Olen intercityn eteisessä ensimmäisenä ulostautumassa. Kun ovi siirtyy sivuun, sen takana on toinen ovi. Tämä ulompi ovi ei ole muovia ja metallia, se on toppatakkeja ja raskaita kantamuksia. Sisään yrittävät jonottavat aivan oven edessä muurina, eivätkä väistä ellen törmää päin. Ja päin on törmättävä, sillä sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, eikä sitä voi kiertää. Täytyy mennä läpi. Kuulen takanani tuhahduksia. Ai se olikin siis minun vikani?
Olen paikallisjunassa yrittämässä ulos toisena. Edessäni on vanhempi rouvashenkilö. Kun ovet lipuvat syrjään, mamma laskeutuu portaat, astuu laiturille... ja PYSÄHTYY. Sitä aletaan pukea sormikkaita, katsoa karttaa tai matkalippuja, tutkia ympäristöä lähimmän kolikkopokerin toivossa tai mitä tahansa muuta, mutta ei siirrytä kolmea askelta eteenpäin jotta muut mahtuisivat kulkemaan.
Joskus tämä tapahtuu ostoskeskuksiin tullessa. Maailman välke ja kimallus salpaavat Matkaajan hengen, ja täysstoppi tehdään ensimmäisellä askeleella liukuovien jälkeen. Itse Morgothin balrog ei pääsisi ostoksille ajallaan. YOU SHALL NOT PASS!
Pahinta tämä on tietysti liukuportaissa. Näissä Pysähtelevä Matkaaja seisahtuu välittömästi astuttuaan hihnalta. Ongelmana on, että liukuportaissa takaa tuleva ei pysty itse säätelemään seisakkeelletulovauhtiaan. Paikalleen jähmettyneen hämmästelijän selkä lähenee uhkaavasti. Loikkaanko kaiteen yli? Lähdenkö pakittamaan liukua vasten? Takanani tulee lisää väkeä! Viime hetkellä seisahtunut ottaa puoli askelta eteenpäin ympärilleen kuikuillessaan (etsii todennäköisesti karttakirjojen osastoa, harmin kenkku, tässä kerroksessa on pelkkiä muotivaatteita ja vihanneksia), jolloin tilaa Pysähtelevän Matkaajan ja liukuportaiden väliin jää tilaa puolelle ihmiselle. Sain hieman lisäaikaa päätöksiin. Änkeän Matkaajan ja kaiteen välistä. Kuulen takaani tuhahduksen.
Marketin tavarakanjonin katkaisee poikittain olevat ostoskärryt. Olo on kuin postivankkureitani yritettäisiin ryöstää, ja pälyilen epäilevästi hyllyjen päälle. Ei intiaaneja vuorilla.
"Miksi maleksitaan, vaadin tietää syyn", lauloi Juice Leskinen. Ymmärrän tavallaan, että uuteen tilaan (esim. lähimarketti on joka käynnillä aina uusi) kuten kauppaan, asemalaiturille ja kaupunkiin jossa ko. laituri sijaitsee, uuteen kerrokseen tai toiseen huoneeseen tuleminen on yllättävää, eikä voi heti olla varma mihin suuntaan pitäisi lähteä. Ei pitäisi kuitenkaan olla ylivoimaisen vaikea tehtävä ajatella hieman muita ja ottaa muutama askel kulkuväylältä, ennen kuin alkaa mielikartan ja aavistuskompassin kanssa suunnistaa kohti seuraavaa etappia tai kartoittaa sitä mielikarttaa silmämääräisesti. Jos karavaanari on teiden tukko, tällainen kaverivaraani on ovien ja käytävien ja portaiden.
Vaihtoehtona on toki myös että ängetään hirveällä tungoksella ja paineella lukematta ollenkaan ympäristöä helpompien kulkuteiden johdosta. Reitinhakualgoritmit huutavat hoosiannaa kun olemattomalla tekoälyllä varustetut NPC:t puskevat yli ihmisten ja pienimmästä ja hankalimmasta raosta mitä löytyy, sillä tuollahan siintää alennusten auvoisa onnela. Tämä sakki ei pärjäisi päivääkään Tuhon jälkeisessa, luonnon takaisin valtaamassa maailmassa, jossa ympäristön huomiointi ja huomioinnilla saadun tiedon hyväksikäyttäminen on elintärkeää.
Tulisipa jo pian. Siinähän pakenevat villipetoja oville pysähdellen.
ps. Ostoskärryt pitkittäin siihen käytävälle, kiitos.
