7. Sivuraiteella tasapainottelua

Vappu verotti. Viime torstain tekstin kirjoittaminen siirtyi ensin lauantaille, ja sitä myöten tälle viikolle. Nyt oli siis ensimmäinen väliin jäänyt viikko. Toivottavasti ei tule tavaksi. Varsinkin, kun tällä kertaa haukunnan kohteena oleva asia oli itselle ajankohtaista viime viikolla.

Joukkoliikenne. Junat. Nykypäivän pimeitä paikkoja, joissa pieni ihminen kohtaa nimettömiä kauhuja ja huomaa mielenterveytensä valuvan hiekan lailla sormien välistä. Itse Lovecraft olisi rakentanut sanoillaan junaradan hulluuden vuorille, jos olisi matkustanut enemmän suomalaisilla junavuoroilla.

Edes rautatieyhtiön kivimiehet eivät pystyisi matkustamaan stoalaisella tyyneydellä, ja vaikka ilmiö onkin pahimmillaan pääkaupunkiseudun paikallisjunissa, eivät kaukojunavuorotkaan ole täysin turvassa. On muutama ihmisryhmä, joita varten pitäisi olla oma häkkivaunu. Apinat heitelköön toisiaan kakalla. Jokaiseen junaan voitaisiin nimittää lisäksi Salamakonnari, sähköpiiskalla varustettu konduktööri. Salamakonnari voisi raippoa häkeissään temmeltäviä b-luokan kansalaisia aina kun näiden toiminta alkaisi lähteä hanskasta, tai vaikka ihan muuten vain. "Pelote säilyy", perusteli kalapuikkoviiksiensä takaa puhuva Repomies tv-sarjassa Pasila. Hyvä ohje on se.

Minkälaiset ihmiset sitten laitettaisiin häkkivaunuun sähköpiiskoilla ohjaten, ja miksi?

Juttuseuraa hakevat humalaiset

Asiat ja aiheet vaihtelevat, mutta yhteistä on olla hiukan jyrkemmin jotain mieltä kuin allekirjoittanut. Oli se sitten pientä ihmistä huijaavat kasvottomat herrat ja yhtiöt ja valtio, ruoan hinta tai "noi tytöt tuolla". Jos pyydät kohteliaasti painumaan vittuun, "en mä millään pahalla, tässä vaan tutustun". Jos vaieten välttelet, olet kohta paras kaveri ja "ymmärrät niin hyvin". Ja jos henkilökunta huomauttaa jotakin, vaihdetaan paikkaa, ollaan viisi minuuttia hiljaa, ja aletaan sama asia alusta lähimmälle vieressä istuvalle. Yleensä aloittaen, "mä kaikessa rauhassa yritin..."
Saatana.

Keski-ikäiset, usein laivalta takaisin maakuntaan palaavat, todennäköisesti humalaiset naisporukat

Voi sitä metelin määrää! Nyt ollaan niin nuorekkaita ja poissa kotoa ja humalassa ja meillä on niin hauskaa, ettekö te ihmiset nyt tajua? Häiriköinti samantyyppistä kuin yllä, paitsi kovaäänisempää, ja yleisten mukayhteiskunnallisten asioiden sijasta joko tämän työporukan alaan liittyvää tai sitten hihihi-pikkutuhmaa. Myötähäpeän määrä on suunnaton!

Teinit

Enkä viittaa tässä ikään, vaikka se yleensä korreloikin. Vittu vittu vittu perkele, vittu saatana. Isoa ääntä. Kälätystä. Täydellistä kanssamatkustajien huomioonottamattomuutta. Parasta on paikallisjunissa, joissa nämä vätykset saattavat istua viereen. Ja niiden syliin istuu muita. Ja sitten aletaan kiehnata tai tapella tai pyöriä tai retkottaa. Hei, minäkin olen tässä! "Ja toi yks vaan tuijottaa ikkunasta." No älä vitussa, kun toinen vaihtoehto on katsella teitä.

Puhelimeen puhujat

Tavallisessa puhumisessa ei ole mitään vikaa. Osa ihmisistä kuitenkin puhuu puhelimeensa niin kovalla äänellä, että jopa toisesta päästä vaunua puheensorinan yli on kuultavissa. Tai tyhjässä vaunussa puhutaan selkeästi hyvin korotetulla äänellä, vaikka puhelimen välityksellä ei ole käynnissä riitatilanne. Turpa kiinni nyt!

Toinen puhelinraiskaajaryhmä on (usein yllä olevassa teinisakissa) se joka riitelee puhelimen välityksellä, yleensä parisuhteensa toisen osapuolen kanssa. Ei, sun ei tarvitse karjua sinne puhelimeen. Sulje se. Karju kotona. Vittu saatana!


Useisiin näistä ongelmaryhmistä liittyy vielä olennaisena osana haju. Oli se sitten liikaa hajuvettä (naisryhmät), vanha viina (humalaiset), kakstahtigaso (teinit) tai kateus (puhelimeen huutajat, niillä on varmasti uudempi luuri kuin minulla). Aina voi katsoa toiseen suuntaan. Näin joukkoliikenteessä rasitukseen joutuvat aisteista haju, kuulo ja tunto (vieressä istuvasta), ja matkasta suuhun jää paskan maku. Lisäksi intercityissä ilmeisesti vuotaa vessa luvattoman usein, ainakin voimakkaasta kusenhajusta päätellen. Itse olen oikeutettu alennushintaiseen lippuun, mutta jos matkasta tarvitsisi maksaa täysi hinta, en miettisi kovin pitkään kulkeako julkisella vai omalla autolla. Matkustusmukavuus, vaikka ei itse tarvitsekaan ajaa ja voisi vaikka nukkua ellei kakaroitten meteli olisi niin järkyttävä ettei edes kuulokkeista soljuva mielimusiikki sitä onnistu peittämään, on niin perseestä ettei oikein voi enää puhua mukavuudesta, ja hinta kallis. Dna on halpaa, kun totalitäärinen maailmanvaltio alkaa nipsutella sukulinjoja poikki keisarinvaltani alla.

Soramontulle kuljettaminen on helppoa. Häiriköt ovat jo valmiiksi junissa.

QB