Kun nyt sitten ilmeisesti tämä onkin musiikkiblogi. Oikeastaan tässä piti olla teksti otsikolla "Natsit olivat oikeassa", mutta ehkä se sitten joku toinen päivä. Se ei kerro siitä mitä luulet.
Tähän vähän alkuun paljastuksia, jotka eivät kuulosta miltään paitsi jos tuntee minut ja eivät oikeastaan siltikään koska olen vähän sellainen. Että ketä nyt oikeastaan yllättää. Eipä niin. Niin että.
Yksi. Vain elämää. Se ohjelma siis. Ohitin ekan kauden koska jotain typerää muusikkorealitya ja reality on rikos ihmiskuntaa vastaan. Mutta sitten mulle näytettiin videoita kauden esityksistä, ja siellähän oli oikein hyvejä versejointeja seassa. Tykkään kovasti kun kappaleita versioidaan ja remiksaillaan ja varsinkin toisiin musiikkityyleihin. Niin sehän oli sitten oikein toimivaa kun Cheek puhelinlangatlauloi ja Erin mitätännejäi ja niineespäin. Niin oon sitten seuraavat kaudet katsellut puolisilmällä sen realitypöljäilyn ja itkun tuhertamisen ja puolellatoista silmällä itse esitykset. "Aika syvissä vesissä mentiin silloin" tuntuu olevan aika heittämällä se polttoaine, millä tässä maassa tehdään kappaleita, sikäli kuin historiikkiosuuksien dokumentarismiin on luottaminen, mutta laulaahan sen Heikki Kuulakin Pyhimyksen 6:05-kappaleessa: "Suruaan pikku poika laulelee, onnellinen mies ei lauluja tee." Tämä epsanjakausi on kuitenkin jäänyt välistä ja nyt päädyin tsekkaamaan biisejä.
Kaksi. Yö. Se bändi siis. Yölle on kiva naureskella. Se on semmoista helppoa, vähän kuin kusta tarkoituksella ohi. Ei mulla oikeasti ole bändistä erityisen vahvaa mielipidettä. En erityisemmin piittaa, meneehän tuo suht kivuttomasti taustalla jos joku haluaa kuunnella. Paitsi sitten pari vanhaa hittiä, jotka on ihan santanan kovia. Ihan perussettiä, Laulu rakkaudelle, Tia-Maria, Niin paljon me teihin luotettiin, Joutsenlaulukin on ihan ok. Ja sitten on Ihmisen poika.
Kolme. Jumala-allegoriat. Ihmisen tarinallinen vertautuminen kaikkivaltiaisiin. Koska universumi on ihmeellinen ja Pyhimyksen (pun not intendentti) sanoin: "ja sunnuntaina ihminen jumalan loi". Sillä tavalla heikko kohta, vaikka olisi vähän vähemmän hienovaraistakin. Ei kuitenkaan siis ihan niin naamaan hierottua kuin Man of Steelin avaruus-Jeesus Superman, mutta aika selkeistä linjoista voidaan silti puhua.
Ready. Steady.
Tässä on nyt jo aika hyvin vihjauksia siitä mistä tässä on kyse. Mutta luulen ettette siltikään arvaa oikein, mihin tämä johtaa. Kyse on siis Irinan (Vain elämää-)versioinnista Yön kappaleesta Ihmisen poika. Välihuomautuksena tykkään kovasti Irinan musiikista. Otetaanpa tähän vähän liitteitä.
Yksi. Sanat.
Jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaan
Ennen kuin loppuun iltasadun saan
Mä istun hetken ja mietin maailmaa
Ihmisen poikaa se odottaa
Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan
Ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan
Hän siinä kylkeänsä kääntää, miehekkäästi ääntää
Hän matkaa taittaa linnunradallaan ja nukkuu vaan
(V)oi kunpa matkas onneksi koituis
Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaampi kuin
Isäs milloinkaan
Kunpa oppisit ajattelemaan
Niin poika kiskoo pojan unta sikeää
Kehtolaulu kesken taas kerran jää
Liukenee yöhön murheet aikuisen
Ihmisen poikaa kun katselen
Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit
Me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen
(Mun) silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, sä matkaa teet
Kerto(Sulkeissa olevat ovat Yön versiossa, mutta eivät Irinan, Voi-sanan V:n kanssa your mileage may vary)
Juicet Leskinen, Loskanen ja Läskinen.
