Kauan ennen kasinoiden perustamista Amerikan alkuperäiset asukkaat keksivät, että kun maissinjyvää kuumentaa, se auki pamahtaessaan vapauttaa jyvän sisällä asuvan vihaisen jumalhengen. Lopputuloksena on vieläpä herkullinen eväs eläviin kuviin, lähimmän luolamaalausluolan seinillä olevien tarinoiden katseluun nuotion loisteessa.
"Apua, geenimanipuloitua ruokaa", huutavat hipit yhteen ääneen, ja vaikka on toki hyvä olla huolissaankin, esimerkiksi GM-viljalla on kuitenkin kiistatta hyviä puolia. "Mut ku geenimanipuloitua ruokaa ku syö, ja kato ku sä olet mitä syöt, niin ei niistä tiedetä tarkasti, voi olla että meistä tulee sammakoita ku semmosta syö", hipinretku jatkaa. Niin. Kun vain tulisikin, niin päästäisiin teistäkin.
Popcornin huono puoli on ikävät kuoret, jotka ovat johtava ientulehdusten aiheuttaja (Stetson-tutkimus, 2008) joutuessaan hampaitten väleihin ja hampaitten ja ienten väliin. Lisäksi aina silloin tällöin kupinmuotoinen kuori jää kiinni kielen takaosaan imaisten itsensä alipaineella kiinni lihaan. Ja sekös on ärsyttävää! Haukkua pitäisi intiaanit, mutta niitä on kohdeltu kaltoin sen verran pitkään, että olkoon. Popkornit ovat kuitenkin ihan hyviä.
Apuun voisi rientää geenimanipulaatio. Kannatan suuresti paukkumaissilajikkeiden muuntelua niin, että jyvä auki räjähtäessään joko pehmentää kuoren samankaltaiseksi sisällön kanssa, tai hajottaa sen olemattomiin. Roolipeleissäkin on kovan tason disintegrate-loitsuja!
Niin olisi kuorihuoli pois pyyhitty, ja popcornien syöntiin tuotaisiin takaisin se nautinto mikä niissä pitäisi olla. Ja jos ajatuksesi, rakas lukija, on "eihän toi jätkä tajua mitään, popcornin muodostuminen on riippuvainen nimenomaan kuoren ja ytimen erilaisen rakenteen suhteesta", voit imaista sukkaa. Tai vaihtoehtoisesti olisi oikein, että saat popcorninkuoren ikävästi hampaan väliin.
Toinen asia mikä kismittää ovat nettiadressit. Tietääkö joku, että joku sellainen olisi ikinä, milloinkaan tuottanut tulosta? No joo, ehkä n. 5 kertaa koskaan. Mutta ne ovatkin sitten olleet yleensä aiheesta, kuten että "Jericholle toinen tuotantokausi" (maailmanlaajuinen) tai "en millään keksi toista esimerkkiä, auttakaa!" (kotimainen).
En osaa päättää, kummat kaipaavat enemmän haukkuja, adressien tekijät vai niitä allekirjoittavat. Mikään ei tietysti estä nauramasta molemmille.
Kuvittelevatko adressien tekijät että niillä voidaan vaikuttaa? Varsinkin jos aihe on "enemmän pornoa televisioon" tai "Kaarlo Sarkia pois kirjastoista". Kyse ei ollut nettiadressista, mutta tämän vuoden juhannuskiertokirjeenä oli ilmeisesti pyyntö hidastella kassajonoissa, jotta päättäjät laskisivat oluen hintaa. Anteeksi, vittu, mitä? Ensinnäkään, olut ei ole liian kallista. Menkää töihin tai juokaa vähän vähemmän, saatanan köyhät. Toiseksi, miten helvetissä se vaikuttaa päättäjiin, miten se viesti menee perille, jos hidastelee jonoissa? Olen siinä uskossa, että kyseessä oli epäonnistunut juhannusläppä, eikä viestin alkuun pistäjäkään kuvitellut että kukaan hidastelisi, tai että millään olisi vaikutusta mihinkään, mutta sitä suuremmalla syyllä, MITÄ VITTUA?
Pahinta on toki, että viestiä kuitenkin lähetettiin eteenpäin, ja eteenpäin ja vielä eteenpäin. Niinhän kiertokirjeet tekevät. Niinhän nettiadressit tekevät. Ja ihmiset allekirjoittavat. Jos unohdetaan kaikki Aku Ankat ja Chuck Norrisit sieltä listalta, siltikään nimimäärä tai niiden aitous ei ole mitenkään varmennettavissa.
