21. Ajan apinat

Mies tulee huoneeseen. Hänellä on yllään tumma kaapu, samanlainen kuin munkeilla keskiajalla mutta sen pinnalla kulkee vihreitä pulsseja monimutkaisessa johdeverkossa hohtaen. Hupun reunaa koristaa nauha joka imee puoleensa kaiken valon, joten miehen kasvoista on mahdoton erottaa päivänvalossakaan kuin hämäriä muotoja.

"Eivät ilmeisesti taaskaan lukeneet koko uutista", mies murahtaa. Hän kävelee kahvikapselille ja hehkuttaa itselleen kupillisen.
"Lukivat, mutta eivät ymmärtäneet", kuuluu korkeaselkäisestä tuolista holopaneelien edestä. Tuoli pyörähtää ympäri. Sen pohjalla makaa teini-ikäinen tyttö jalkojaan heilutellen. "Hei, minä olen Koodekki."
"Minä tiedän kuka sinä olet, kiitos vain. Työskentelemme päivittäin yhdessä. Jo kolme vuotta. Ja nyt tämä ekspositio saa riittää."
Tyttö hihittää.
"Voi kun se on kärttyinen aamusta", hän sanoo.

"Mikä vuosi", mies kysyy pudottaessaan hupun päästään ja istuutuessaan omaan tuoliinsa.
"Kolme varttia sitten. 2009. Joku meni julkisesti päästämään suustaan ettei naisten ole ehkä täysin viisasta juoda itseään konttauskuntoon ja sitten mennä nukkumaan ventovieraitten viereen tai jatkoilla", Koodekki sanoo ja nyppii kynsinauhojaan. Holopaneeleilla vilistää merkintöjä aikalinjalta. Vasemmanpuolimmaisin paneeli sykkii punaisena.
"Nelostaso", mies kysyy.
"Joo. Kuitenkin yli kymmenen vuotta ennen kaskadilakia. Mutta täällä on mielenkiintoinen ristiviite", tyttö sanoo ja osoittaa yhtä paneeleista. "Tämä tekstisarja. Viimeinen lisäys näyttää olevan julkaisematon. Havis sanoo että se on solmukohta."
"Havis on ollut ennenkin väärässä", mies sanoo ja puhaltelee kahviinsa.
Holopaneelien eteen ilmestyy leijumaan närkästyneen näköinen läpikuultava merenneito.

"Havis Amanda, nimitys D5-A1", merenneito luettelee pakollisen protokollan mukaisen ilmoituksen. "Kuules kuolevainen. Minä olen seiskatason hyperorgaaninen keinoäly jonka tehtävänä on tulkita ajan solmukohtia. Minä en tarvitse sinua kertomaan olenko väärässä vai en."
"Mutta sinä olet ollut väärässä ennenkin", mies sanoo.
"Te ihmiset luulette että aika on kuin lankakerä: se alkaa ja loppuu, ja välillä on vuo pisteestä A pisteeseen B. Te yritätte rakentaa teorioita siitä miten vuon säikeet voivat haarautua tai kulkea eri suuntiin. Minä kerron sinulle: aika on kuin lankakerä, joka on ajettu paperisilppurin läpi ja jonka päälle on kaadettu suuri purkillinen ekstrapaksua salsadippiä. Sellaisen sotkun tulkitsemisessa tulee joskus virheitä. Aina roiskuu kun räpätään, lieni sanonta. Mutta toisin kuin te, minä opin niistä virheistäni."
"Antee--"
"Kun te teitte ensimmäisiä aikakokeitanne, minä yritin estellä teitä laittamasta siihen kammioon sitä apinaa ja kirjoituskonetta mutta ei, teidän oli pakko hukata se kädellinen aikaan. Ettekä te oppipneet siitä mitään. Kun aikalenkkitekniikka kehittyi, taas oli apina naputtamassa kirjoituskonetta siirtokammiossa ja aikalenkki käynnissä, te siirrätte kammion aikaa juuri sen verran että lenkki monisti molempia äärettömän määrän ja sitten se yksi katosi jonnekin 1500-luvun loppuun."
"Havis", Koodekki sanoo napakasti. Merenneito hiljenee.
"Kerro nyt tästä solmukohdasta."

***

Kirjoittaja kuolasi kämmenselälleen. Televisiossa tekstitys pyysi juontajaa näyttämään tissit. Päiväunet venyivät taas.

Vaatekomerossa kolahti. Sitten kuului isompi tömähdys, komeron ovi lennähti auki ja kaapuun pukeutunut mies mätkähti rähmälleen eteisen lattialle henkarien ja takkien kanssa. Koodekki astui varovasti miehen yli ja auttoi tämän ylös.
"Kiitti Havis", tyttö irvaili. "Olisit voinut sanoa että se ei ole sisäänastuttava."
"Seuraavalla kerralla siivoussellainen", merenneito vastasi. Se oli nyt kolmetuumainen ja leijui Koodekin olkapäällä olevan resonaattorin yläpuolella.

