tulilinjalta), ne tulevat vasta puolennellatoista sijalla. Luultavasti. Joka tapauksessa, sanon tämän vain, jotta niiden ujuttaminen tekstin väliin ei kuulostaisi siltä, kuin vain yrittäisin ujuttaa niitä tekstin väliin, vaan koska minusta ne ovat sellainen hyvä universaali kivan jutun määritelmä, vähän kuin jäätelö olisi, jollei kukaan koskaan päättäisi pilata tunnelmaa sanomalla "ai minttujäätelö? Hyi, en voi sietää. Rommirusina on parasta."
Nyt kun tärkeät asiat on alta pois, voidaan aloittaa.
QB
Mitä muuta silloin voi tehdä, kuin perustaa blogin, ja haukkua kaikki?
Hei, minä olen QB, ja minua kiristää. Hyvinkin moni asia, jos ihan tarkkoja ollaan, mutta mitä sitä nyt hiuksia halkomaan. Blogini tarkoituksena on haukkua kaikki. Se kattaa niin ihmiset, ihmisryhmät, ilmiöt, tuotteet kuin vaikkapa sanonnat tai sään. Tulen toistamaan itseäni. Tulen kiroamaan kun kirotuttaa. Ja jos joku loukkaantuu koska tuntee piston sydämessään, niin hyvä niin. Jos joku loukkaantuu jonkun muun puolesta, niin... no, teille on luvassa luku myöhemmin. Ja jos kaverini tuntevat, että "nyt se puhuu minusta", niin todennäköisesti teen juuri niin. Vihaan teitä myös. Mutta älkää ottako sitä henkilökohtaisesti: vihaan kaikkia tasapuolisesti, myös itseäni.
Viimeiseksi, ennen ensimmäistä lukua, haluan sanoa muutaman asian. Ensinnäkin, kun Vallankumous alkaa ja ihmiset laitetaan jonoon, ensimmäisenä ovat tekstiviestipalstoille viestejä lähettävät, blogien ja nettiuutisten kommentoijat, sekä blogaajat. Paskasakkia kaikki tyystin! Saa toki kommentoida, mutta on sitten ihan turha kuvitella, että sievistelen asiaa tai nyökkäilen. Jos haluatte äänenne kuuluviin, olkaa valmiita siihen että joku huutaa kovempaa ja rumemmilla sanoilla. Teistäkin, armaat mielipiteenilmaisijat, tulen kertomaan myöhemmin lisää.
Toiseksi, kieliopista. Pilkutan miten sattuu. Saatan kirjoittaa toisinaan monipolvisia, rakenteeltaan oikeasti virheellisiä virkkeitä. Osaan pääasiallisesti yhdyssanat. Käytän isoja kirjaimia ja välimerkkejä. Oletan, että mahdolliset (joo joo, te molemmat kaverit) kommentoijat yrittävät edes. Apinasuomea suoltavat syön elävältä, enkä puhu vertauskuvallisesti. Teen virheitä, aivan kuten tavallisetkin kuolevaiset, joten voitte olla varma, että iso kirjain sanojen "suomalainen", "turkulainen" ja "elokuu" alussa on ajatushäiriö. Sanan "turku" alussa olevan t-kirjaimen koko riippuu mielentilasta. Ja jos sydämessä on kaksi ämmää, toinen on mieluusti Anne Hathaway.
Kolmanneksi, ja vähemmän yllättäen, tykkään tisseistä. Tykkään myös pyllyistä, mutta vaikka niiden tuijottaminen on avariystävällisempää (takaapäin, poissa silmistä ja niinollen tulilinjalta), ne tulevat vasta puolennellatoista sijalla. Luultavasti. Joka tapauksessa, sanon tämän vain, jotta niiden ujuttaminen tekstin väliin ei kuulostaisi siltä, kuin vain yrittäisin ujuttaa niitä tekstin väliin, vaan koska minusta ne ovat sellainen hyvä universaali kivan jutun määritelmä, vähän kuin jäätelö olisi, jollei kukaan koskaan päättäisi pilata tunnelmaa sanomalla "ai minttujäätelö? Hyi, en voi sietää. Rommirusina on parasta."
Nyt kun tärkeät asiat on alta pois, voidaan aloittaa.
QB
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)