Ja ihmiset allekirjoittavat. Usein näkee sanottavan "eihän sillä ole mitään merkitystä kun ei noilla kuitenkaan mitään saavuteta, mutta allekirjoitin, asia on hyvä". Nettiadressit siis palvelevat ihmiselle lumelääkkeenä tarpeeseen vaikuttaa. Ei ole väliä, vaikuttaako oikeasti, kunhan voi tuudittautua ajatukseen että ainakin yritti. Tavallaan ihan ymmärrettävää, enkä taida jatkaa tätä ajatusketjua kovin paljon pidemmälle, koska pian se muuttuisi "fight the power 1984"-marmatukseksi. Eivät nettiadressit ole isoveljen keino pitää kansa ruodussa. Ne ovat tavallisen, mitäänsanomattoman kansalaisen väylä kuvitella itsensä tarpeelliseksi, oli sitten adressin perustaja tai allekirjoittaja.
Itse asiassa harkitsen tällä hetkellä nettiadressin perustamista. Se vaatisi päättäjiä nostamaan veroja yhdestä kahteen prosenttia, eli vain ihan vähän, ja näin saaduilla rahoilla geenimanipuloitaisiin popcorneista mukavammin syötäviä. Jos rahaa jää yli, voitaisiin perustaa iso elokuvateatteri, jossa syötäisiin näitä uusia popcorneja. Lisäksi eläimet voisi manipuloida tuottamaan ruusuntuoksuista lannoitetta maissin viljelyvaiheeseen. Näin minä vaikuttaisin yhteiskunnassa.
QB
maanantai 30. kesäkuuta 2008
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
12. Kesä! Eikä mitään tekemistä?
No ei niin! 15 tunnin työpäiviä (tai paremminkin -öitä), ja johan jää haukkuminen vähäiselle. Ilmat ovat kesäksi perseestä, mutta eipähän ole kuuma. Siltikin mieli on iloinen, lempeä, tyyni. Yritä tässä nyt haukkua sitten.
Siispä otan sivuaskeleen. Conan, mikä on parasta elämässä?
"Murskata viholliset, nähdä heidän juoksevan karkuun ja kuulla heidän naistensa valitus ja itkuvirret."
No se on sitten hyvä. Minun kesäinen hyvänmielenlistani, ei mitenkään erityisessä järjestyksessä, näyttää nyt tältä:
1. Ventovieraan hymy kun tälle avaa oven
2. Siivouspäivän ensimmäinen olut
3. Kun php/html/css/ie lopulta taipuu ihmisen tahtoon
4. Esikoiskirjailijat
5. Meri
6. Halvennushintalaput kaupan hyllyssä + arkkupakastin
7. Siisti nurmikko
8. Vanhojen ystävien tapaaminen pitkästä aikaa, jos mikään ei ole muuttunut
9. Lämmin sade, silloin kun siihen meneminen on vapaaehtoista, ei pakollista
10. Tuore vihta, ja sen tekeminen
Lisäksi on kivaa kun valmistuu välillä epätoivoiseltakin näyttäneen opiskelun päätteeksi, vaikka se ei mitään muutakaan. Lopuksi, vaikka 15 tuntia onkin turhan pitkään kerralla, on kuitenkin kiva kun on niitä töitä.
Lukija, mikä on parasta elämässä?
QB
Siispä otan sivuaskeleen. Conan, mikä on parasta elämässä?
"Murskata viholliset, nähdä heidän juoksevan karkuun ja kuulla heidän naistensa valitus ja itkuvirret."
No se on sitten hyvä. Minun kesäinen hyvänmielenlistani, ei mitenkään erityisessä järjestyksessä, näyttää nyt tältä:
1. Ventovieraan hymy kun tälle avaa oven
2. Siivouspäivän ensimmäinen olut
3. Kun php/html/css/ie lopulta taipuu ihmisen tahtoon
4. Esikoiskirjailijat
5. Meri
6. Halvennushintalaput kaupan hyllyssä + arkkupakastin
7. Siisti nurmikko
8. Vanhojen ystävien tapaaminen pitkästä aikaa, jos mikään ei ole muuttunut
9. Lämmin sade, silloin kun siihen meneminen on vapaaehtoista, ei pakollista
10. Tuore vihta, ja sen tekeminen
Lisäksi on kivaa kun valmistuu välillä epätoivoiseltakin näyttäneen opiskelun päätteeksi, vaikka se ei mitään muutakaan. Lopuksi, vaikka 15 tuntia onkin turhan pitkään kerralla, on kuitenkin kiva kun on niitä töitä.