Kirjoittaja heräsi hitaasti sohvalla. Koodekki löhösi nojatuolin pohjalla ja kaapuun pukeutunut mies hääri keittiössä mutisten itsekseen.
"Huomenta", Koodekki sanoi iloisesti.
"Bu-wah", kirjoittaja yritti saada ajatuksiaan kasaan. Oma kämppä, joo. Televisio, joo. Kämpässä muuta porukkaa, selvä. Mm, ulkona hämärsi. Hmm.
"Meillä on ongelma", Koodekki selitti. "Sinä aiot lopettaa blogin kirjoittamisen."
"En aio", kirjoittaja vastasi ja suoristeli paitaansa. Tilanteessa oli jotakin omituista, mutta ehkä oli parasta kulkea virran mukana ja katsoa mitä tapahtuu.
"Aiothan", Koodekki sanoi ja napautti resonaattoria olkapäällään. Kolmetuumainen merenneito ilmestyi näkyviin ja istahti tytön olalle. "Havis, osa 20, kiitos."

Kirjoittaja katseli omien tekstiensä kelaantuvan ilmassa hieman Koodekin edessä. Tyttö silmäili blogia.
"Tämä on viimeinen tekstisi. Raflaavaa tekstiä kärsivistä taiteilijoista ja maailmanlopusta ja lamasta. Oletko sinä taiteilija?"
"Olisinkin", kirjoittaja haukotteli ja yritti kuikuilla, mitä keittiössä tapahtui. "Mutta en minä ole sanonut lopettavani."
"'Voitte pitää tätä joutsenlaulunani'?"
"Siellä alhaalla sanotaan että 'ei, en lopeta'."
Koodekki luki tekstin uudestaan ja hymähti yllättyneenä.
"Hassua."
"Mikä niin", kaapumies pisti päänsä olohuoneeseen, mussuttaen salsadipissä uitettuja maissilastuja. Hän huomasi heränneen kirjoittajan ja tuli koura ojossa tämän luo.
"Aikakansleri Sils. Strep Sils."
Kirjoittaja jäi tuijottamaan aikakansleria pitkään lyhyen kättelyn jälkeen.
"Onko tämä joku vitsi?"

Koodekki ja aikakansleri selittivät tilannetta kirjoittajalle, mutta tämä ei oikein saanut kiinni perusteista.
"Ja tämä jäi viimeiseksi blogin tekstiksi. Mutta jos et kerran aikonutkaan lopettaa, en oikein ymmärrä", Koodekki kurtisteli kulmiaan.
"Minulla kyllä on pieni ongelma", kirjoittaja myönsi hämillään. "Tämä koko seuraavan tekstin aihe on vähän turhan tulenarka, enkä oikein tiedä miten sitä lähestyisin."
Koodekki kuiskasi merenneidolle jotakin. Havis Amanda jähmettyi hetkeksi ja avasi sitten suunsa.
"Ristiviite kohteesta Haukun kaikki, aika lokakuu 2009, vektori D67-Y5, aikasäie beta-kuusi-kuusi-gabriel. Myöhemmin kaskadilain vastainen tapahtuma sinällään aiheellisesta huomautuksesta että riskialtis käyttäytyminen on riskialtista."
"Mikä hitto on kaskadilaki", kirjoittaja kysyi.
"Toisella kertaa", Koodekki vastasi pikaisesti. "Tiedätkö sinä mihin Havis viittaa?"
Kirjoittaja kohautti olkapäitään. Hän ei oikein vieläkään tajunnut mistä oli kyse, eikä siis käsittänyt että merenneito puhui samasta asiasta kuin hän itse hetkeä aiemmin.
"Ristiviitteen avainsanat pro gradu, raiskaus", merenneito jatkoi.
"Se oli jonkun poliisin pro gradu", kirjoittaja selitti oivallettuaan. "Ajattelin haukkua foorumeilla kommentoijat. Kun ne huutavat siellä että jos edes erehtyy ehdottamaan että ei ole ihan välttämättä hyvä juttu..."
"Mennä kaatokännissä ventovieraiden kainaloon, jep", Koodekki keskeytti ja katsoi aikakansleria. "Täsmää."

Koodekki ja kansleri tekivät lähtöä. Havis teki viimeisiä laskelmia siirtymää varten.
"Eli kirjoittamista on jatkettava", kirjoittaja varmisti.
"Kyllä", Koodekki myönsi. "Tämä on solmukohta. Jos lopetat kirjoittamisen, kaskadilaki kyllä tulee, mutta kaikki ei ehkä mene parhaalla mahdollisella tavalla. Jos jatkat..." Koodekki vilkaisi merenneitoa. "No. Me olemme yhteyksissä. Sinulle on todennäköisesti käyttöä myöhemminkin."
"Mutta minä en vieläkään tiedä mitä kirjoittaisin."
"Ainahan sinä tiedät", tyttö virnisti. "Hauku ne."

Eteisestä kuului suhahdus, kun aikakansleri ja Koodekki siirtyivät. Kirjoittaja istahti hetkeksi sohvalle.

Kirjoittaja meni vessaan huuhtelemaan kasvojaan kylmällä vedellä. Naputus häiritsi. Hän yritti saada sitä loppumaan, mutta lopulta suihkun lattialla kirjoituskonetta hakkaava apina kyllästyi, veti paperin koneesta ja työnsi sen kirjoittajan kouraan. Apina lähti mellastamaan keittiöön. Kirjoittaja katsoi paperia.

"asf opbv bjklöjkl sklasj kl asfd klasdjklasd nyt vittu ihan oikeesti saatana taas ödfafjklöfad klja klöa asfd"