Kaksi. Sanat ovat Juice Leskistä, kahta sanaa lukuunottamatta. Välihuomautuksena, tykkään kovasti Juicestakin. Muutoksista kertoo muutokset tehnyt Pauli Hanhiniemi. (Lähde: Pomus.net http://wiki.pomus.net/wiki/Ihmisen_poika Kannattaa lukea koko tarinat.)
Pauli Hanhiniemi: Saman tien vaihdettiin ilmaisu "vihaa, katkeruutta et tuntis’ milloinkaan" hiukan harkitumpaan muotoon "vihaa, katkeruutta et tuntis’ joutavaa". Minusta viha on tunne, jonka kieltäminen ei tee ihmiselle hyvää. Toisaalta joutava vihanpito ja katkeruus on silkkaa energianhukkaa. Halusin vielä, kun oli kerta alettu, muuttaa vielä yhden kohdan. Kun Juice kirjoitti "kunpa oisit viisaampi kuin isäs’ aikoinaan", otin minä oikeudekseni toivoa "kunpa oisit viisaampi kuin isäs’ milloinkaan". Perustelin muutosta sillä, että Yössä alusta asti kitaraa soittaneen Jani Viitasen mukaan Jussi Hakulisen jäljiltä yleisin sana Yö-yhtyeen lyriikoissa oli ”milloinkaan”, joten sen piti toki esiintyä biisissä nytkin. Toisekseen, minusta Juicen oli turha esittää viisastuneensa vuosien myötä.
Lisäksi Juice: Sanapari ’ihmisen poika’ on tietenkin Raamatusta, mutta ei biisissä muuten mitään raamatullista ole.
Kolme. Mielestäni muutokset palvelevat lopullista teosta aiotussa tarkoituksessaan oikein hyvin. Kuitenkin alkuperäisten tietäminen vaikuttaa kappaleen mahdollisiin muihin tulkintoihin, kuten jatkossa näemme. Lisäksi en ole samaa mieltä Juicen kanssa tämän omasta tekstistä. Ihmisen poika on vahva sanapari, mutta lisäksi kappaleessa mainitaan "matkaa taittaa linnunradallaan" (ei ehkä raamatullista, mutta...), kaikkivaltias, sekä muita tulkinnanvaraisia, jotka kyllä maalaavat vahvaa raamatullista vertauskuvaa, vaikkakaan eivät suoraan raamatullista sisältöä.
Let the beat drop.
Kokemus oli kokonaisvaltaisen vavisuttava, ja se tapahtui käytännössä ensimmäisen säkeistön ja kertosäkeen aikana. Tunnen kappaleen sanat hyvin, joten alitajuisesti analysoin koko sisältöä, myös toista säkeistöä, vaikka en sitä vielä ollutkaan kuullut. Päälle vyöryvä fiilis ja asioiden yhdistelyn aiheuttama aivoähky olivat syy miksi tämä teksti on olemassa. Muuten olisin tyytynyt lakoniseen facebook-päivitykseen tämän tekstin otsikolla.
"Lakonista? Mä en piittaa, henki huutaa romantiikkaa."
Samalla hetkellä, kun Irina aloitti eteerisen tarinansa, tajusin että kappale muuttuu totaalisesti, kun sen laulaa nainen. Vaikka kappale alkuperäisenäkin sisällyttää tarinaan äidin ("ME sinut tehtiin"), se on ainakin minulle myös tekstiltään jotenkin leimallisesti isän kappale. Ei vähiten "voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan"-kohdan vuoksi. Että tyhmyyksiä ja tumpelointia mutta jotain vaan sain minäkin tässä elämässä aikaiseksi. Toivottavasti tulee hyvä, kun nyt on vaan kaikkivaltias.
Ja tässä tajuan (kappale menee tällä hetkellä ehkä kohdassa "ennen kuin loppuun iltasadun saan", sanoinhan että tämä tapahtuu nopeasti), että kun äiti laulaa huumoritta, että "Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa, voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan, kunpa oppisit ajattelemaan", kappale onkin yhtäkkiä paljon murheellisemmin sävyin toivottuja yksinhuoltajan mietteitä. Mitä isälle on tapahtunut? Mitä tapahtui kun isäs ei ajatellut ja tunsi vihaa, katkeruutta joutavaa? Kuka tuntee vihaa, katkeruutta joutavaa kun isäs ei oppinut ajattelemaan? Tulkinta lähtee tuhannelle entä jos -säikeelle.