Lukija, mikä on parasta elämässä?
QB
lauantai 14. kesäkuuta 2008
11. Mestarietsivä löytää
Microsoft on helppo haukkumisen kohde. Tiiätte kyllä: WINDOWS SUCKS! WINDOWS SUCKS!
No, jos ollaan ihan rehellisiä, Word on hyvä softa (ja muukin Office), W2K hyvä käyttöjärjestelmä, minulla ei ole ollut XP:n kanssa suurempia ongelmia koskaan (skippasin tosin pari ekaa vuotta julkaisun jälkeen), ja Vistaan en ole tutustunut. Windows ME oli irvikuva yhtään mistään, ja Bill Gatesilla olisi varaa kustantaa miehitetty Mars-lento.
Kuitenkin, mikään ei ylitä silkassa paskuudessaan windowsin perus-search-ominaisuuttta.
EVO! huutavat pienet nörtinpoikaset joka puolella. Haistakaa paska. Ei se toimi. Se ei aina ihan oikeasti löydä tiedostoja, joita koneella on, vaikka niitä ei olisi edes piilotettu. En tiedä miksi se näin tekee, mutta näin se vain tekee.
Se ei tee minkäänlaista indeksiä tiedostoista (ei sitä reaaliaikaisesti tarvitsisi tehdäkään, mutta kyllä putkeen toisen koko koneen kattavan haun olisi ihan kiva rullata läpi nopeammin, kuin ensimmäisen...), EIKÄ SE VITTU LÖYDÄ MITÄÄN, mikä on mielestäni (siis löytäminen) aika tärkeä ominaisuus HAKUOHJELMASSA.
Mulla ei ole tällä kertaa muuta sanottavaa, ja täytyy kuluttaa aikaa kuitenkin tiedostojen etsimiseen käsin. Ai miksi ne eivät ole jaoteltu selkeisiin kategorioihin? Ovat ne. Mutta niitä on paljon.
QB
No, jos ollaan ihan rehellisiä, Word on hyvä softa (ja muukin Office), W2K hyvä käyttöjärjestelmä, minulla ei ole ollut XP:n kanssa suurempia ongelmia koskaan (skippasin tosin pari ekaa vuotta julkaisun jälkeen), ja Vistaan en ole tutustunut. Windows ME oli irvikuva yhtään mistään, ja Bill Gatesilla olisi varaa kustantaa miehitetty Mars-lento.
Kuitenkin, mikään ei ylitä silkassa paskuudessaan windowsin perus-search-ominaisuuttta.
EVO! huutavat pienet nörtinpoikaset joka puolella. Haistakaa paska. Ei se toimi. Se ei aina ihan oikeasti löydä tiedostoja, joita koneella on, vaikka niitä ei olisi edes piilotettu. En tiedä miksi se näin tekee, mutta näin se vain tekee.
Se ei tee minkäänlaista indeksiä tiedostoista (ei sitä reaaliaikaisesti tarvitsisi tehdäkään, mutta kyllä putkeen toisen koko koneen kattavan haun olisi ihan kiva rullata läpi nopeammin, kuin ensimmäisen...), EIKÄ SE VITTU LÖYDÄ MITÄÄN, mikä on mielestäni (siis löytäminen) aika tärkeä ominaisuus HAKUOHJELMASSA.
Mulla ei ole tällä kertaa muuta sanottavaa, ja täytyy kuluttaa aikaa kuitenkin tiedostojen etsimiseen käsin. Ai miksi ne eivät ole jaoteltu selkeisiin kategorioihin? Ovat ne. Mutta niitä on paljon.
QB
maanantai 2. kesäkuuta 2008
10. Waterloo, I was defeated, you won the war
On yksi asia, mikä minua on vaivannut jo vuosia. Viitisentoista, itse asiassa. Tämä on valitettavasti henkilökohtaista, joten jos ette pysty samaistumaan, sori. Voitte vaikka imeä sukkianne sitten.
Aikanaan ala-asteella olin jo -ikäni huomioon ottaen luonnollisesti suhteessa- yhtä vankalla tietämyksellä varustettu nuoriherra. Meillä jokaisella on tarinamme kerrottavana vanhoista opettajistamme, mutta näin äkkiseltään mieleeni muistuu hyvin ikävä tapaus joka on kaihertanut siitä lähtien. Oli ala-asteen loppupuoli, ja oli englannitunti.
En muista oliko kyseessä kotitehtävä, vai annettiinko tunnilla aikaa tuottaa lopputulos. Ei sillä ole kuitenkaan varsinaisesti väliä. Tehtävä, sikäli kuin muistan (voi toki olla että kyse on myös omasta lähestymistavastani annettuun suoritteeseen, joka jo silloin oli hyvin omaperäinen ja älyllisyyttä stimuloiva), oli kirjoittaa lyhyehkö englanninkielinen teksti historiallisesta henkilöstä ensimmäisessä persoonassa. Se on siis minämuotoinen juttu, teille jotka nukkuivat äidinkielen tunnilla. Kuten minä tein.
Työthän luettiin luokan edessä, jokainen omansa. Tekstiä kirjoittaessani itse valitsin lyhytkasvuisen (tästä kuulemma kiistellään, mutta mies oli pisimmänkin mitan mukaan lyhyempi kuin minä, joten kääpiö) Napoleonin, vaikka en enää muistakaan, mistä miehen kommelluksesta kerroin. Tekstini alkoi yksinkertaisen suorasukaisesti "Hello, my name is Napoleon Bonaparte".
Kuvittele seuraavan dialogin omat "täh"-lauseeni sellaiseksi nuoren, aran pojan ilmeen ja äännähdyksen sekamelskaksi mitä tilanteessa voi päästä, kun ei ole aivan varma, mitä teki väärin, mitä kysyttiin, mitä pitäisi vastata ja miten täältä pääsisi pois. Olen sen jälkeen oppinut olemaan väenpaljouden edessä. Alasti.
Minä: "Hello, my name is Napoleon Bonaparte." (Opettajan plussaksi on laskettava, että puoliksi nielaisin Bonaparten, koska en ollut varma miten se olisi tullut lausua. Se ei kuitenkaan selitä seuraavaa...)
Opettaja: "Mitä se on?"
Minä: "Täh?"
Opettaja: "Mitä se on englanniksi?"
Minä: "..."
Opettaja: "Mitä Punaparta on englanniksi?"
Minä: "Täh?"
Opettaja: "Se on Redbeard. Napoleon Redbeard."
Minä: "Redbeard?"
Opettaja: "Hyvä. Jatka vain."
Olen varma, että tämä on käännekohta, jossa menetin uskoni suomalaiseen koululaitokseen, ja tämän jälkeen olen seurannut uskollisesti Tuntemattoman sotilaan Kapteeni Kaarnan unohtumatonta ohjetta Lehdolle: "Oppimiseen ei koskaan olla liian vanhoja. Kannattaa aina tietää enemmän. Aloittakaa historiasta."
Luen, kirjoitan ja kuuntelen englantia nykyään kiitettävästi (paitsi Battlestar Galacticaa, koska ihmiset mumisevat, Edward James Olmos <3, mutta puheesta on hankalaa saada selkoa), kuten tein, jälleen suhteessa, silloinkin. Tänä päivänä englanniksi puhumisessa ei ole muuta ongelmaa kuin että silloin pieni arka poika nostaa päätään. Tilanteen ollessa hallinnassa myös puhuminen on ensiluokkaista. Kuka on vastuussa?
Terroristit. Se on ilmeisesti hyvä selitys, ja Napoleonkin olisi ollut hätää kärsimässä.
QB
Aikanaan ala-asteella olin jo -ikäni huomioon ottaen luonnollisesti suhteessa- yhtä vankalla tietämyksellä varustettu nuoriherra. Meillä jokaisella on tarinamme kerrottavana vanhoista opettajistamme, mutta näin äkkiseltään mieleeni muistuu hyvin ikävä tapaus joka on kaihertanut siitä lähtien. Oli ala-asteen loppupuoli, ja oli englannitunti.
En muista oliko kyseessä kotitehtävä, vai annettiinko tunnilla aikaa tuottaa lopputulos. Ei sillä ole kuitenkaan varsinaisesti väliä. Tehtävä, sikäli kuin muistan (voi toki olla että kyse on myös omasta lähestymistavastani annettuun suoritteeseen, joka jo silloin oli hyvin omaperäinen ja älyllisyyttä stimuloiva), oli kirjoittaa lyhyehkö englanninkielinen teksti historiallisesta henkilöstä ensimmäisessä persoonassa. Se on siis minämuotoinen juttu, teille jotka nukkuivat äidinkielen tunnilla. Kuten minä tein.
Työthän luettiin luokan edessä, jokainen omansa. Tekstiä kirjoittaessani itse valitsin lyhytkasvuisen (tästä kuulemma kiistellään, mutta mies oli pisimmänkin mitan mukaan lyhyempi kuin minä, joten kääpiö) Napoleonin, vaikka en enää muistakaan, mistä miehen kommelluksesta kerroin. Tekstini alkoi yksinkertaisen suorasukaisesti "Hello, my name is Napoleon Bonaparte".
Kuvittele seuraavan dialogin omat "täh"-lauseeni sellaiseksi nuoren, aran pojan ilmeen ja äännähdyksen sekamelskaksi mitä tilanteessa voi päästä, kun ei ole aivan varma, mitä teki väärin, mitä kysyttiin, mitä pitäisi vastata ja miten täältä pääsisi pois. Olen sen jälkeen oppinut olemaan väenpaljouden edessä. Alasti.
Minä: "Hello, my name is Napoleon Bonaparte." (Opettajan plussaksi on laskettava, että puoliksi nielaisin Bonaparten, koska en ollut varma miten se olisi tullut lausua. Se ei kuitenkaan selitä seuraavaa...)
Opettaja: "Mitä se on?"
Minä: "Täh?"
Opettaja: "Mitä se on englanniksi?"
Minä: "..."
Opettaja: "Mitä Punaparta on englanniksi?"
Minä: "Täh?"
Opettaja: "Se on Redbeard. Napoleon Redbeard."
Minä: "Redbeard?"
Opettaja: "Hyvä. Jatka vain."
Olen varma, että tämä on käännekohta, jossa menetin uskoni suomalaiseen koululaitokseen, ja tämän jälkeen olen seurannut uskollisesti Tuntemattoman sotilaan Kapteeni Kaarnan unohtumatonta ohjetta Lehdolle: "Oppimiseen ei koskaan olla liian vanhoja. Kannattaa aina tietää enemmän. Aloittakaa historiasta."
Luen, kirjoitan ja kuuntelen englantia nykyään kiitettävästi (paitsi Battlestar Galacticaa, koska ihmiset mumisevat, Edward James Olmos <3, mutta puheesta on hankalaa saada selkoa), kuten tein, jälleen suhteessa, silloinkin. Tänä päivänä englanniksi puhumisessa ei ole muuta ongelmaa kuin että silloin pieni arka poika nostaa päätään. Tilanteen ollessa hallinnassa myös puhuminen on ensiluokkaista. Kuka on vastuussa?
Terroristit. Se on ilmeisesti hyvä selitys, ja Napoleonkin olisi ollut hätää kärsimässä.
QB
9. Saunan takana on halkoja
Pahoittelen syvästi että pari viime viikkoa jäivät väliin. Kirjoittajan blokkini on edelleen aktiivinen, myös muissa jutuissa kuin tässä blogissa, eli minä passiivinen. Yritän jotenkin, jossain välissä, korvata sen jotenkin. En tosin uskalla luvata kesästä mitään, jos pitelee kivoja ilmoja, kuten nyt on.
Tänään pari yksittäistä lyhäriä.
Huonot häviäjät
Ja nyt puhutaan siis peleissä ja leikeissä ja sensellaisissa häviämisestä. Jos vaan on yksinkertaisesti häviäjä, se on voi voi.
On ihan ymmärrettävää, jos lapset ja nuoretkin eivät osaa käsitellä häviämistä, mutta kun aikuinen ihminen paiskoo pelilaudat menemään ja alkaa kiukutella, alkaa haastaa riitaa tai käy käsiksi, on katujyräaika. Ja jos kyseessä oli rahasta pelaaminen, niin ainakin sitä piti tietää mihin lähti mukaan. Jälkipelit ja tappion kalkki kuuluvat peliin kuin peliin, mutta se on aivan eri asia kuin vinkuminen ja tuittuilu. Tiedän ihmisiä, jotka ovat niin huonoja häviäjiä, että jokainen lautapelisessio omien lasten kanssa päättyy itkuun ku aikuinen ihminen saa itkupotkuraivarin ja paiskoo Afrikan tähden seinään kun häviää jälkikasvulleen. On se kilpailuvietti kiva juttu!
Mainostoimistot
Kun aloin kirjoittaa tätä blogia pari kuuta takaperin, tein periaatepäätöksen, etten koskisi ajankohtaisiin juttuihin, vaan keskittyisin universaaleihin tapauksiin. Nyt on kuitenkin pakko käynnistää katujyrä. Mainokset. Muistan, miten 90-luvulla kirottiin sitä miten huonoja mainoksia televisiosta tulee. Voi kun silloin olisi osattu ennakoida, miten ÄRSYTTÄVIÄ mainoksia seuraavan vuosikymmenen loppupuolella televisiosta tarjoillaan.
Vierivät pantterit: idea on ihan hauska (karkitkin hyviä, ostin pussin ennen kuin olin nähnyt yhtään mainosta, EN OSTA ENÄÄ!) mutta bändin tyypit umpikiristäviä, varsinkin se eniten äänessä oleva kaveri "oikeessa suhteessa, sitä jengi haluu". KATUJYRÄLLÄ YLI!
"Jalkoja särkee": jonkun särkylääkkeen, olisiko aspirinin mainos. "Mut ei mun pää oo kipee, jalkoja särkee". Sanoit sen jo. TYHMÄ! ANSAITSET SEN KIVUN!
Hesen joku kampanjapurilainen: "mamma mia mozarella ja saalami". En mene enää ikinä Hesburgeriin. En milloinkaan tämän auringon alla.
Ja lista on loputon, kaiken maailman mobiiliviihdemainokset olivat vain alkusoitto, eivätkä enää lähellekään ärsyttävimmästä päästä.
Mainostoimistot! Nyt järki käteen! On kovasti vaikeaa saada ihmisten huomio, mutta ei näin. Ei näin!
Hienot biisit
"Kuuntele tän sanat oikein kunnolla, täs on siis upee biisi. Porukka ei tajuu, kuuntele sanat." Joo, hyvä ne onkin kuunnella tässä metelissä, ja ei, ne ei kuitenkaan puhuttelisi juuri mua, vaikka ne tekeekin niin sulle. Tilanteen raivostuttavuutta on vaikea pukea sanoiksi, mutta JOKAINEN tietää sen tyypin, ja sen kappaleen, ja sen tilanteen. Tiedättehän? Tuletteko katujyrän ohjaimiin kanssani?
Hä, vittuileksä?
"Vittuiletsä? Hä, vittuileksä? Mitä? Mitä sä alat vittuilemaan? No miks sitten alat vittuilemaan? Vittuilethan. No tollai vittuilemalla!" Fill in the blanks. You know the drill. Päissään olevilta riidanhaastajilta tämän vielä jotenkin tajuaa, koska joskus on itselläkin känni mennyt pahaan luuppiin, mutta että selvinpäinkin, yli 13-vuotiaana? MITÄ VITTUA?
Vittuile vaan
Hauskan tekstin, varsinkin visuaalisesti kivan, sisältävä paita voi olla hieno ja jopa hauska. "Minulle ei vittuilla"-paita ei ole. Varsinkaan jos se on kuuskytkiloisen kynäniskan päällä. Tosin ilman sitä ei olisi hihityttävää "minulle vittuillaan"-paitaa.
Ei, se ei ole sillai hauskasti omaperäinen, jos sellaisia näkee päivittäin. Juntteja ne on.
Ihmiset, jotka aloittavat
Sellaiset ihmiset, jotka aloittavat asioita. Kuten blogeja. Ihmiset jotka eivät kuitenkaa saata aloittamiaan asioita loppuun, tai jos kyse on jatkuvasta jutusta, pidä edes hiukan sinne päin lupaamiaan asioita. Kuten päivitystahtia. Kuulen katujyrän kaukaista ääntä.
QB
Tänään pari yksittäistä lyhäriä.
Huonot häviäjät
Ja nyt puhutaan siis peleissä ja leikeissä ja sensellaisissa häviämisestä. Jos vaan on yksinkertaisesti häviäjä, se on voi voi.
On ihan ymmärrettävää, jos lapset ja nuoretkin eivät osaa käsitellä häviämistä, mutta kun aikuinen ihminen paiskoo pelilaudat menemään ja alkaa kiukutella, alkaa haastaa riitaa tai käy käsiksi, on katujyräaika. Ja jos kyseessä oli rahasta pelaaminen, niin ainakin sitä piti tietää mihin lähti mukaan. Jälkipelit ja tappion kalkki kuuluvat peliin kuin peliin, mutta se on aivan eri asia kuin vinkuminen ja tuittuilu. Tiedän ihmisiä, jotka ovat niin huonoja häviäjiä, että jokainen lautapelisessio omien lasten kanssa päättyy itkuun ku aikuinen ihminen saa itkupotkuraivarin ja paiskoo Afrikan tähden seinään kun häviää jälkikasvulleen. On se kilpailuvietti kiva juttu!
Mainostoimistot
Kun aloin kirjoittaa tätä blogia pari kuuta takaperin, tein periaatepäätöksen, etten koskisi ajankohtaisiin juttuihin, vaan keskittyisin universaaleihin tapauksiin. Nyt on kuitenkin pakko käynnistää katujyrä. Mainokset. Muistan, miten 90-luvulla kirottiin sitä miten huonoja mainoksia televisiosta tulee. Voi kun silloin olisi osattu ennakoida, miten ÄRSYTTÄVIÄ mainoksia seuraavan vuosikymmenen loppupuolella televisiosta tarjoillaan.
Vierivät pantterit: idea on ihan hauska (karkitkin hyviä, ostin pussin ennen kuin olin nähnyt yhtään mainosta, EN OSTA ENÄÄ!) mutta bändin tyypit umpikiristäviä, varsinkin se eniten äänessä oleva kaveri "oikeessa suhteessa, sitä jengi haluu". KATUJYRÄLLÄ YLI!
"Jalkoja särkee": jonkun särkylääkkeen, olisiko aspirinin mainos. "Mut ei mun pää oo kipee, jalkoja särkee". Sanoit sen jo. TYHMÄ! ANSAITSET SEN KIVUN!
Hesen joku kampanjapurilainen: "mamma mia mozarella ja saalami". En mene enää ikinä Hesburgeriin. En milloinkaan tämän auringon alla.
Ja lista on loputon, kaiken maailman mobiiliviihdemainokset olivat vain alkusoitto, eivätkä enää lähellekään ärsyttävimmästä päästä.
Mainostoimistot! Nyt järki käteen! On kovasti vaikeaa saada ihmisten huomio, mutta ei näin. Ei näin!
Hienot biisit
"Kuuntele tän sanat oikein kunnolla, täs on siis upee biisi. Porukka ei tajuu, kuuntele sanat." Joo, hyvä ne onkin kuunnella tässä metelissä, ja ei, ne ei kuitenkaan puhuttelisi juuri mua, vaikka ne tekeekin niin sulle. Tilanteen raivostuttavuutta on vaikea pukea sanoiksi, mutta JOKAINEN tietää sen tyypin, ja sen kappaleen, ja sen tilanteen. Tiedättehän? Tuletteko katujyrän ohjaimiin kanssani?
Hä, vittuileksä?
"Vittuiletsä? Hä, vittuileksä? Mitä? Mitä sä alat vittuilemaan? No miks sitten alat vittuilemaan? Vittuilethan. No tollai vittuilemalla!" Fill in the blanks. You know the drill. Päissään olevilta riidanhaastajilta tämän vielä jotenkin tajuaa, koska joskus on itselläkin känni mennyt pahaan luuppiin, mutta että selvinpäinkin, yli 13-vuotiaana? MITÄ VITTUA?
Vittuile vaan
Hauskan tekstin, varsinkin visuaalisesti kivan, sisältävä paita voi olla hieno ja jopa hauska. "Minulle ei vittuilla"-paita ei ole. Varsinkaan jos se on kuuskytkiloisen kynäniskan päällä. Tosin ilman sitä ei olisi hihityttävää "minulle vittuillaan"-paitaa.
Ei, se ei ole sillai hauskasti omaperäinen, jos sellaisia näkee päivittäin. Juntteja ne on.
Ihmiset, jotka aloittavat
Sellaiset ihmiset, jotka aloittavat asioita. Kuten blogeja. Ihmiset jotka eivät kuitenkaa saata aloittamiaan asioita loppuun, tai jos kyse on jatkuvasta jutusta, pidä edes hiukan sinne päin lupaamiaan asioita. Kuten päivitystahtia. Kuulen katujyrän kaukaista ääntä.
QB
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)