Ja haluan nyt painottaa edelleen, että tässä ei mennä vielä kertosäkeessä. Tämä tulva on alkanut, ja se tulee päähän niin kuin, no, tulva. Sillä nyt saavumme kappaleessa oikeasti kohtaan "mietin maailmaa, ihmisen poikaa se odottaa". Ja yhtäkkiä kappaletta laulaa Maria ja ihmisen poika on, noh, se raamatullinen sanapari. Ja tällä hetkellä ollaan jossain omituisessa välitilassa, jossa Maria on yksinhuoltaja koska lapsen isä tuli ja meni, ja "oi kunpa matkas onneksi koituis, vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa" ja että jos tuntee vihan, katkeruuden joutavan VAIKUTUKSET, SEURAAMUKSET, onko se sama asia, ja "Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit", "sä matkaa teet" ja lopulta "miksi minut hylkäsit?" (Mark. 15:34)
Ja koska "me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit", niin "sunnuntaina ihminen jumalan loi".
Ja niitä tasoja tulee lisää. Jossain näillä main informaatiotulva on liian voimakas ja hengellinen kokemus on valmis. Mun pää on tehnyt nää tulkinnat ja verkotukset ja synapsileikin reilussa puolessa säkeistössä. Täällä on niin paljon nerokkuutta näissä sanoissa että on ihan turha taiteilijan tulla huutelemaan että "ei biisissä muuten mitään raamatullista ole" ja sitten se tulva ylittää silmien reunat ja mä alan vollottaa. JA NIITÄ RISTEÄVIÄ TASOJA TULEE LISÄÄ.
En halua tästä mitään teologista debattia, joten en sano tätä mielipiteenä vaan blogistani tuttuna faktillisena tosiasiana: Vanhan testamentin jumala on aika paljon ikävämpi kaveri kuin poikansa, joka ois vaan halunnut hengata, kasvattaa pitkän tukan, rakastaa ja harrastaa nukketeatteria (tai jotain). Ja jos kertojalaulajahahmo on Maria ja "vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa: voi kun oisit viisaampi kuin Isäs milloinkaan" ja ihmisen poika. Sivuhuomiona tässä päästään niihin alkuperäisten sanojen tuomiin tulkintoihin, kuten "vihaa, katkeruutta et tuntis milloinkaan", koska "voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit?" Tarvitsiko jumala juuri hiukan ihmisyyttä ollakseen tuntematta vihaa, katkeruutta joutavaa milloinkaan? (En halua teologista debattia myöskään siitä, tunsiko Jeesus vihaa, katkeruutta milloinkaan.) Ja "voi kun oisit viisaampi kuin Isäs aikoinaan", siis sen ensimmäisen kirjan aikoihin. Tässä ollaan vasta kertosäkeen ensisanoissa tällä hetkellä, minä itken kuin viimeistä päivää, pää rakentaa yhteyksiä ja "hän matkaa taittaa linnunradallaan".
And then the hammer drops.
"Voi kun oisit viisaampi kuin äitis milloinkaan"
wat
wat
wat
Nope. Noo noo noo. Kuulin väärin. Asia korjaantuu seuraavassa kertosäkeessä ja tämä onkin se uskonnollissuperlatiivillinen pakanaliikutusrituaalimessu joksi sitä luulinkin. Tässä vedetään toinen säkeistö kaikessa rauhassa ja kohta palataan ruotuun ja huomaan että kuulin vain väärin, yes, this is how it's done for this is how it is. "Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit", niinku pitääkin, sieltä tulee, "SILMÄNURKKIIN KUIVUU KYYNELEET", ihan just.
"Voi kun oisit viisaampi kuin äitis milloinkaan"
Yhdellä sanalla. Yhden sanan muuttamisella (mätsäämään laulajaa, joka on normaalisti ihan oiva tapa muuttaa kappaletta uusille tulkinnoille). Yhden sanan. Ja siellä nyt jo kirveitä teroitellaan että jaa jaa, taas siellä "Dave" misogynä "Lindholm" on vauhdissa ja että jos äiti mainitaan isän sijaan niin se on huono vaikka kahden muun sanan muuttaminen oli hyvä, ettäs kehtaa, miten voi. Tässähän täytyy huomioida, että Irinan veto on oikein hieno ja toimiva, myös ihan just sellaisenaan.
Toisaalta aika sama. Eipä sitä olisi koskaan toista kertaa samalla tavalla kokenut. Kahden seuraavan kuuntelun laimeammat jälkimainingit irrottivat vain muutaman kyyneleen ja sillai. Ei tiedä, ehkä jos ei olisi vaihdettu että "mutsis". Jameksen sanoin, "varastivat minulta pyhän".
Ja vollotinpa niinku Vain elämäässä konsanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti